Åland osa 6 - Kastelholma ja Bomarsund

Bomarsundin linnoitus rakennettiin 1832–1854 Ahvenanmaalle Sundin kuntaan. Venäjän keisarikunta tarkoitti sen Ahvenanmaalle sijoitettavien joukkojen tukikohdaksi.

Brittiläiset ja ranskalaiset joukot hyökkäsivät linnoitukseen vuonna 1854 Krimin sodassa ("Oolannin sota"). Puolustajia linnoituksessa oli noin 2 200, (joukossa suomalaisia tarkka-ampujia) ja hyökkääjiä oli noin 12 000. Neljän päivän taisteluiden jälkeen linnoitus antautui.

Myöhemmin linnoitus tuhottiin, koska brittiläisten etujen mukaista oli estää venäläisten sotilaallinen toiminta saarilla. Krimin sodan vuonna 1856 päättäneeseen Pariisin rauhansopimukseen otettiin määräys, ettei Ahvenanmaata saa linnoittaa. Linnan rauniot ovat edelleen matkailukohde. (Wikipedia)

Silta Bomarsundista Prästön saareen.

Prästö camping & stugor sijaitsi lähellä Bomarsundin linnanraunioita. Sanomattakin oli selvää, että moisia muinaisihmeitä piti käydä katsomassa lähempääkin. Itse olin ne jo useasti nähnytkin, mutta muutaman vuoden tauon jälkeen kivimuurien jämistä saattoi taas ottaa muutaman kuvan.

Kastelholma (ruots. Kastelholm) on linna Ahvenanmaan Sundissa.
Ensimmäinen maininta linnasta on maaliskuussa 1388 kuningatar Margareetan sopimuksessa, jossa annettiin suurin osa Bo Jonsson Gripin perinnöstä Margareetalle.

Kastelholman linnan loistoaika oli 1400-luvulla ja 1500-luvulla. 1500-luvun loppupuolella linna kuului Eerik XIV:n vihollisiin Stenbock-sukuun kuuluvalle entiselle Katariina-kuningattarelle. Vuonna 1599 Kaarle IX:n joukot valloittivat tykeillä linnan, jonka päällikkönä toimi Salomon Ille. Upseerit vietiin Turkuun mestattaviksi. Vuonna 1631 saatettiin linnan korjaustyöt loppuun. Linna oli perusteellisesti rakennettu uudelleen ja vuonna 1634 Ahvenanmaa liitettiin lääniuudistuksessa Turun lääniin. Kastelholman linna menetti asemansa hallintokeskuksena kolme vuotta korjausten jälkeen. 1600-luvun lopulta lähtien linnaa käytettiin vain vankilana. Linna paloi viimeisen kerran vuonna 1745 ja se hylättiin vankilana lopullisesti 1770-luvulla, jolloin linnan kiviä käytettiin Vita Björnin vankilan rakentamiseen. (Wikipedia)

Bomarsundin jälkeen vuorossa oli Kastelholman linna. Huomasin, että näyttelytiloissa linnan sisällä oli yksi nurkkaus lavastettu uudelleen sitten kesän 2007. Muuten linnareissu oli melkein toisinto viiden vuoden takaa.

Linna on varsinkin ensikertalaiselle ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos noilla kulmilla liikkuu.

Kastelholman linnan vieressä on ulkomuseo Jan Karlsgården. Sen tarkoituksena on kuvata 1800-luvuista ahvenanmaalaista maatilamiljöötä. Rakennukset on tuotu eri puolilta Ahvenanmaata.

Ahvenanmaan matkaa voisin surutta nimittää kesälomani kohokohdaksi. Sää suosi, matkaseura ei paljon parempaa olisi voinut olla ja maisemat upeita kautta linjan. Ainoastaan majoitus oli aavistuksen korvessa ajatellen Maarianhaminan iltarientoja, mutta hyvä näinkin. Ehkä jopa parempi.

Åland osa 5 - Dinos Bar & Grill

Maarianhaminassa on loistava rokkibaari nimeltään Dinos. Paikka on myös tunnettu hyvistä ja isoista ruoka-annoksistaan.

Dinos ei ole Manner-Suomessa nimi eikä mikään, mutta maamme rokkiluolia kolunneena rankkaan sen aivan kärkipäähän. Kuluneen kesän ohjelmistossa olisi ollut vaikka millä mitalla mielenkiintoisia esiintyjiä. Lähinnä tosin coverbändejä, mutta esittämänsä musiikki kumminkin ainakin allekirjoittaneelle mielenkiintoista. Ahvenanmaan reissumme aikana lavalla oli kahtena iltana ruotsalainen Guns N' Roses -coveryhtye Guns N' Posers.

Pari vuotta sitten näin Dinosissa mahtava trubaduurin. Kaveri osoittautui ruotsalaisen Wolf -hevibändin rumpaliksi. Mutta sillä kertaa hän ei paukuttanut kannuja, vaan soiteli kitaraa ja lauloi ensiluokkaisia biisejä.

Syksyllä Dinosissa esiintyy muun muassa entinen Iron Maiden -laulaja Paul Di'Anno.

Ainakin jokaisen rokki-ihmisen kannattaa Ahvenanmaan visiitillään käydä Dinosissa tutustumassa.

http://www.dinosbar.com/

Åland osa 4 - Getan luolat

Ahvenanmaan mantereen pohjoisosassa sijaitseva Getan kunta on tunnettu luolistaan. Matkaseurueestamme ainakaan minulla ei ollut niistä pahemmin ennakkotietoa, mitä nyt olin nähnyt turkulaisen luolafriikki Harri Nato Leinon valokuvia Getan ihmeistä Facebookissa.

Luolia eri löytynyt navigaattorin avulla, joten etsiminen meni oitis hakuammunnaksi. Mikäli olisimme tienneet, että polku luolille ja kalliopolulle lähtee läheisen Soltuna -ravintolan pihalta, olisimme säästyneet paljolta vaivalta. Nyt harhailimme lähistöllä kuin venäläisturistit Anttilassa 80-luvulla. Ei tietoakaan luolista.

Getan luolat, missä piileskelette?


Auto kääntyi jo tulosuuntaan, kunnes huomasin nuoliviitoituksen pienessä männyssä. Samaan aikaan muutaman hengen seurue ilmaantui näköpiiriin. Toivo luolien löytymisestä heräsi uudelleen.

Huonosti opastettua reittiä pitkin sai kävellä ainakin 1-2 kilometriä, ennen kuin mitään luoliin viittaavaa tuli näkyviin. Mutta sitten kalliot muuttuivat kummalisen näköisiksi, eikä paikasta voinut enää erehtyä. Jonkun matkan päässä infotaulu kertoi paikalla olevan luolakirkon.

Polku olisi lopulta päättynyt takaisin Soltunan ravintolan pihalle, mutta lenkki osoittautui sen verran pitkäksi, että palasimme takaisin autolle. Autollahan ei olisi edes saanut mennä kyseistä metsätietä pitkin. Mutta mikäli joku olisi siitä tullut rutisemaan, olisimme tekeytyneet tyhmiksi turisteiksi.

Alun harhailun korvasi luolien ja erikoisten kallioiden näkeminen. Varmaan tästäkin olisi selvinnyt helpommalla, mikäli ennakkotiedot olisivat olleet paremmin hallussa. Jälkeenpäin kuulin, että luolapolku on kymmenisen kilometriä pitkä. Paremmalla ajalla sitten joskus.

Åland osa 3 - Uffe på berget

Ahvenanmaan Godbyssä on näköalakahvila nimeltään Uffe på berget. Monikaan saarimaakunnassa vieraillut on tuskin voinut siltä välttyä. Käsittääkseni Uffe on Ahvenanmaan legendaarisimpia taukopaikkoja. Ainakin erikoinen.

Upeat näköalat saaristoon takaavat paikan suosion. Tuulessa huojuvaan 30 metriä korkeaan näkötorniinkin voi kiivetä, jollei kärsi ylitsepääsemättömästä korkeanpaikankammosta. Itse jätin tällä kertaa sen väliin. Viisi vuotta sitten sain juuri ja juuri voitettua fobiani. Pääsin ylös torniin, mutta tiukkaa teki. Samoin alastulo.

Huomasimme, että Uffe on käsittämättän kehnosti merkitty Sundista päin tullessa. Ei kyltin kylttiä missään. Pari kertaa kävi niin, että edessä oleva auto teki lähes paniikkijarrutuksen, jonka jälkeen mateli eteenpäin etsien oikeaa tienhaaraa. Godbyn ja Maarianhaminan suunnasta opastus on kyllä kohdillaan.

Uffen kotisivut http://www.uffepaberget.com/

Åland osa 2 - Eckerö

Eckerö (aik. suom. Ekkeröö t. Ekkerö) on Suomen kunta, joka sijaitsee heti Manner-Ahvenanmaan länsipuolella. Kunnassa asuu 971 ihmistä, ja sen pinta-ala on 752,63 km², josta 643,47 km² on merialueita ja 1,47 km² sisävesiä. Väestötiheys on 9,02 asukasta/km². Kunta on yksikielisesti ruotsinkielinen ja 89,0 prosenttia sen asukkaista on ruotsinkielisiä. (Wikipedia)

Ahvenanmaan reissun toisena päivän suuntasimme Suomen läntisimpään kuntaan, Eckeröön. Se oli ainoa päivä, jolloin matkan aikana satoi. Onneksi vain aamulla.

Eckerön posti- ja tullitalo on nähty jo monta kertaa, eikä se nyt tarjonnut paljoakaan. Legendaarisesta talosta nousi pienoinen kohu pari vuotta sitten, kun paikan postikonttori lakkautettiin kannattamattomana. Talo ympäristöineen tuntuu kumminkin olevan turistirysä. Nytkin on sakkia vaikka millä mitalla.

Vuonna 2007 havaitsin, että postitalon lähellä on komeat rantakalliot. Tuolloin kiersimme neljän hengen porukalla Ahvenanmaan mannerta parin päivän ajan. Tukikohtana toimi Gröna Uddenin leirintäalueen mökki numero 5 Maarianhaminassa.

Monet kai pitävät postitaloa samana kuin Eckerö, mutta on siellä paljon muutakin. Kun lähtee talolta eteenpäin tietä pitkin rantaan, saapuu satamaan, josta Eckerön Linen laivat lähtevät Ruotsiin. Olen ollut tälläisella risteilyllä kesällä 1984.

Tuolloisella Ahvenanmaan matkalla yövyimme leirintäalueella Käringsundissa, joka on lähellä sekä postitaloa että Eckerön satamaa. Nyt kummastusta herätti liikennemerkkisuma, jonka mukaan alueella on peräti neljä campingaluetta.

Kolme niistä olikin lähes vierivieressä, yksi kauempana. Komean näköistä tannerta kautta linjan. Mieleen juolahtikin, että seuraavalla Ahvenanmaan matkalla tuolta voisi vuokrata mökin.

Varsinainen yllätys oli Käringsundin Viltsafari. Vaikka touhu aluksi vaikuttikin lähinnä lapsille suunnatulta, oli kolmen vartin pyrähdys aidan takana mielenkiintoinen.

Oppaana oli ulkonäkönsä puolesta kuin suomalaisorkesteri Freud Marx Engels & Jungista karannut nuorukainen, joka selosti asiat ruotsiksi. Hän tosin kysyi jos joku tarvitsee englanninkielistä tulkkausta. Suomesta ei hiiskuttu sanallakaan. Joku irvileuka intoutui huutamaan "miksei suomeksi"? Hänkin oli ilmeisesti siirtolainen, koska kuulin hänen myöhemmin vääntävän riikinruotsia. Harmillista silti, ettei Suomessa saa suomenkielistä palvelua.

Saksanhirvi Börje ja Viltsafarin opas.

Safariopas oli reipas kaveri suustaan, sen verran mitä hänen selostuksistaan ymmärsin. Ensimmäinen stoppi oli saksanhirvien luona. Muutama sarvipää tuli välittömästi traktorin luo ja kaveri kaatoi niille viljaa syötäväksi. Eläimillä oli nimetkin. Kuvassa Börje.

Seuraavana vuorossa oli muita hirvieläimiä. Mitä lie peuroja, en tiedä tarkemmin. Niitä oli valtava lauma ja kärpäskuhina sen mukainen. Nämä veitikat eivät tuntuneet lainkaan pelokkailta, vaan kurkkivat sisälle vaunuunkin.

Seuraavana vuorossa olivat villisiat. Rauhalliset röhkijät eivät olleet turisteista moksiskaan.

Kierroksen kohokohta oli epäilemättä strutsiaitaus. Kolme uteliasta lintua kuikuili verkon takaa ihmisryhmää ruuan toivossa. Varsinkin porukan nuorimmilla oli hauskaa.

Tämä tyttö uskaltautui strutsisyötiksi.

Käringsundin safari oli positiivinen yllätys. Sitä voi suositella niin isommille kuin pienemmillekin.