Örön reissu 13. elokuuta

Örö on Kemiönsaaren kunnassa Hiittisten lounaispuolella sijaitseva linnakesaari, joka aiemmin kuului Hiittisten ja myöhemmin Dragsfjärdin kuntaan. Saari on ollut sotilaskäytössä Venäjän vallan ajoista lähtien.

Örö kuului niin sanottuun Pietari Suuren merilinnoitukseen. Linnoittaminen aloitettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Itsenäisyyden alusta saari on ollut osa Suomen meripuolustusta.

Saarella oli raskas ja järeä patteri, jonka tykkikalustona oli mm. 305/O-tykit 2 kpl ja 152/C, myöhemmin 152/T. Tämän lisäksi saaren toimintaan on kuulunut merivalvonta. Linnake osallistui sodan aikana taisteluun Bengtskäristä sekä tykkitulella että lähettämällä miehiä Bengtskäriin.

Örössä on aikaisemmin annettu varusmieskoulutusta, mutta puolustusvoimien toiminta Örössä loppui pääosin vuonna 2005 ja saari on nykyisin Metsähallituksen hallinnassa. Örön linnakkeeseen kuului muun muassa rannikkosotilaskoti ja varuskuntakerho. Saaressa on valmiudessa oleva, kolmesta tykistä koostuva 130 TK -rannikkotykkipatteri.

Örö on matalalla vesialueella sijaitseva harjusaari. Siellä esiintyy runsaasti arvokkaita luontotyyppejä, kuten erikoisen luonnontilaisena säilyneitä hiekkarantoja, dyynejä ja rantaniittyjä.

Örössä on havaittu kaikkiaan 1 500 perhoslajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä on yli sata. Se on tunnettu myös harvinaisten merenrantakasvien, kutenmerijoulavehnän alalajin merivehnän esiintymistä.

Suomessa uhanalainen, rauhoitettu ja hyvin harvinainen merivehnä tunnettiin pitkään vain Öröstä. Muita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä putkilokasveja saarella ovat muun muassa hietaneilikka, lännenhanhikki ja rantakaura. Saari on myös Suomen ainoa lännenkylmäkukan kasvupaikka.

Lauantaina 13. elokuuta astelin MS Kökar -alukseen, jonka vei minut ja noin puolitoista sataa muuta matkustajaa Öröseen. Ilmeisesti Örö taipuu oikeaoppisesti tuohon muotoon, eikä Öröön, kuten minä sen taivuttaisin.

Matka varattiin viime helmikuussa, jolloin huomasin Rosita-varustamon mainoksen. Siinä oli valittavana saaristoristeilyjä Turusta Aurajoesta Öröseen ja Bengtskärin majakkasaarelle.

Voin kertoa, että aamulla ketutti aivan täysillä. Vettä tuli vaakatasossa, eikä varustamon lupaamaa perjantai-iltaista tekstiviestiä retken toteutumisesta koskaan tullut. Ei muuta kuin kamat kassiin ja sateenavarjo heiluen kohti lähtöpaikkaa eli Vaakahuoneen rantaa.

Laiturilla selvisi, että Bengtskärin matka on peruttu. Korvaavana kohteena olisi Örö. Laivakin MS Lilyn sijaan MS Kökär. Hetken tuumailtuani päätin mennä mukaan, vaikka arveluttikin pistää umpisurkean kelin takia 75 euroa kiinni retkeen.

Reissu oli loppuunmyyty. En tiedä paljonko MS Kökariin mahtuu, mutta MS Lilyn kapasiteetti on tarkalleen 196 henkilöä. Mukana oli satakunta Turun yliopistollisen keskussairaalan henkilökuntaa. Eräs tuttukin sattui olemaan samassa porukassa.

Oppaana reissulla oli lintumiehenä tunnettu Seppo Sällylä. Hän on erikoistunut saaristoluontoon ja ulkosaariin sekä taitaa erinomaisesti myös sotahistorian. Sällylän puhetulvasta meinannut tulla loppua hänen kertoessaan sitä sun tätä matkan aikana. Opas parhaasta päästä.

Matka Öröseen kesti viitisen tuntia, joka Sällylän juttuja kuunnellessa aika kului kuin tyhjää vaan. Hintaan sisältyi herkullinen lohikeittolounas.

Kannella ei paljon viitsinyt tuulen ja sateen takia palloilla. Siellä täällä liitäviä merikotkia yritin kovasti kuvata. Yhden juuri ja juuri julkaisukelpoisen kuvan sainkin. Sällylän kuuluttama hyljekin ehti sukeltaa ennen kuin minä sen bongasin.

Jostain syystä kameran kanssa heilumiseni herätti kahdessa naisessa kovasti hilpeyttä. Ilmeisesti he olivat TYKSin sairaanhoitajia. Voi tietysti olla, että olin heidän mielestään huomattavasti muuta seuruetta pölvästimmän näköinen tai kenties muistutin etäästi esimerkiksi Prinssi Charlesia tai Esa Pakarista.

Perillä satoi kuten pelkäsinkin. Ilma kumminkin muuttui koko ajan parempaan suuntaan ja lopulta aurinkokin pilkotti pilvien raosta.

Saarella kierettiin Sällylän johdolla kolmisen tuntia. Se riitti jonkunlaisen yleiskuvan saamiseen ensikertalaisille. Olen käynyt Örössä pariin otteeseen aikaisemminkin, joten paikat olivat suunnilleen tuttuja.

Örössä kasvaa Suomen harvinaisin kasvi. Lännekylmäkukkaa tavataan entisellä armeijan taisteluharjoituskentällä kuuden kappaleen voimin. Sällylä kutsui aluetta "Suomen suurimmaksi kedoksi".

Nyt jo parhaat kesäpäivänsä nähnyt lännenkylmäkukka herätti matkalaisissa aikamoista kiinnostusta. Sadekin heräsi taas vaihteeksi.

Kasviharvinaisuuksien lisäksi Örössä on komeita rantoja. Sällylän johdolla päädyimme niistä ehkä näyttävimmille. Kilometrien mittainen kivinen hiekkaranta oli tuulisellakin säällä oikein viihtyisä.

Öröseen kuuluu lunnollisesti myös tykit ja muu sotilasvehkeet. Tykkikasematin päältä avautuu komea näköala merelle. Bengtskärin majakka siintää kolmentoista kilometrin päässä. Kunnon kameralla sen saa melkein käden ulottuville.

Kierroksen päätteeksi ja kilometrien ramppaamisen jälkeen olin kuin maratonilta tullut. Vaikka ilma ei ollutkaan samaa tasoa Sunny Beachin kanssa, oli se todella hiostava. Rantakuppilassa ahnaasti imuroimani iso kolmosolut ja vilvoittava merituuli kumminkin korjasivat asian. Palasin laivaan aivan uutena miehenä.

Menomatka oli täysin toista luokkaa kuin tulomatka. Aika kului kuin siivillä TYKSiläisten kanssa kannella poristessa. Yhtäkkiä olimmekin jo takaisin Turussa. Loppujen lopuksi hieno ja onnistunut reissu, vaikka alku olikin hieman katastrofaalinen.

Bengtskärin retki 16. elokuuta 2014

Vuonna 1906 valmistunut Bengtskärin 52-metrinen majakka on lajissaan Suomen ja Pohjoismaiden korkein. Bengtskär sijaitsee Turun saaristossa saaristossa, noin 25 kilometriä Hangosta lounaaseen ja kuuluu Kemiönsaaren kuntaan. Noin kahden hehtaarin kokoinen saari on myös Suomen eteläisin asuttu paikka.

Lähin saaristokylä Rosala sijaitsee noin 18 kilometriä Bengtskäriltä pohjoiseen, ja lyhin ja suojaisin reitti majakalle kulkee Hiittisten saariston läpi.

Bengtskärin kallioperä on vuosien saatossa joutunut ihmisen muokkauksen kohteeksi: luodolle rakennettua majakkaa varten kalliota madallettiin räjäyttämällä, ja majakkaan tarvittavat kivet louhittiin paikan päältä.

Myös jatkosodan aikana käyty Bengtskärin taistelu on jättänyt kallioon jälkiä. Sodan jälkeen kalliota räjäytettiin ja louhittiin lisää konekivääripesäkkeitä juoksuhautoja ja bunkkerieta varten. Lisäksi kalliossa on myös satoja ihmisten, kuten majakan entisten asukkaiden, sotilaiden ja matkailijoiden, tekemiä kaiverruksia, joista vanhimmat ovat vuodelta 1896.

Bengtskärin luoto sijaitsee ulkomerellä ja aallot pääsevät vyörymään suoraan rantaan, minkä vuoksi luodolla on historian aikana koettu voimakkaita myrskyjä. Bengtskärissä on harvoin jäätä jäärajan kulkiessa yleensä Bengtskärin ja saariston välillä. Toisinaan meri kuitenkin jäätyy avomerelle asti, ja erittäin harvoin jääolosuhteet mahdollistavat saarelle kulkemisen esimerkiksi autolla tasaisen ja paksun jääpeitteen yli.

Ainoastaan pieni osa luodosta on kasvillisuuden peittämää, sillä pääosa siitä on paljasta graniittia. Kasvisto on vahvasti ihmisen muokkaama, ja suurin osa luodon maa-aineksesta on ihmisen tuomaa. Myrskyt ovat kuitenkin ajan mittaan huuhtoneet mullan suurimmaksi osaksi veteen.

Bengtskärillä ei esiinny luonnostaan puuvartisia kasveja, tosin sille on ajan saatossa yritetty istuttaa erilaisia pensaita ja puita vaihtelevalla menestyksellä. Kasvisto on ulkoluodoille tyypillistä.

Bengtskärissä on hyvät mahdollisuudet tarkkailla lintuja varsinkin kevät- ja syysmuuton aikaan. Siellä on 1970-luvulta lähtien havaittu vajaat 200 muuttolintulajia. Pesimälinnusto on vähäinen, ainoastaan neljä lajia. Yleisimmät ovat haahka ja räystäspääsky.

Minulla oli lauantaina 16. elokuuta mahdollisuus lähteä Bengstkärin retkelle melkein kotiovelta. Normaalisti Turun ja Vepsän saaren välillä liikennöivä MS Lily teki sinne spesiaalimatkan.

Oppaana oli lintumies ja tietokirjailija Seppo Sällylä. Luontoasioiden lisäksi osoittautui myös melkoiseksi sotahistorioitsijaksi. Hän kertoi toisen maailmansodan aikaisesta Bengstkärin taistelusta sekä esitteli vanhoja aseita kuten kiväärejä ja käsikranaatteja. Ne olivat toki deaktivoitu, eikä yleisöllä ollut syytä panikointiin.

Sällylä kertoi käyneensä Bengtskärissä ensimmäisen kerran vuonna 1972. Sittemminn reissuja on kertynyt jo yli tuhat. 

Sällylän juttuja kuunnellessa menomatka vierähti mukavasti. Vaikka suuntaansa noin viiden tunnin matka saattoi aluksi tuntua pitkäveteiseltä, ei se ollut sitä lainkaan. Hiukeat saaristonäkymät takasivat omalta osaltaan mielenkiinnon pysymisen hereillä.

Matkalla näkyi muun muassa Nauvon kalasääksipesä, jossa on nettikamerakin. Pari merikotkaa istuskeli merimerkkien päällä. Merimetsoja oli aivan Nauvon lossien tuntumassa. Sällylä bongasi jopa hylkeen. Itse en valitettavasti onnistunut sitä näkemään.

Retkellä oli monikymmenpäinen turkulaisbussikuskien ryhmä. Railakkaissa merkeissä aikaansa viettänyt porukka tuskin oli seuraavana päivänä ajokunnossa tai työvuorossa. Kaikenkaikkiaan mukana oli yhteensä 142 ihmistä.

Itse Bengtskärissä oloaika oli melko lyhyt. Tuntikin lisää olisi tehnyt poikaa. Minua se ei sinänsä pahemmin haitannut, sillä tämä oli jo viides kerta kun majakkasaarella vierailin. Bengtskär on yksi hienoimmista paikoista, jonka tiedän, joten eiköhän sinne tule vieläkin joskus taas lähdettyä. Tämänkertaisesta reissusta muodostui yksi kuluneen kesän parhaimmista päivistä.