Kaseva ja Pop Liisa

Syyskuussa 1976 taltioitu TV1:n Viihdetoimituksen Pop Liisa -ohjelman Kaseva -osuus näytettiin kokonaisuudessaan jouluaattona YLE Teemalla.

Vesa-Matti Loirin juontama Pop Liisa oli ilmeisesti vähän paneutuneempi musiikkiohjelma kuin aikalaisensa Iltatähti, jossa biisejä tuli vähemmän per vieras. Kaseva esitti lähetyksessä peräti kuusi kappaletta; Striptease tanssija, Tyhjää, Silloin kun, Mari, Turhaan mua huudat ja Pena.

Loirin haastatellessa Kasevan Asko Raiviota ja Mikko Jokelaa, ei nuorten miesten suusta tahtonut oikein tulla vastauksia. Loiri sai lypsätä puoliväkisin edes jonkunlaisia lauseita. Kovin aroilta vaikuttaneet musikantit olivat aivan eri maata itse musiikkinäytteissä - bändin Suomen oloissa vertaansa vailla ollut stemmalaulu, Tapio Rauman tyylikäs soolokitarointi ja tarttuvat kappaleet puhuivat puolestaan.

Tamperelainen Kaseva oli alunperin englanniksi lauvava kellaribändi. Kaseva -nimi tulee Kalevalasta ja tarkoittaa näppärää sekä kätevää. Love Recordsilla kiinnostuttiin yhtyeen demosta, jolloin laulukieli piti levy-yhtiön toivomuksesta vaihtaa kotimaiseksi. Sen jälkeen orkesteri olikin valmis astelemaan studioon ilman ainuttakaan tehtyä keikkaa.

Kasevan kaverit olivat 1940-luvun lopulla syntyneitä kirveellä veistetyn näköisiä sällejä. Koko porukka näytti vähintään kymmenen vuotta ikäisiään vanhemmilta. Tosin sama päti moniin muihinkin 70-luvun bändeihin.

Yhtyeessä vaikuttivat Mikko Jokela (laulu, 12-kielinen akustinen kitara), Nils Jokela (rummut), Asko Raivio (laulu, kitara), Tapio Rauma (sähkökitara, laulu) ja Jouko Järvinen (basso, laulu).

Kasevan debyyttiälpee Silloin kun (-74) oli valtava menestys. Sitä myytiin 22 000 kappaletta. Seuraajansa Kun maailma elää myi myös hyvin. Kolmas albumi Meidän huoneessa ilmestyi vuonna 1982, jonka jälkeen orkesteri pisti pillit pussiin.

Bändin toinen johtohahmo Asko Raivio hukkui Tampereen Teiskossa vuonna 1989. Kaseva palasi 2000-luvun alussa hieman eri kokoonpanolla ja on siitä lähtien esiintynyt silloin tällöin.

Satuin näkemään Kasevan keikalla kesällä 2008 Kaarinan Old Texas -ravintolassa. Samana ehtoona Iron Maiden konsertoi Helsingin Olympiastadionilla. Alunperin olin menossa sinne, mutta myöhemmin varattu lomamatka muodostui esteeksi. Ajattelin, että olen Helsingin reissun jälkeen liian väsynyt lähtemään seuraavana päivänä ulkomaille.

No, kumminkin tuli mentyä Old Texasiin. Hyvä niin, sillä Kaseva veti hienon keikan ja paikalla oli paljon tuttuja. Eipä ollenkaan haitannut seuraavana päivänä lähteä Ikaalisten matkatoimiston Norjan kiertomatkalle.

Paranoid Baskervillen koirana

Jokunen kuukausi sitten Facebookissa levisi kulovalkean lailla vanha musiikkivideo. Siinä Cindy & Bert -niminen duo esittää saksaksi Black Sabbathin klassikkokappaleen Paranoid. Käännös on saanut nimekseen Der Hund Von Baskerville ja kertoo todennäköisesti Baskervillen koirasta. Näin päättelisin lukion vitosen saksan arvosanalla asian olevan.

Wikipedian mukaan Cindy & Bert oli saksalainen lauluduo, joka vaikutti 70-luvulla. He edustivat maataan, joka siihen aikaan oli Saksan liittotasavalta, Euroviisuissa vuonna 1974.  

Huomasin videon Facebookissa ystäväni Katjan linkittämänä. Hänkin kuuluu Paskan musiikin ystävät -ryhmään, jonne jäsenet saavat lähetellä huonoa makua edustavia musiikkiesityksiä. Makuasiat ovat tunnetusti yksilöllisiä, mutta genreen kuuluvat ilman turhia mutinoita esimerkiksi sellaiset artistit kuten Frederik, Janos Valmunen, Aimo Jaara, Linda Vink, Pasi ja Pekka, Cat Cat, Johanna Raunio, Esa Saarinen, Olavi Kivikoski, Tauski Peltonen, David Hasselhoff, Heikki Kinnunen, Eddie Edwards ja Anita Hirvonen.

Rumban aina valppaat avustajat nappasivat videon tuotapikaa nettisivuilleen. Pienen uutisen kera sitä hehkutettiin kuin kyseessä olisi ollut heidän oma bongauksensa. Samanlainen tapaus oli juuri alkuviikosta, jolloin he uutisoivat Vesa-Matti Loirin 80-luvun Spede Show-hahmo Jean-Pierre Kuselan Nauravan kulkurin olevan pelottavinta pitkään aikaan. Joku neropatti nimittäin oli päättänyt kääntää videon alusta loppuun, jolloin se saa aivan uusia ulottuvuuksia.

Kummelin Jackpot

 

Kummelin Jackpot on Kummeli-ryhmän kolmas elokuva. Se esitettiin TV2:lla viime sunnuntaina.

 

Onneksi ymmärsin katsoa leffan, joka on jostain syystä jäänyt aikaisemmin näkemättä. Vaikken mikään fanaattisin Kummeli-fani olekaan, on porukan tekeleitä tullut seurattua syksystä 1992 asti. Tuolloin pirkanmaalaisen koomikkoryhmän tekemän ohjelmasarjan ensimmäinen tuotantokausi pyöri televisiossa.

 

Kummelin kultakautena voitaneen pitää vuotta 1994, jolloin ilmestyi televisiosarjan kolmas tuotantokausi. Ryhmä myös lähti keikkailemaan. Muistelen nähneeni Kummeli Shown ainakin juhannuksena 1994 Nummirockissa Kauhajoen Nummijärvellä ja samana kesänä Turun Puolanpuistossa.

 

Lavalla oli orkesteri, joka soitti samana vuonna ilmestyneen Artisti maksaa -levyn kappaleita sekä biisien väliajoilla eri Kummeli-hahmot heittivät läppää. Sen aikaisesta Kummeli-ryhmästä muusikkoja olivat Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Heikki Hela. Ainoastaan Olli Keskinen keskittyi mikrofoniin höpöttämiseen, kun muut myös tarttuivat musiikki-instrumentteihin.

 

Vaikka kovin huuma haihtuikin parissa vuodessa, on Kummeli-ryhmä yhä kasassa ja tekee ainakin elokuvia. Muistan aikoinani lukeneeni jostain arviosta, "ettei lyhyisiin sketseihin keskittynyt sakki pysty tekemään pitkää elokuvaa" tai jotain muuta vastaavaa.

 

Kummelin Jackpot kumminkin toimi hienosti alusta loppuun. Oli oikein draamankaaret ja kaikki mitä elokuvassa oppikirjojen mukaan pitääkin olla. Enkä muista koska viimeksi olisin nauranut niin paljon kuin tätä katsellessani. Mahtaa pieniä tapanimaskuloita vituttaa.

 

 

Pääosaa esittää alunperin muusikkona tunnetuksi tullut Heikki Silvennoinen. Vilunkia keski-ikäistä miestä näyttelevä Silvennoinen on mielestäni loistava koomikko, jonka roolisuoritus on elokuvassa kantava voima. Hauskoja sivuosanesittäjiäkin vilisee monta. Heikki Helan esittämä Jehovan todistaja Seppo Sillantaus esimerkiksi on loistava hahmo.  

 

Silvennoinen alkaa hiljalleen saamaan ansaitsemaansa arvostusta myös näyttelijänä. Mies osaa tehdä myös vakavampia rooleja. Vielä joitakin vuosia sitten monissa Silvennoista käsittelevissä haastatteluissa muistettiin aina mainita, että "sinä kun olet ensisijaisesti muusikko, niin mites sinä tällaista koomikonhommaa oikein viitsit tehdä". Kun näyttelijä-laulaja Vesa-Matti Loiri mörähtelee ja hönkii mikrofoniinsa versioitaan suomirockin klassikkoista, on se olevinaan hienoa ja mahtavaa taidetta.

 

Muistan kun eräs kaveri sai kotibileissä turpaansa sanottuaan, että "Vesa-Matti Loiri on hyvä näyttelijä, mutta huono laulaja". Olivat näet kuunnelleet Loirin kammottavia Eino Leino -levyjä kaljanoton ohessa, eikä illan isäntä pitänyt moisesta musiikkimakunsa kyseenalaistamisesta. Silvennoinen saa tehdä loppuikänsä moninkerroin töitä, eikä ikinä pääse arvostuksessa samalle tasolle kuin Loiri.

 

Kummelin Jackpotin myötä alkoi porukan muutkin elokuvat kiinnostaan uudella tavalla. Täytyykin lainata koko Kummelin filmografia dvd:nä eräältä tutulta. TV2 varmasti pyörittää vielä monta kertaa uudelleen Kummeli-televisiosarjaakin. Ainakin tässä taloudessa ne otetaan kiitollisina vastaan.

 

Tie pohjoiseen

Tie pohjoiseen on Mika Kaurismäen ohjaama ja käsikirjoittama road movie -tyylinen elokuva, joka tuli ensi-iltaan 24. elokuuta 2012. Pääosissa näyttelevät Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri. Elokuvan käsikirjoitustiimiin kuului Kaurismäen lisäksi Sami Keski-Vähälä.

Elokuva kertoo isästä (Loiri), joka pitkän ajan kuluttua tapaa poikansa (Edelmann). He tekevät pitkän reissun kohti pohjoista. Matkan aikana isä ja poika puhuvat menneisyydestään ja tulevaisuudestaan sekä tapaavat erilaisia ihmisiä. (Wikipedia)

24. elokuuta ensi-illassa olut Tie pohjoiseen oli miellyttävä katselukokemus. Alun komediallisesta tarinasta edetään lähes traagiseen loppuun, jossa katsojaa ei enää hymyilytä. Muuten naurunpurskahduksia on vaikea välttää, siitä pitää Vesa-Matti Loirin esittämä isähahmo huolen.

Loiri ja poikaansa esittävä Samuli Edelmann sopivat todella hyvin yhteen. Voikin pitää onnenpotkuna, että Loiri suostui elokuvaan mukaan. Hän empi osallistumistaan pitkään, koska luuli, ettei terveydellisistä syistä enää pysty ja jaksa tehdä elokuvia.

Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri


Elokuvan juoni ei ole niin yksinkertainen kuin trailerin perusteella voisi luulla. Hyvä niin. Sivuhahmoissa löytyy myös mielenkiitoisia persoonia ja tiukkaa näyttelijäotetta. Esimerkkinä vaikka Peter Franzenin esittämä Edelmaninnin siskon mies. Vaikka hahmo jää hieman keskeneräiseksi, tuo se hyvää vaihtelua elokuvan keskivaiheille.

Voisi helposti ajatella, että mukana on kaikki suomifilmin jokapaikanhöylät. Mielestäni kenelläkään ei kumminkaan ole mitään perusrooleja, joihin olisi jo ehtinyt kyllästyä. Edelmann ja Loiri esimerkiksi eivät ole aikaisemmin näytelleet samassa elokuvassa.

Ohjaaja Mika Kaurismäki on tehnyt road movieta monesti aiemminkin. Aluksi tyylilaji hieman epäilytti, mutta aivan turhaan. Tie pohjoiseen oli niin viihdyttävä leffa, että eipä voi muuta kuin suositella muillekin.

Aikansa parasta sketsiviidettä

80-luvun puolivälissä Spede Show oli allekirjoittaneelle parasta televisioviihdettä. Nauhoitin ohjelmia vhs-kaseteille ja osasin suurin piirtein kaikki sketsit ulkoa. Ohjelma pyöri ruudussa vuosina 1984-1987. Sittemmin olen ostanut tuon aikakauden Spede Showt dvd:nä. Spede Showta tehtiin myös 1960- ja 70-luvuilla, mutta niihin en ole juurikaan perehtynyt.

Vaikka Spede Pasasta (1930-2001) pidetäänkin nykyään, kuten jo silloinkin, jonkunlaisena tv-viihteen liukuhihnamiehenä ja helppoheikkinä, ovat monet hänen sketseistään suorastaan nerokkaita. Monille tutuilleni Speden huumori oli muka liian junttimaista. Oli hienompaa tykätä Veli puolikuusta, Tabusta ja Lapinlahden lintujen sarjoista. Minulle Spede oli ja on yhä alansa ykkönen.

Youtubessa surffaillessa osui silmiin Spede Shown sketsi vuodelta 1985. Tuolloin maassamme elettiin suomettumisen aikaa ja poliitikkojen ryssänpelko oli jumalaton. Valitettavasti tuo pitää osin paikkansa vielä tänäkin päivänä.

Spede Showstä jäi elämään monta hahmoa. Tunnetuimpia lienee Nasse-setä, jota en itse voinut koskaan sietää. En ole jaksanut perehtyä hänen toilailuihinsa vieläkään. Sama pätee Auvoon ja Kultsiin, jotka saivat jopa oman elokuvan.

Naisen logiikka -sketsit ovat varmasti yksi Spede Shown mieleenpainuvimmista klipeistä. Tarinan mukaan Spede olisi kirjoittanut ne suoraan elävästä elämästä, salarakkaastaan Riitta Väisäsestä, jonka suusta pulpahteli sitä sun tätä.

Spede Showssa ei yleensä ollut kuin muutama näyttelijä. Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Spede itse ja naisrooleja varten Hannele Lauri.

Spede Show oli tulvillaan hauskoja sketsejä. Ehkä kaikkien aikojen suosikkini on "Jääkaapinmyyjät".

Spede Show perinnettä jatkoi 80-luvun lopulla Vesku Show. Osin samoilla näyttelijöillä pyörinyt ohjelma ei aivan yltänyt samaan kuin edeltäjänsä, mutta erittäin suositeltavaa viihdettä se silti on. Myös ulkaistu dvd:nä.