maanantai 6. toukokuuta 2019

Pääsiäisristeily Nauvossa osa 2 - Berghamn

Nauvon satamasta lähtenyt saaristoristeily vei 49 matkalaista ensimmäiseksi Berghamnin saarelle. Paikka oli minulle muuten vieras, mutta Utön ja Jurmon matkoilla yhteysalus on poikennut saaren laiturissa.

Joku varmaan ihmettelee osanosattajalukua 49. Se perustuu se siihen, että eräs henkilö ryhmästämme puuttui tältä loppuunmyydyltä viidenkymmenen hengen risteilyltä. Hän kun ei saanut toimeksi ilmoittaa asiasta ajoissa järjestäjille tai edes minulle, joka olisin voinut hoitaa homman hänen puolestaan jos se kerran oli aivan ylivoimaista. Tällöin joku onnellinen olisi päässyt tilalle ja saanut nauttia mahtavasta päiväretkestä!

Kun M/S Norrskär-aluksemme kaarsi kohti Berghamnin rantaa, oli näky silmiähivelevän kaunis. Paatin uumenista kiipesivät loputkin retkeläiset kannelle napsimaan kuvia.





Berghamn on Nauvon pääsaaren eteläpuolella sijaitseva saari ja kylä. Kooltaan se on 64 hehtaaria ja siellä asuu ympärivuotisesti puolen tusinaa ihmistä. Yhteysalus M/S Eivor liikennöi saareen säännöllisesti Nauvon Pärnäisistä.

Berghamnia ovat satamapaikkana käyttäneet jo viikingit. Maakirjojen mukaan saarella on asuttu jo 1500-luvulla. Asukkaat elättivät itsensä kalastuksella, hylkeenpyynnillä, karjaa pitämällä ja linnustuksella. Suurimmillaan Berghamnin asukasluku oli 1800-luvun lopulla, jolloin asukkaita oli nelisenkymmentä. Saarelle saatiin sähköt 1980-luvulla.





Berghamnin pohjoispuoli on Saaristomeren kansallispuistoa. Perinnemaiseman osana on Västerbyn kalastajatila, joka sisustettu 1940- ja 50-lukujen saaristolaistaloksi.

Berghamnin kylä on muodostunut tiiviistä taloriveistä. Venevaja ja ranta-aitta ovat olleet kalastuselinkeinon kannalta keskeisiä rakennuksia. Kylä on osa Museoviraston valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi määrittelemää Länsi-Turunmaan ulkosaariston kyläasutusta.

Saarella on säilynyt vanha laidunmaisema. Västerbyn kalastajatilan tontilla saa telttailla ja sen ympäristössä on kaksi pari kilometriä pitkää luontopolkua.

Berghamnin luontotupa löytyy Västerbyn rantavajasta. Esillä on kalastusaiheinen näyttely.






Noin puolentoista tunnin Berghamn-etappimme aikana Västerbyn talo jäi allekirjoittaneelta kurkkaamatta. Venevaja ja ranta kun kiinnostivat enemmän.

En ole aivan varma seurasimmeko luontopolkua kuinka pitkälle, mutta ainakaan korkean kallion päälle päästyäni en enää tiennyt polusta tuon taivaallista. Sen sijaan maisemat olivat aivan huikeat, eikä luontopolulla tallustelu ollut enää juurikaan mielessä.

Vaatetusta oli pakko vähentää viimeistään kallion laella. Berghamniin saapuessamme aurinko alkoi porottaa oikein tuelta ja keli oli aivan erilainen kuin aamulla lähtiessämme Nauvon satamasta. Siellä sai hytistä ja puhallella höyryä.

Berghamn osoittautui niin hienoksi kokemukseksi, että suunnitelmissani on jo uusintavisiitti. Se tapahtuu todennäköisesti kesäkuussa.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti