Fuerteventura osa 2 - Portugalinsotalaiva ja Atlantin aallot

Lomaviikon aikana Fuerteventuralla tuli nähtyä rutkasti erilaisia eläimiä, joihin ei koto-Suomessa törmää. Monilukuisimpana näihin kuuluivat tavallista muurahaistakin paljon pienemmät mustat ötökät, joita hotellihuoneissamme oli kuulemma lähes jokaisessa.

Neljän tähden hotelliluokitus ei estänyt niitä kipittämästä pinnoilla kuten vessan lavuaarissa ja kylpyammeessa, josta ne parhaiten erottuivatkin. Huomasin pikkuruiset kotieläimet eräänä aamuna, kun ne olivat ahnaina avatun suklaapatukkani kimpussa. Olipa eräässä huoneessa nähty jykevä torakkakin.

Suomessa oli tammikuun reissumme aikana kovat pakkaset, jotka jatkuivat pari päivää kotiinpalumme jälkeenkin. Vein kameraa lukuunottamatta kaiken mahdollisen matkaroinan parvekkeelle vuorokaudeksi. Mikäli ötököitä tuli mukana, kuolivat ne viimeistään sinne. Ainakaan yhtään ei ole kämpässä näkynyt.

Merkillisin elukka tuli vastaan hotellin takana olevalla rannalla. Katselin sitä aikani, että mikä hemmetti tuo oikein mahtaa olla. Liekö ollenkaan tältä planeetalta? Otus näytti lähinnä erotiikkaliikkeen hyllyltä napaltulta vempaimelta, josta olivat patterit loppuneet.

Sinertävä ja läpikuultava limakasa vaikutti ensialkuun täysin elottomalta. Yhtäkkiä se alkoi nostella ja vemputtaa päätään tai mitä lie ulokemaista elintään. Siinä vaiheessa teki mieli soitella Fox Mulderille Salaisiin kansioihin tai vähintään avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojalle, mutta kummankaan numeroa ei sattunut olemaan mukana.

Reissun jälkeen latailin matkakuvia Facebookiin. Kovasti tykkäyksiä saaneen kansion eräs huomiota herättävimmistä kuvista esitti tätä kummallista eliötä. Asian ratkaisi eräs taivassalolaistuttu, joka oli nähnyt moisia limanuljaskoja Lanzarotella. Myös Australiassa nykyään asuva piikkiöläismies tiesi kertoa, että kyseessä on portugalinsotalaiva.

Polyyppieläimiin kuuluva portugalinsotalaiva (Physalia physalis) on polttiaiseläinlaji. Se on yksi tunnetuimmista ihmisille vaarallisista polttiaiseläimistä. Sitä tavataan lämpimillä merialueilla Golf-virran alueella Pohjois-Atlantilla, Intian valtamerellä sekä Tyynellämerellä. Portugalinsotalaiva ei ole yksilö, vaan se on useista polyypeistä koostuva yhdyskunta.

Portugalinsotalaivalla on noin 15 cm vedenpinnan yläpuolelle kohoava, 9–35 cm pitkä typpi-happi-hiilimonoksidi-kaasuseosta täynnä oleva  ja sulkijalihaksella varustettu kelluke, joka toimii purjeen tavoin auttaen liikkumisessa. Veden alla sillä on pitkät lonkerot, joissa on ravinnonhankinnassa käytettävät polttiaissolut. Portugalinsotalaiva voi levittää lonkeronsa jopa 30 metrin päähän.

Kovassa merenkäynnissä portugalinsotalaiva tyhjentää uimakellukettaan kaasusta, jolloin se painuu pinnan alle turvaan pahimmalta aallokolta. Lisääntyminen tapahtuu tavallisesti suvuttomasti eli silmikoitumalla; yksittäisiä polyyppeja irtoaa yhdyskunnasta omiksi uusiksi yhdyskunnikseen.

Ravinnokseen portugalinsotalaiva käyttää pikkukaloja, joita se lonkeroidensa polttiaissoluilla lamauttaa ja tappaa, minkä jälkeen ne nostetaan ruuansulatuspolyyppien käsiteltäviksi. On kuitenkin muutamia lajeja, jotka ovat immuuneja portugalinsotalaivan polttiaissolujen myrkylle, ja ne elävätkin turvassa lonkeroiden lomassa houkutellen muita pieniä kaloja saaliiksi ja syöden niiden jäännöksiä sekä kuolleita lonkeroita.

Pahimmassa tapauksessa rannalla lojunut portugalinsotalaiva oli poltellut kenties jotain hotellistamme tuttua hahmoa uiskennellessaan rantavedessä. Eipä käy kateeksi.

Hotellin takana ollut ranta oli kilometrien mittainen. Tein parina päivänä kävelylenkin näissä komeissa maisemissa. Rantahiekalla lojunut yksinäinen portugalinsotalaiva jäi ainoaksi havainnoksi tuosta merkillisestä eliöstä.

Fuerteventura osa 1 - Yleistä matkasta

Lomailin tammikuun puolivälin tienoilla viikon verran Kanarian saariin kuluvalla Fuerteventuralla. Seurueeseen kuului yksitoista muutakin. Suurin osa heistä oli ennestään tuttuja.

Matkanjohtajana toimi Matti Vikström. Hänen porukassaan olen aikaisemmin ollut muun muassa Lomakeskus Lupossa Pyhätunturilla, Viron Saarenmaalla, Unkarin Budapestissa, Rodoksella Kreikassa ja vuosi sitten Gran Canarian Playa del Inglesissä.

Fuerteventuraa olen ajatellut matkakohteeksi jo jonkun vuoden. Kolme vuotta sitten olin naapurisaari Lanzarotella, joka teki suuren vaikutuksen karulla kauneudellaan. Ajatelin, että joskus vielä täytyy Fuerteventurakin kokea. Ehdotin sitä sitten Vikströmille matkakohteeksi. Sehän osui ja upposi.

Matka varattiin alkusyksyllä 2015. Tarkoitus oli koota isohko ryhmä ja Matti lähettikin ahkerasti sähköpostia potentiaalille osallistujille. Lopulta koossa oli peräti kaksitoista ihmistä.

Finnmatkojen käyttämä tanskalaislentoyhtiö Jet Time osoittautui heti kättelyssä pettymykseksi. Koneen kyllä piti lähteä ajallaan, mutta lopulta istuimme ahtaissa penkeissä peräti kaksi tuntia ennen kuin siivet saivat tuulta alleen.

Tarjoilusta ei odotellessa ollut tietoakaan. Se kai perustui siihen, että jos kapteeni päättää yhtäkkiä startata, olisivat lentoemot kärryineen keskellä käytävää. Menomatka Helsinki-Vantaan kentältä Fuerteventuralle kesti lopulta 8,5 tuntia.

Minkäänlaisia monitoreja ei nykykoneiden tapaan ollut, joten elokuvanautintoa tai edes lentoreittiä ei näkynyt. Halpavaikutelman kruunasi rypistynyt A4-lappu, joka oli kuulemma ohjaamosta peräisin. Siihen oli kuulakärkikynällä tuherrettu lentoreittimme ja harakanvarpailla tekstailtu jotain epämääräistä. Vierustoverini alkoi jo epäillä mahdammeko koskaan päästä ehjänä perille.

Finnmatkojen reissu oli varsin edullinen ottaen huomioon Corralejon kaupungin lähellä sijainneen neljän tähden RIU Oliva Beach -hotellin tason, sekä all inclusive -paketin, johon sisältyivät ruuat ja juomat.

Hotellikompleksi oli todella laaja - huoneita oli muistaakseni peräti 880 kappaletta! Päärakennus sijaitsi mäellä lähellä rantaa, mutta onneksi seurueemme huoneet olivat vehreällä viheralueella parin sadan metrin päässä siitä. Rivitalotyyppinen asuinmuoto sopi vallan mainiosti kaikille, etenkin kun kämpät olivat ensimmäisessä kerroksessa maantasalla.

Takapihan patioilla oli hyvä istuskella iltaisin ja ottaa kuppia. Drinkkejä, joissa ei todellakaan ollut naurettavaa neljää senttilitraa alkoholia, vaan noin puolet viinaa ja puolet lantrinkia, sai läheisestä allasbaarista useamman kerrallaan. Oikein kävi siivoojarukkaa sääliksi, joka aamupäivisin korjasi valtavia mukipinoja kärryihinsä.

Laskestelin tuossa, että kurkustani meni alas viikon aikana neste- ja kiinteässä muodossa suunnilleen saman arvosta tavaraa kuin mitä koko matka maksoi. Olihan moista "ilmaispalvelua" hyödynnettävä!

Hotellin päärakennuksen salissa oli iltaisin showesityksiä. Ainoa, jonka minä kävin katsomassa oli tulopäivän ehtoona nähty kauhunäytelmä. Koska juomapalvelu pelasi heti kättelyssä todella hyvin, ovat muistikuvat hivenen hatarat. Ainakin eräät seurueemme jäsenet olivat kovasti vakuuttuneita näytöksestä.

Viikko ei kuitenkaan ollut pelkkää drinkkien imuroimista hotellin palmujen katveessa. Joka päivä oli jonkunlaista ohjelmaa, joka suuntui muun muassa Corralejon kaupungille, naapurisaarille tai matkatoimiston järjestämille retkille.

Suureksi yllätyksekseni Fuerteventuran luonto ja maisemat poikkesivat valtavasti naapurisaari Lanzaroten vastaavista. Kun Lanzarote on tasaista, mustan laavan peittämää kenttää, on Fuerteventura korkeine vuorineen ja aavikkoineen aivan erilainen. Jännä homma, vaikka saaret ovat näköyhteyden päässä toisistaan.

Fuerteventura syntyi tulivuorenpurkauksesta noin 12 miljoonaa vuotta sitten. Kaikki Kanarian saaret ovat samaa perua, mutta tämä saari putkahti merestä ensimmäiseksi esille.

Fuerteventura sijaitsee Atlantin valtamerellä 115 kilometriä länteen Afrikan ja Marokon rannikosta. Saarella asuu noin satatuhatta ihmistä. Se on sata kilometriä pitkä, 30 kilometriä leveä ja täten toiseksi suurin Kanarian saari Teneriffan jälkeen.

Fuerteventuran nimen alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta ranskalainen 1400-luvulla saarelle saapunut Jean de Betancourt miehitti Betancurian kaupungin, jossa aiemmin asui saaren alkuperäisasukkaita guancheja. Tarinan mukaan Betancourt nimesi saaren Fuerteventuraksi, koska piti toimiaan saarella suurena seikkailuna. Myös espanjankielistä el viento fuertea on arvuuteltu. Se tarkoittaa voimakasta tuulta.

Saari on maaperältään varsin karu ja aavikkomainen. Rantaviivaa löytyy 340 kilometriä, joista hiekkarantaa on peräti 50 kilometriä. Ilmasto on läpi vuoden tasainen. Lämpötila ei juurikaan laske alle +18 asteen, eikä myöskään paljon yli +25:n.

Fuerteventuralla tuulee melkein aina. Tällainen yhdistelmä sopii ainakin minulle varsin hyvin, sillä voin hikoilla kotona saunassakin, eikä sitä tarvitse tehdä lomaillessa.

Saaren tärkein elinkeino on matkailu. Hotellistamme kuuden kilometrin päässä sijainnut Corralejon kaupunki on Fuerteventuran pohjoisosan suurin matkailukohde.

Helloween ja kumppanit Logomossa 13. helmikuuta

Turun Logomossa vietettiin lauantaina 13. helmikuuta kunnon hevikarkeloita. Estradilla olivat brittiläinen Crimes Of Passion (C.O.P.) sekä saksalaiset Rage ja Helloween.

Pääesiintyjä Helloween on ollut 80-luvun loppupuolelta lähtien genrensä tunnetuimpia nimiä. Aikoinaan sen esittämää hevimusiikin suuntaa kutsuttiin speed metalliksi, nyttemmin yhtyeen tyyli onkin power metallia.

Koska perinteisempi hevimusiikki on nykyään Turussa kovin harvinaista herkkua, oli Logomoon kokoontunut joukko ihmisiä, jotka kuuntelivat näitä bändejä jo 80-luvulla. Keski-ikä oli varmasti 40 vuoden kieppeillä. Nuoria ei enää rokki kiinnosta, vaan lökäpöksyisten pipopäiden korvanapeissa pauhaa Cheekin ja JVG:n kaltaista kuonaa.

Illan aloitti Englannin Sheffieldistä tuleva Crimes Of Passion. Yhtye oli uusi tuttavuus varmaan melkein kaikille. Itse ehdin kuunnella Youtubesta yhden kappaleen ennen h-hetkeä. Se osoittautuikin vallan mainioksi ralliksi, joka soi jonottaessani kaljaa aulabaarissa. Sitten keikka olikin jo ohi, eikä yhtyeestä jäänyt mainittavampaa kerrottavaa.

Seuraavaksi lavelle saapuneella Ragella on vähän samantapainen historia kuin Helloweenilla. Molemmat yhtyeet tulevat samasta kaupungistakin, Hampurista. Rage vaan ei ole koskaan päässyt samanlaiseen suosioon kurpitsabändiin verrattuna. Levyjä on putkahdellut silloin tällöin, kokoonpano vaihtunut, mutta yhä vaan basistilaulaja Peter "Peavy" Wagner jaksaa heilua uusien soittokumppaniensa kanssa.

Ragelta omistan vissiin yhden tai kaksi promootiolevyä, mutten ainuttakaan varsinaista äänitettä. Olen nähnyt bändin muutaman kerran livenä, joista ensimmäinen kokemus osuu kesään 1991 ja Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradalle. Rage esiintyi Giants Of Rock -festivaalilla muun muassa Sepulturan, The Almightyn, UDOn ja Wingerin kanssa.

Triona soittava Rage olisi mielestäni kaivannut toista kitaristia Marcos Rodriquezin tueksi. Sillä olisi kummasti jykevöitetty soundia. Kappaleista en tuntenut kuin muutaman, mutta tämän perusteella yhtyeeseen voisi tutustua kyllä paljon paremminkin.

Hieman yllättäen kaveripiiristäni paljastui varsinaisia Rage-fanaatikkoja, joilta löytyy kymmeniä yhtyeen tuotoksia. Heille Rage olikin yhtä mannaa, kuulemma kovempi kuin itse pääesiintyjä Helloween.

Ragen setti: Black in Mind / Sent by the Devil / End of All Days / Back in Time / Down / My Way / Until I Die / Don't Fear the Winter / Higher Than the Sky (sis. Sweet Home Alabama ja Holy Diver)

My God-Given Right -uutuuslevyn myötä kiertävä Helloween on sen verran iäkäs bändi, että sen on pakko pitää keikkasetissään määrättyjä klassikkokappaleitaan. Turussa niistä kuultiin heti alkuun mahtava Eagle Fly Free ja Dr. Stein sekä aivan lopussa Future World ja I Want Out.

Laulaja Andi Derisin ääntä on kritisoitu jo yli 20 vuotta. 1994 Helloweenin keulille valittu mies on kumminkin ihan pätevä laulaja, jonka ulosannin luulisi tuossa ajassa jo tulleen tutuksi aika monille. Entinen kiljukaula Michael Kiske tuskin yhtyeeseen enää palaa, vaikka kuinka rukoilisitte. 

Yläparvelta käsin Helloweenin mahtava valoshow pääsi todella oikeuksiinsa. En ole aikoihin nähnytkään vastaavaa ilotulitusta. Valomiehet olivat todella osaavia läpi keikan.

Etenkin bändin kitaristien koreografia oli tarkkaan mietitty, vaikka lavaliikehdintä näyttikin sujuvan vaivattomasti ja spontaanisti. Leveälle rumpukorokkeelle kiipeämiset ja tästämälleen samaan aikaan sieltä poistumiset näyttivät hemmetin hyviltä.

Viimeksi näin orkesterin kesällä 2014 Lokalahden Karjurockissa. Silloin sillä oli reilusti lyhyempi soittoaika Logomoon verrattuna. Tuolloin uudempien ja ainakin minulle tuntemattomampien biisien määrä korostui ehkä liikaakin. Nyt samaa ongelmaa ei ollut. Settilista oli hyvin laadittu.

Walls Of Jericho / Eagle Fly Free / Dr. Stein / My God-Given Right / Steel Tormentor / Mr. Torture / Waiting For The Thunder / Straight Out Of Hell / Heroes / Drum solo / Where The Rain Grows / Lost In America / Power / Forever & One (Neverland) / Medley (Halloween, Sole Survivor, I Can, Are You Metal, Keeper Of The Seven Keys) / Before The War / Future World / I Want Out.

Tämä on sen verran hieno ehtoo, että toivoa sopisi Logomoon saapuvan useimminkin vastaavia esiintyjiä.

Rage- ja Helloween -kuvat: Tony Lundberg

Katariinanlaaksossa 13. helmikuuta

Katariinanlaakso on jalopuita kasvavista saarekkeista muodostunut 17 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue Turun eteläisten lähiöiden tuntumassa lähellä Kaarinan rajaa. Alueeseen kuuluu lehtojen lisäksi kallionalusmetsää, männiköitä ja ketoja. Suojelualueen eteläosa on rantaniittyä.

Katariinanlaakson kasvillisuuden erityispiirteitä ovat runsaat tammet ja mestälehmukset, suuri lajimäärä lehtokasveja sekä rinneketojen harvinaiset lajit. Rinneketojen ympäristössä kasvaa myös harvinaisia sieniä.

Katariinanlaaksossa risteilee luontopolkuja. Sellaista pitkin minäkin tallustelin helmikuisena lauantaina, joka juuri tuolloin sattui olemaan aurinkoinen. Hetkeä aikaisemmin pyrytti tovin lunta ja oli muutenkin synkän näköistä.

Keskeiselle paikalle pengersillan kupeeseen oli joku kiinnittänyt ilmoituksen. Siinä kehoitettiin alueen asukkaita saapumaan infotilaisuuteen, jonka aiheena on mahdollinen uusi silta merenlahden taakse Hirvensalon saareen.

Silta on mielestäni tarpeellinen. Toivottavasti sille löytyy sopiva paikka, joka ei haittaa luontoarvoja. Jos Hirvensalon ja lähisaarten rakentaminen jatkuu yhtä massiivisena kuin se on lähivuosikymmeninä ollut, ei nykyinen silta riitä mihinkään. Tälläkin hetkellä se on jo jonkinlainen ongelma.

35 vuotta vinyylilevyostoksia

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä kun ostin ensimmäiset lp-levyni. Fazerin Musiikkikerhosta tilaamani vinyylit olivat Matchboxin Settin' The Woods On Fire ja Crazy Cavanin Still Crazy. Kumpaakaan en enää omista.

80-luvun alussa Suomessa vallinnut rockbillyboomi tavoitti hetkellisesti Kustavin saaristokunnankin. Suosikin artikkeleista tutut Crazy Cavan ja Matchbox olivat kovia juttuja. Muistan kuvitelleeni Matchboxin levyltä löytyvän silloisen suurhitin Midnite Dynamos, mutta sitä ei sinänsä kelvolla lp:llä ei ollutkaan. Cavanin levystä en muista muuta kuin pinkin kannen.

Musiikkiharrastukseni alkuaikoina levyjä lähti nopeasti kiertoon. Nuorena poikana ei juolahtanut mieleen, että ostelisin vielä 35 vuotta myöhemminkin lp-levyjä ja että niillä olisi nykyään varmasti paljonkin arvoa. Ei välttämättä juuri noilla kyseisillä rockabillyälppäreillä, mutta sellainenkin nykypäivän keräilyharvinaisuus kuin suomalaista hardcorepunkkia sisältävä kokoelmalevy Russian Bombs Finland oli minulla upouutena. Se taisi lähteä vaihtoon kun rupesin hevimieheksi talvella 1983.

Vaikka levy- ja etenkin lp-levyosteluissa on ollut pitkiäkin taukoja, löysin harrastuksen uudelleen pari vuotta sitten. Vierähti vuosia, etten hankkinut älppäreitä juuri ollenkaan, vaan kannoin kotiin pelkkiä cd-levyjä. Nyt asetelma on kääntynyt päälaelleen ja kiertelen lähinnä kirpputoreilla selaamassa vinyylikasoja. Aika usein löytyykin kaikenlaista kiinnostavaa. Viimeksi viime lauantaina investoin neljä lp:tä Hassisen kirppikseltä Turusta.

Merkillisin ostostapahtumani miesmuistiin oli Turussa Manhattanin kirppiksellä lauantaina kuudes helmikuuta. Selaisin lp-levyjä eräällä loosilla, kun vastaan tuli ranskalaisen hevibändin Trustin vuonna 1982 ilmestynyt Savage -kiekko. Muistin, että minulla on joskus ollut se ja että levy oli aika paska.

Ihmetys oli valtava, kun vilkaisin levyn takakantta. Alanurkassa oli pieni nimikkotarrani, joita liimailin noin vuosina 1983-85 älppäreihini. Olin siis törmännyt yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen entiseen omaan lp-levyyni! Missä lie lätty seikkaillut kaikki nämä vuodet, sitä ei tiedä itse pirukaan.

Kuten arvata saattaa, ostin levyn uudelleen itselleni. Hintaa oli viisi euroa ja musiikki yhtä kehnoa kuin muistinkin - syy, miksi siitä aikoinaan luovuinkin. Mutta koska tilanne oli tällainen, oli levy otettava talteen.

Mallifotoilua Telakkarannassa

Wärtsilän vanha laivarakennusalue Telakkaranta Aurajoen varrella Turussa on ollut pitkään mielessä mallikuvauspaikkana. Homma on vaan jostain syystä venähtänyt.

Viime lauantaina kun kävin Telakkarannassa turkulaisen harrastajamallin Marian kanssa. Huomasin hänen etsivän valokuvaajia Facebookissa mallit ja valokuvaajat -ryhmässä ja otin yhteyttä. Ei mennyt kuin muutama päivä kun olimmekin jo kuvaamassa.

Tammikuinen sää ei ehkä ollut paras mahdollinen. Vaikka pakkasta ei ollutkaan, oli jokirannassa pirumoinen viima. Siksi kuvaustilanteessa ei jäätymisvaaran turhia ihmeteltykään.

Mariaa ei tarvinnut pahemmin ohjata, sen verran hyvin olivat poseeraukset hallussa. Todennäköisesti keväällä tai kesällä uusintakuvaukset jossain eri miljöössä ja toivottavasti lämpimämmässä kelissä.