Hangon rintamamuseossa

Tulliniemen luontopolku-reissun yhteydessä poikkesimme Hangon Rintamamuseossa. Se sijaitsee Lappohjassa, kuutisen kilometriä ennen kaupungin keskustaa. Paikkaa on vaikea ohittaa huomaamatta, sillä opastuskyltit tienposkessa ovat hyvin selkeitä. 

Sellainen muistikuva on, että olisin joskus aikaisemmin käynyt museon parkkipaikalla. Jostain syystä rakennuksen sisuksiin meno on jäänyt, liekö sitten ollut kiinni juuri silloin. Huhtikuisena lauantaina se kuitenkin oli auki - asia tarkistetiin pariinkin kertaan. 

Museon tiskillä vastassa oli erittäin asiakaspalveluhenkinen mies, jonka kanssa jaarittelin niitä näitä kierrokseni päätteeksi. Kunpa vastaavia henkilöitä löytyisi useammastakin paikasta. Yleensä nimittäin tapaa epäsosiaaliseen kyräilyyn sortuvia ja anteeksi että olen täällä töissä-mentaliteetin omaavia työntekijöitä.  

Sotaveteraanien rakentama museo sijaitsee sodanaikaisella rintamalohkolla strategisesti tärkeällä paikalla. Alue mäntyjen keskellä on ollut Suomen sotahistorian keskeisten tapahtumien näyttämö. Paikka huokuu menneisyyttä ja kävijä voi tuntea nahoissaan historian havinaa. 

Hanko vieraissa käsissä-perusnäyttely tarjoaa yleiskatsauksen vuosien 1939-1941 tapahtumista, jolloin Hanko oli strategisesti tärkeä Suomelle. Näyttelyn valikoimaan kuuluu valokuvia, karttoja ja tekstejä. Vitriineissä on muun muassa aseita, univormuja, ruuanlaittovälineitä ja mitaleita. 

Museon tykkihallista löytyy kymmenen tykkiä, jotka olivat Suomen puolustusvoimien käytössä talvi- ja jatkosodan aikana. Tykkihallissa on myös osittain vaihtuvia näyttelyitä, joissa kerrotaan esimerkiksi hakaristin historiasta, Molotovin cocktailista ja Suomen ilmavoiminen historiasta.

Lankalauantaina Tulliniemessä

Taannoin juolahti mieleen, että Hangon Tulliniemen luontopolku saattaisi olla kova sana jossain vaiheessa kevättä. Esitin asian työkaverilleni Petterille, jolloin kävi ilmi, että hän oli kaavaillut samanlaista operaatiota. Ajankohtakin oli jo tiedossa; suunnitelma olisi hyvä toteuttaa pääsiäisenä.

Matkaan lähdettiin Turusta lankalauantaina 19. huhtikuuta. Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi vietettävänä pääsiäisenä ei maantiellä ollut pahemmin ruuhkaa. Saavutimme Suomen eteläisimmän kaupungin ilman turhia taukoja.

Olen käynyt kerran aikaisemmin Tulliniemessä, melko tarkkaan viisi vuotta sitten huhtikuussa 2020. Liikkeellä oltiin tuolloinkin Petterin autolla. Reissusta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2020/05/tulliniemen-luontopolulla.html

Tulliniemen luontopolku on 6,7 kilometriä pitkä ja polun päässä olevat kalliot ovat Manner-Suomen eteläisin paikka. Takaisin pitää kävellä samaa reittiä kuin mennessäkin, kyseessä ei siis ole rengasreitti. 

Ainakaan minua tällainen edestakaisuus ei haittaa mitenkään. Sen sijaan menomatkalla ihmettelin vastaantulevaa liikennettä, kun ohitsemme käveli sakkia jatkuvana virtana.

Lopulta oli pakko kysyä eräältä herralta, että onko reitin päässä bongattu joku erityisen harvinainen lintu vai mistä tällainen ruuhka mahtaa johtua? Ukkeli ei maininnut kolibria tai korppikotkaa, totesi vaan päivän olevan retkeilyyn todella passeli. 

Ja passeli se myös oli. Tuulta ei nimeksikään, mutta ei myöskään aurinkoa. Kävi sikälikin hyvä mäihä, että autolle palatessamme alkoi sade siltä seisomalta. Matka takaisin Turkuun taittui pisaroiden ropistessa tuulilasiin, mutta tuossa vaiheessa se oli aivan yksi lysti. 

Ihmettelin kännykkäni askelmittaria, joka näytti askelluvuksi peräti kolme kilometriä vähemmän kuin Petterin älykello. Kaiken kaikkiaan ramppaamista luonnon helmassa kertyi 7,3 kilometriä.

Valokuvat onnistuivat mielestäni hyvin. Luullakseni Tulliniemessä on harvoin näin tyyni keli. 

Keväiset pippalot Mäntyniemessä

Viime viikon lauantaina oli jälleen aika kokoontua kaveriporukalla Turun Hirvensalon Papinsaareen. 

Papinsaaressa sijaitsee ammattiosastoni PAU:n Varsinais-Suomen Osasto ry:n Kesäkoti Mäntyniemi, jonka salia voi vuokrata huokeaan hintaan niin jäsenet kuin ulkopuolisetkin. 

Keli oli huomattavasti parempi kuin uskalsin kuvitellakaan. Aurinkoa piisasi. Ja kuten ylimmästä kuvasta voi havaita, oli tunnelma päivällä jopa lähes kesäinen. Ei tarvinnut palella kuten nyt vappuna tätä kirjoittaessani. 

Vuosi sitten näihin aikoihin alkoi takatalvi. Satuimme tietysti silloin olemaan Mäntyniemessä lähestulkoon samalla porukalla. Seuraavalla viikolla olikin sitten kolmekymmentä senttiä lunta. 

Eräs työkaverini oli tuolloin varannut Mäntyniemen salin ja kertoi ostaneensa juhliaan varten uuden kesämekon. En ole muistanut kysyä tarkeniko se päällä juhlia lämpötilan ollessa nollan tuntumassa. Salissa on toki lämpöpuhallin ja takkaa varten puita, joten tunnelma on varmasti ollut katossa.

Etujoukon järjestellessä Mäntyniemen salia juhlakuntoon, alkoi ihmisiä hiljalleen valua pelipaikalle. Illan päälle koossa olikin varsin mukavasti porukkaa. 

Matti Viki Vikströmin toimiessa seremoniamestarina, ohjelmistossa oli muun muassa Turun baari- ja kulttuuriaiheinen tietokilpailu sekä taannoin edesmenneelle Paavi Franciskukselle omistettu savuperformanssi. 

Oikein mukava päivä, joka täytynee taas syksyllä järjestää uudelleen!

Pitkäperjantaina Vepsässä

Pitkäperjantaina 18. huhtikuuta oli mahdollisuus päästä venekyydillä Turun Ruissalosta käsin kaupungin ulkoilusaarena tunnettuun Vepsään. 

Vaikka nyt eletään jonkinlaista takatalvea, oli vielä viikko sitten toivoa kevään nopeasta edistymisestä. Poudan Pekka ja kumppanit povasivat pääsiäiseksi jopa hellettä, mutta lukemat eivät kivunneet likimainkaan niin ylös. 

Olin lämpimistä lukemista innostuneena valmiina vaihtamaan kesäkuteet päälle, mutta aamulla parvekkeelta kurkatessani oli sumuista, eikä lämpömittarikaan kovin auvoisalta näyttänyt. Shortsit saivat jäädä kaappiin vielä toistaiseksi. 

Venematka Ruissalon Saaronniemestä Vepsään ei Paavolan Janin paatilla kestä kuin kymmenisen minuuttia. Sattui vielä olemaan tyyni keli, joten vene kiiti eteenpäin kuin tornado. 

Saavuttaessamme Vepsän, oli väylän varrella vastassa muutama venekunta. Kalamiehet seisoivat paateissaan vavat uhkeasti tanassa. Vepsän etelälaiturissa oli yksi vene, joka sekin näytti pikaisella vilkaisulla kalastajan omaisuudelta. 

Edellisen kerran olin Vepsässä lokakuun lopulla, jolloin reissu suoritettiin niin ikään Paavolan veneellä. Puolen vuoden tauon jälkeen jalkautuminen saareen tuntui taas suorastaan taivaalliselta. 

Syksyllä Vepsässä oli meneillään laajoja maanrakennustöitä. Käsittääkseni sähkökaapeleita jemmattiin kovasti maahan. Nyt aherrus oli saatu päätökseen ja paikat näyttivät oikein siisteiltä. 

Kaupungin äijät olivat myös kitkeneet puskia ja vesakoita kulkuväylien varsilta. Kasat oli tosin jätetty niille sijoilleen, mutta se nyt ei pahemmin yllätä. Hyviä piiloja matelijoille, joita itse en nähnyt ainuttakaan, mutta muu seurue bongasi pitkän ja pulskan rantakäärmeen. 

Kevään saapumisen myötä Vepsässä oli paljon lintuja. Seurasin haahkojen soidinmenoja useammassakin paikassa ja kesästä muistutti kalalokkien äänekäs kaijakaija-kirkuna. 

Valkoposkihanhia on perinteisesti kesäisin ollut riesaksi asti, mutta ainakaan vielä isompi joukko ei ollut löytänyt tietään saaren nurmikoille. Kanadanhanhia, kyhmyjoutsenia ja meriharakoita näkyi niitäkin. Läheisellä luodolla istuskeli valtava määrä merimetsoja. 

Koska kuskilla ei ollut kiire mihinkään, vierähti Vepsässä koko päivä. Hyvä niin, tämä nimittäin oli ehdottomasti kuluvan vuoden paras ulkoilupäivä! Kameralle riitti töitä ja fölipullokin tyhjeni kummasti siinä sivussa.

Vepsän palvelut aukeavat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja tuolloin vesibussi alkaa liikennöidä Aurajoesta käsin saareen.