Moisista huhuista huolimatta jalkauduin Katariinanlaaksoon maanantaina 6. huhtikuuta illansuussa. Parkkipaikalla oli viitisentoista autoa.
Luontopolulle talsiessani en tuntenut koronapaniikkia, eikä sellaista ole tähän mennessä muutenkaan ollut. Kun töissä käydään kuten ennenkin, mitä nyt muutama käsidesipurnukka on tuotu hallin oven eteen, ei siinä paljon koronapelot auta.
Kamera killui kaulassani kuten aina Katariinanlaaksossa käydessäni. En odottanut mitään mullistavaa kuvattavaa löytäväni, mutta yleensä polulla voi nähdä ainakin oravia. Niin tälläkin kertaa. Myös sinivuokkoja oli ilahduttavan paljon siellä täällä.
Kurreja seuratessa ei voi kuin ihmetellä mikseivät ne ole tuon paksumpia. Luulisi, että jatkuvalla syömisellä Katariinanlaaksossa törmäisi melko tuhteihin yksilöihin. Ihmiset kun roudaavat niille ja linnuille ruokaa kassikaupalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti