Lapin reissu osa 10 - Raippaluodon silta ja Lankoski

Lapin reissun viimeinen päivä perjantai sujui alakuloisissa tunnelmissa. Työnantajan edellisenä päivän ilmoittama, kulovalkean lailla meillekin kiirinyt tieto 30-50 prosentin palkanalennuksesta ja muista työehtojen heikennyksistä sai mielet mataliksi.

Kalajoen ABC:llä aamupalaa nauttiessamme vessasta tupsahti salin puolelle vanha tuttu Kustavista. En ollut vuosiin häntä nähnyt. Maailma on pieni!

"Ottakaa kaikki lopputili samaan aikaan", oli hänen vinkkinsä surkeaan tilanteeseemme. Tuolloin en voinut aavistaa miten masentava syksy ja kolmen kuukauden piina olisikaan edessä ennen kuin ammattiliitto PAU marraskuun lopussa päihitti Postin työehtosopimusneuvotteluissa.

Kalajoelta matka kohti Turkua meni osaltani aikamoisessa sumussa. Onneksi ei tarvinnut sentään ajaa. Mielessä vellosi surkea tulevaisuus, jollaista työnantaja tarjosi. En pärjäisi mitenkään tulevalla palkallani. Kaikki matkustelu saisi jäädä. Ehkä tieni kävisi leipäjonon jatkeeksi Pelastusarmeijan oven taakse.

Tuskien taipaleen ainoita valopilkkuja olivat sentään Sunttu Sundellin ehdottamat Raippaluodon silta Mustasaaressa ja Lankoski Merikarvialla.

Raippaluodon sillan olin kahdesti aiemmin nähnytkin 2000-luvun alkupuolella. Edellinen kerta oli kesällä 2005, jolloin vierailin Vaasan Rockperry-festivaaleilla. Esiintyjinä oli sellaisia nimiä kuten Scorpions, Miljoonasade, Zero Nine ja Popeda.

Raippaluodon silta on Vaasan lähellä sijaitseva vinoköysisilta, joka yhdistää Raippaluodon saaren mantereeseen Mustasaareen. Samalla se on Suomen pisin silta, 1045 mteriä pitkä.

Raippaluodon silta on ainoa yli kilometrin pituinen silta Suomessa. Sen peruskivi muurattiin kesäkuussa 1996 ja silta avattiin liikenteelle 27. elokuuta 1997.

Matka kohti etelää jatkui. Lankoski sijaitsee 40 kilometriä Porista pohjoiseen Valtatie 8:n ja Merikarvianjoen risteyskohdassa. Merikarvian keskustaan on matkaa 15 kilometriä.

Lankoski on suosittu ohikulkijoiden levähdysalue ja virkistyskalastuspaikka. Lankoski kuuluu Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Merikarvianjoen yli kulkeva kivinen holvisilta valmistui vuonna 1887. Lankosken silta palveli vuoteen 1960, jolloin Valtatie 8:n valmistuttua viereen tehtiin uusi silta. Ajoneuvoliikenteeltä museosilta suljettiin vuonna 2002.

Lapin reissu osa 9 - Kalajoen hiekat

Torniosta matka jatkui kohti etelää. Kukkolankosken jälkeen ei pahemmin pysähdelty katselemaan maisemia. Tavoitteenamme oli ehtiä kuudeksi Kalajoelle, jolloin yöpymismökin avain oli kuulemma viimeistään haettava. Siihen emme aivan ehtineet, mutta avaimen sai kumminkin vaivatta.

Jossain päin Pohjanmaan ruotsinkielistä rannikkoa poikkesimme syrjäisellä huoltoasemalla. Askettisuudessaan se tuntui kummalliselta kaikkien ABC:n ja muiden nykyputiikkien rinnalla.

Ruokapuolena oli lähinnä vain jäätelöä ja kuvun alla kolme parhaat päivänsä nähnyttä kuivunutta viineriä. Mutta uskoisin, että tältä huoltamolta saa palvelua, mikäli autossa on jotain hämminkiä. ABC:llä sellainen ei onnistu.

Samana päivänä, torstaina 29. elokuuta, työkavereiltamme Liedosta kiiri tieto, jonka mukaan osastomme työntekijöille oli pidetty palaveri. Kovin oli surullisia uutisia tarjolla.

Posti oli siirtänyt meidät pakettilajittelijat tytäryhtiöönsä Posti Palvelut Oy:n, jotta pystyisivät paremmin toteuttamaan työntekijöiden työehtoihin kohdistuvia törkeitä heikennyksiä. Marraskuun alussa vaihtuva työehtosopimus toisi mukanaan muun muassa palkkojen laskun 30-50 prosenttia ja työajanpidennyksen 51 minuuttia per päivä.

Kuten arvata saattaa, eivät tunnelmat autossa olleet järin korkealla. Koska en ajanut, kaivoin kassista vodkapullon ja heitin sisällön aika vauhdikkaasti helttaani. Muuten onnistunut loma meni kertaheitolla pilalle. Vitutti kuin pientä eläintä!

Kalajoen hiekoista lauleskeli Tapani Kansakin jo aikoinaan 1970-luvulla. Tarttuva rallatus on käännös The Mamas & The Papas-yhtyeen California Dreaming-kappaleesta.

Kalajoen mökki muistutti lähinnä leikkimökkiä, jossa lapset kirmaavat kesäisin. Tai en tiedä onko hiellä nykyään enää tapana edes olla ulkona ollakaan vai onko kaikilla heti kättelyssä älypuhelin tai joku muu tekninen vempain kädessään kun pari vuotta täyttävät.

Paremman puutteessa tölli kyllä menetteli, koska siellä en oltu kuin yksi yö. Ympäristössä oli myös lomarivitaloja, joissa ei vaikuttanut ruuhkaa olevan. Hämmästyttävää tässä oli, että kattoa pään päälle varatessa oli kuulemma koko Kalajoki lähes loppuunmyyty. Nyt olimme melkein yksinään koko alueella.

Hiekkasärkät sijaitsevat Valtatie 8:n varrella noin kymmenen kilometrin päässä Kalajoen kaupungin keskustaajaman eteläpuolella.

Kyseessä noin kolmen ja puolen kilometrin mittainen hiekkasärkkien- ja rantojen muodostama alue. Sille on tyypillistä rantojen kohoamisilmiö, joka Suomessa on voimakkainta Pohjanmaan rannikolla.

Elokuinen ilta painui jo mailleen kun olimme kamerat tanassa rannalla räiskimässä kuvia. Upea miljöö sai ainakin minut hetkeksi unohtamaan järkyttävät uutiset työpaikalta.

Kapea hiekkakynnäs ulottui pitkälle merelle. Se oli niin houkutteleva, että olisi suorastaan ollut sulaa hulluutta jättää menemättä. Voisin kuvitella, että varsinkin keskikesällä sakkia lappaa solkenaan sitä pitkin. Nyt olimme melkein ainoat. Yksi reissun kohokohdista tämäkin.

Gdanskin matka osa 1 - Yleistä

Heinäkuun viimeisellä viikolla matkustin työkaverini Sunttu Sundellin kanssa Puolan Gdanskiin. Kesälomani alkoi sopivasti samalla ja mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä reissuun.

Tämä oli kolmas kerta kun kävin Gdanskissa ja viides matkani Puolaan. Aikaisemmat Gdansk-visiittini ovat olleet keväällä 2012 ja kesällä 2016.

Varasin matkan Ebookersin kautta joskus toukokuun puolella. Hintaa kertyi 135 euroa per nuppi, sisältäen lennot ja hotellin kolmeksi yöksi. Kone lähti Turusta ja matka-aika Gdanskiin oli vain reilu tunti.

Lentoajat osuivat mennen tullen iltapäivään, joten kentälle pääseminen ei ollut mikään ongelma kummassakaan päässä.

Hotelli Zefiro Stejennasta oli ennalta tiedossani vain se, ettei siinä ole vastaanottotiskiä tai muitakaan palveluita. Gdansk oli kahdelta edelliseltä käynniltä sen verran tuttu, että osasin tulkita kartasta talon sijainnin. Valinta tapahtui sen ja edullisen hinnan perusteella.

Käytän kaupunkilomia etsiessäni Ebookersissa ja Booking.comissa aina kohtaa lennot+hotelli. Monelle tutulle tämä ei mene millään jakeluun, vaikka olen usein koittanut selittää asiaa. En nyt enää muista mitä lennoista ja hotellista olisi joutunut erikseen maksamaan, mutta reilusti enemmän kumminkin.

Vanhaan kerrostaloon hieman Gdanskin ydinkeskustan ulkopuolelle äskettäin remontoitu kämppä oli parempi kuin mitä kulahtanut talo antoi ulkoapäin odottaa. Taksi ei tosin meinannut kirveelläkään löytää perille, joten suhasimme lähikortteleita edestakaisin varmaan vartin verran.

Hotellimme sijaitsi Gdanskin telakan portin, nuorison suosiman bunkkeribaarin ja uuden sotamuseon välimaastossa. Alue ei ehkä yöllä vaikuta turvalliselta, eivätkä remontin tarpeessa olevat talot välttämättä vedä puoleensa, mutta emme kokeneet mitään ongelmia reissumme aikana. Kovin oli rauhallista.

Väillä puistoisella takapihalla hääri satunnaista porukkaa, pikaisella vilkaisulla vanhoja mummoja ja resupekkajuoppoja. Kukkaruukut oli täytetty tyhjillä pulloilla seurustelun ohessa. Puolassa ei ilmeisesti vieläkään ole pullokierrätystä. Kummallista nykyaikana.

Muutenkin melkein kaikki EU-määräykset tai sellaisiksi Suomessa tulkittavat toimet ovat Puolassa paljon löysemmässä kuin meillä. Hotellin lähellä pikkukaupassa lentelivät kärpäset ja elintarvikkeet olivat huoletta vitriinissä vähän kuin vanhassa kotimaisessa elokuvassa. Eikä kukaan siitä valittanut.

Mainitsemani Bunkier-kuppila on oikeasti vanha bunkkeri. Suomessa sellainen saisi tuskin olla anniskeluravintolana, koska paikan valaistus on minimaalinen sekä kompuroimisen ja eksymisen vaara ilmeinen. Mutta Puolassa ei olla niin turhan tarkkoja.

Gdanskin valinta matkakohteeksi tuli pääasiassa siitä, että sinne pääsee edullisesti Turusta ja paikan päällä on edullista. Kaljan hinnat olivat tosin nousseet kolmessa vuodessa selvästi, mutta eipä se suomalaiselle vieläkään kallista ole. Iso tuoppi ja Jägermeister-shotti taisi olla yhteensä neljä euroa laaki. Kyllä niitä sitten menikin, kun löysin vanhasta kaupungista "kantabaarini" Tabakan.

Tabakassa janoa sammuttamassa ollessamme japanilainen reppureissaajaa tuppautui pöytäämme. Heppu jutteli aikansa niitä ja näitä, kunnes kertoi olevansa taikuri. Oli kuulemma kiertänyt Eurooppaa jo kuukausia tienaten elantonsa tempuillaan. Suntun tupakkeja näkymättömiin taikoessaan hän heltyi sitten kysymään ruoka-apua, mutta baarissa ei ollut muuta kuin juotavaa tarjolla. Ostin hänelle oluen.

Tapanani ei ole lomilla maata ja ihmetellä missään hotellihuonessa, vaan kierrellä ja kaarrella pitkin poikin lomakohdetta ehkä vähän liiankin kanssa. Paikallisista nähtävyyksistä oli etukäteen mielessä vaatimattomat kolme kohdetta, jotka kaikki toteutuivatkin. Nähtyä tuli toisen maailmansodan alkamispaikka Westerplatte, uusi sotamuseo (The Museum Of Second World War) ja Gdanskin naapurikaupunki Sopot. Niistä tarkemmin seuraavissa blogikirjoituksissa.

Lomatunnelmia Vepsästä

Kesälomailen parhaillaan toista viikkoa. Ilmat ovat olleet vähän liiankin hyviä, etenkin kun en ole mikään helteen ystävä. Mutta parempi toki näin kuin että sataisi. Viime vuoden kesällä vettä tulikin lähes päivittäin.

Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä olen kesän mittaan käynyt kymmenkunta kertaa. Lähinnä viikonloppuisin, mutta nyt loman alkaessa vaihtelevan kaverikokoonpanon kanssa pari kertaa arkenakin.

Kamera on kulkenut saaressa mukana, mutta kahdella edellisellä reissullani en ole käyttänyt sitä kertaakaan. Pelkkä kännykkäkin on riittänyt.

Vepsä-kuvia onkin vuosien mittaan kertynyt iso läjä. Mutta kyllä niitä nurkissa saa olla, siteeratakseni entistä työkaveriani E. Kössiä, joka haali autonromuja.

Vepsässä on loistavat mahdollisuudet kuvata lintuja ja muuta luontoa, mutta siihen ei ainakaan minun kännykkäni riitä, joten kamera laulaa välittömästi kun lähistöllä on vaikkapa meriharakoita.

Viime viikon mökkiyöpymisen yhteydessä tuli käytyä pitkästä aikaa uimassakin. Tarviturkin heitto oli jonkunlainen meriitti sekin.

Kahdeksan tunnin risteily Vepsään, jolloin paikan päällä ehtii olla kuusi tuntia, hurahtaa mukavassa seurassa ihan tuosta vaan. Mökkivuorokausikin tuntuu turhan lyhyeltä. Varmaan tulevana viikonloppuna suuntana on taas Vepsä.

Kökarissa osa 4 - Pitkin poikin kuntaa

En ennen matkaa tutkinut Kökarin karttaa ja muotoa sen kummemmin. Pääsikin vähän yllättämään, että kunnan kolme pääsaarta olivat noinkin isoja ja yhtenäisiä. Autolla huristellessa pitkin poikin teitä ei oikein edes huomannut milloin saari vaihtui. Verrattuna vaikka rikkonaiseen ja pitkulaiseen Brändöön toisaalla Ahvenanmaalla, olivat Kökarin maisemat erilaisia.

Turisteja oli paljon liikkeellä heinäkuun viimeisellä viikolla. Jonkinmoinen yllätys ehkä sekin, vaikka lomakausi oli tietysti meneillään. Määrä oli kumminkin hämmästyttävän suuri. Hieno homma kunnan yrittäjille, jotka tekevät vuoden tilinsä juuri parin kesäkuukauden aikana.

Luullakseni suurin osa turisteista oli tullut omilla veneillään Kökariin. Perillä useat vuokrasivat polkupyörät. Fillareita oli saatavilla monista eri paikoista, eivätkä välimatkat mitään valtavia olleet.

Muutaman vuorokauden reissun aikana käytimme muidenkin yritysten kuin majapaikkamme Havspaviljongenin palveluja. Ehkä joku jäi väliinkin, mutta monessa paikassa poikkesimme joko syömässä tai juomassa. Usein molempia.

Paras vaihtoehto majoittumiseen Havspaviljongenin ohella olisi varmaankin ollut Kökarin kirkon lähellä sijaitseva Sandvik Gästhamn & Camping. Alueelta löytyi mökkejä, ravintola, vierasvenesatama, leirintäalue ja pikkukauppa.

Sandvik Gästhamn & Campingin ruokalistalla oli muutama eri vaihtoehto, joista allekirjoittanut tilasi sen takuuvarmimman eli makkaraperunat. Roteva kokki oli ilmeisesti vähän pahalla päällä, kun kippasi satsiin suolaa ja grillimaustetta oikein urakalla. Kymmenessosakin määrästä olisi riittänyt.

Tiskin takana hääräsi supersöpö ja reipas punapäinen nuori nainen. Pelkästään hänen takiaan kuppilassa olisi viihtynyt pitempäänkin.

Sandvikin rannassa lojui entinen kalastusalus nimeltään Sjöbjörn (Merikarhu). Infotaulusta muistelen lukeneeni, että sillä on aikoinaan nostettu silliä kullekin.

Taas tuli todettua, että maailma on pirun pieni. Sillipaattia tutkaillessani huomasin venelaiturilla tutun hahmon. Turussa naapuritalossa asuva Karri Wikman oli lähtenyt siippansa kanssa purjehtimaan. Kökar on kuulemma ollut pienestä pitäen tuttu paikka hänelle.

Brudhäll Restaurang & Hotell sijaitsee keskeisellä paikalla Karlbyssa. Ajelimme siitä usein ohi Kaj Ahrothin etsiessä Kökarin kymmentä geokätköä, joista hän yhdeksän löysikin. Toisinaan pitikin pysähtyä välikaljoille Brudhällin terassille.

Peders Aplagårdin kyltti osui matkamme varrelle täysin sattumalta, oikeastaan samoin kuin muutkin Kökarin ravintolat. Kyseessä on Suomen eteläisin omenatila, jossa on kahvila- ja lounaspalvelujen lisäksi saatavilla omenoista tehtyjä juomia kuten siideriä.

Peders Aplagårdista jäi mieleen ystävällinen ja hyvä palvelu sekä erittäin makoisa lammasmakkara-annos. Päärakennuksen kattavasta matkamuistomyymälästä ostin mustan Kökar -lakin, joka on toistaiseksi ollut turhan vähällä käytöllä.