Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet yhtä Popedaa. Päässä on soinut yhtyeen kappaleet ja silmissä vilkkunut bändin konsertti 2. syyskuuta Tampereen Ratinan Stadionilla. Popedan vokalistin ja ainoan alkupäisjäsenen Pate Mustajärven taival tamperelaisorkesterin keulilla päättyi vajaan kolmenkymmenen tuhannen silmäparin eteen.
67-vuotias Mustajärvi ei kuitenkaan vetäydy eläkkeelle. Hiljattain ilmestyi hänen uusi soolosinglensä Hei äijä. Kovasti Popedalta haiskahtavasta nimestä huolimatta kappale on enemmänkin iskelmää, jonka esittäjänä voisi olla vaikkapa Matti Esko.
Oma Popeda-historiani ulottuu aivan 80-luvun alkuun. Muistan Suosikista koko sivun mustavalkoisen kuvan, jossa Pate irvistelee, näyttää kieltään ja vääntelee sormiaan. Juttu taisi liittyä singleen ja pikkuhittiin Mörri-Möykky, joka löytyi myös Suomi-ilmiö-kokoelma-albumilta, mutta ei Popedan studiolevyltä.
Kustavissa naapurilla Kari Virtasella (RIP) oli Popedan 1981 keväällä ilmestynyt kolmas albumi Hullut koirat. Kansitaidetta myöten levy oli todella kovaa kamaa. Pidän sitä yhä orkesterin parhaimpana kiekkona, vaikka yleistä arvostusta se ei nautikaan.
Ensimmäinen oma Popeda-älppärini oli 1982 Turun Kupittaan City Marketista ostettu Mustat enkelit. Levy esitteli samana vuonna bändiin liittyneen kitaristi Costello Hautamäen, josta myöhemmin tuli yhtyeen kantava voima Mustajärven ohella.
Epätasaista Mustat enkelit-levyä on nykyään vähän vaivalloista kuunnella. Mukana on loistavia kappaleita kuten Kuulat sekaisin ja Jos joet olis, mutta joukossa on myös luokatonta paskaa niin kuin Hormoonihuulet.
Hormoonihuulten tyyppistä huumoria Popeda on viljellyt vuosikymmenten saatossa vähän liikaakin. Siksi sitä pidetäänkin ns. oikeiden rokkarien keskuudessa junttibändinä, josta ei voi tykätä ainakaan julkisesti. Panemisesta ja ryyppäämisestä laulaminen on monien mielestä suorastaan jopa sairasta, vaikka ulkomaiset yhtyeet laulavat samoista teemoista eri kielellä. Tietääkseni nämä Popeda-vihaajat panevat ja ryyppäävät kyllä itsekin.
Ensimmäisen kerran näin Popedan livenä Kalannin urheilutalolla talvella 1985. Tarkka päivämäärä on 1. helmikuuta. Tarkistin sen Popeda-historiikkikirjasta Ilikeesti kiitää, jossa on lueteltu yhtyeen keikat vuosilta 1980-2008.
Tuolloin yhtye keikkaili tuoreen Harasoo-levyn jälkimainingeissa ja kokoonpano oli mielestäni sen kautta aikojen kovin. Paten lisäksi bändissä olivat kitaristit Arwo Mikkonen (joka kuoli vuotta myöhemmin soundcheckin jälkeen Tampereella) ja Costello Hautamäki, basisti Jyrki Melartin, rumpali Kari Holm ja kosketinsoittaja Safka Pekkonen.
Sittemmin olen nähnyt Popedan lukemattomia kertoja, varmasti kymmeniä, mutta en ole pitänyt niistä mitään kirjaa kuten ystäväni Miika Hyttinen, jonka kanssa suuntasimme kohti Tamperetta syyskuun 2. päivänä. Hänellä Popeda-saldo yltää noin 150 keikkaan.
Tuossa yhtenä päivänä mietin missä kaikkialla olenkaan bändiin törmännyt. Mieleen juolahtivat muun muassa sellaiset festivaalit kuin Kauhajoen Nummirock 1991, Tuurin kyläkaupan Miljoonarock 2004 ja Vaasan Rockperry 2005.
Rockperry oli siitä erikoinen, että basson varressa tuurasi Popedassa vuosina 1990-95 soittanut Markku Petander. Jyrki Melartin oli saanut myyräkuumeen ja estynyt lähtemään keikoille.
Viking Grace-risteilylla joulukuussa 2015 kaksi kaveriani poistettiin yleisön joukosta, koska järjestysmiehet luokittelivat heidät turvallisuusuhaksi juhlaväen keskellä. En ole moista ennen, enkä sen jälkeen kuullut! Jopa itse Pate Mustajärvi oli huomannut episodin ja seuraavana päivänä paitamyyntikojulla kysellyt mitä oikein tapahtui.
Tässä yhteydessä voisin myös kertoa, että Pate Mustajärvi on kerran lyönyt minua. Tämä tapahtui parikymmentä vuotta sitten Tampereella Zarillo-nimisen ravintolan vessassa. Pate istui naapuripöydässä vetämässä kaljaa ja shotteja. Jossain vaiheessa hän oli vessassa samaan aikaan ja huomasi Black Sabbath-paitani, jossa oli Vol 4-albumin kansikuva. "Mää oon nähnyt ton bändin", sanoi laulaja ja latasi nyrkillä palleaani. Isku ei sattunut mitenkään hirveästi, mutta yllätyin moisesta.
Mutta takaisin Tampereelle ja Ratinaan. Tai sitä ennen kuitenkin Nokialle, jossa Hyttisen kanssa majoituimme Hotelli Iisoppiin.
Olen viimeksi käynyt Nokilla keväällä 1995. Tuolloin pääsin Tampereen Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen pääsykokeissa loppuvaiheeseen ja yövyin kansanopistotuttuni Veijo Tuomiston luona. En muistanut kaupungin asemakaavasta enää yhtikäs mitään, joten kaikki näytti uudelta.
Iisoppi ei heti soittanut kelloja, mutta baari on tunnettu keikkapaikkakin. Nyt se vaikutti olevan parikymppisen nuorison suosiossa. Rakennuksen yläkerrasta löytyy vaatimattomia hotellihuoneita, joiden vakiovarusteena on korvatulpat. Henkilökunnan mukaan mökä saattaa aamulla kuulua puoli viiteenkin asti.
Huoneessa korkkasin vodkapullon ja löysin televisiosta kanavan, joka näytti Popedan keikkataltiointia kesän 2014 Ruisrockista. Bändi kuulosta erittäin hyvältä. Vilkaisin ikkunasta ja manailin Hyttiselle säätä, joka oli totaalisen paska. Vettä tuli kuin saavista.
Tampereelle olisi normaaliolosuhteissa lähdetty varmasti tunteja aikaisemmin, mutta nyt olimme hotellihuoneessa jumissa. Ei mitään mieltä lähteä kastumaan ennen kuin olisi aivan pakko. Jääköön stadionkonsertin lämmittelijät Martti Servo & Napander ja Vesterinen yhtyeineen. Kumpikaan ei muutenkaan kiinnostanut, ei varsinkaan sellaisella koiranilmalla.
Kun sade taukosi, oli aika toimia. Nokialta kesti parinkymmentä minuuttia bussilla Tampereelle. Matkalla ohitimme Pispalan- ja Pyynikin kaupunginosat, joihin pitäisi joku kerta käydä varta vasten tutustumassa.
Tampereella ilma vaikutti lupaavalta. Baarissa yhdet juomat huiviin ja samalla päivän toinen julkkisbongaus. Ensimmäinen oli liikennevaloissa Nokialla kun iskelmälaulaja Markku Aro ohitti meidät katumaasturillaan. Nyt bodaaja Bull Mentula istui kavereineen samassa ravintolassa. Kovin oli Bull pienikokoinen mies livenä, vaikka kuvien perusteella luulin hänen olevan lähinnä ladonovi.
Ratinan edustalla oli sakkia tuhansittain. Liityimme jonon jatkoksi. Aikamme ihmeteltyämme pääsimme sisälle ja Hyttinen suuntasi myyntikojulle hankkimaan ties kuinka monetta Popeda-paitaansa.
Edellisenä päivänä Raision Biltemasta ostamani sadeviitta vaikutti sen verran tukevalta, että siitä varmaan olisi jotain apua jos taivas taas repeäisi. Mitään kertakäyttöriepua en edes harkinnut.
Popeda aloitti vähän jälkeen puoli yhdeksän. Juontaja Simo Frangen höpötti tapansa mukaisesti jotain turhuuksia, jonka jälkeen lavan reunojen valtaville näytöille ilmestyi Iltatähti-ohjelmasta vuodelta 1978 peräisin oleva keikkataltiointi Särkänniemestä. Popeda esitti Mönkiäislaulun Tapani Ripatin kritisoidessa yhtyeen alkuaikojen meininkiä.
Historiallisen filmin päätteeksi Popeda asteli lavalle vahvistettuna neljällä puhallinsoittajalla ja kahdella taustalaulajalla. Kuulemma torvensoittajat ovat olleet mukana jo vuosia, mikä oli minulle uusi tieto. Kuvittelin heidän olevan spesiaalivahvistus tämän kesän festivaalikeikoille.
Avauksena kuultiin bändin kakkosalbumilta Raswaa koneeseen (1980) peräisin oleva nimikappale. Alku oli lupaava ja enteili yhtyeen soittavan enemmänkin vanhaa materiaalia. Onneksi Popeda muisti edes vähän kaltaisiani vanhoja faneja.
Lava oli valtavan kokoinen. Sen reunoille tehdyille rampeille etenkin Costello Hautamäki ja poikansa, illan valoshownkin suunnitellut basisti Alex Hautamäki, ponkaisivat ajoittain. Taustalle heijastui Popeda-kuvia vuosien varrelta. Tulta ja ilotulitteita ei säästelty.
Konsertin alkupuolelle oli ängetty bändin debyyttiälpeeltä vuodelta 1978 löytyvä tyhjänpäiväinen renkutus Oodi Tom Robinsonille. Kappaleen aikana lavalle heijastui sateenkaaren värejä ja nyrkkiin puristettuja käsiä, joiden tarkoitus oli ilmeisesti tehdä selväksi, että Popeda hyväksyy seksuaalivähemmistöt. Robinson on tunnettu brittiläinen homolaulaja.
Lupaavan alun jälkeen tapahtui se mitä pelkäsinkin - taivaalta alkoi hiljalleen ripotella vettä. Kun tätä jatkui jonkin aikaa, kaivoin repusta sadeviitan. Pimeässä sen pukeminen ei ollutkaan mitenkään helppoa.
Viimeiset puolitoista tuntia satelikin sitten oikein kunnolla. Esterin perseestä olisi ehkä paras ilmaisu. Samalla fiilis laski kuin lehmän häntä. Kun lopulta kengätkin alkoivat kastua, ei mielialani siitä enää kohonnut, vaikka lavalla olisi tapahtunut mitä tahansa.
Hammasta purren oli kuitenkin kestettävä kun kerran tänne asti oltiin tultu. Onneksi yhtye soitti muutamia harvinaisempiakin helmiä kuten Palle And The Boys, Soittomatkalla, Tää on se yö, Yö ja Pohjantähden alla. Erityismaininta Paten tyttären Jenni Mustajärven laulamalle Eläinten vallankumoukselle, jonka hän esitti varmoin ottein. Biisiä edelsi Paten muistopuhe Arwo Mikkoselle.
Pate Mustajärven jäähyväiskonsertti Popedan laulajana oli näyttävä spektaakkeli, jollaista harvalla suomalaisella orkesterilla on ollut. Viime vuonna samassa paikassa järjestetty Hassisen Kone 40 vuotta-konsertti oli sekin upea ja kelin takia huomattavasti viihtyisämpi kuin tällainen sateessa seisoskelu.
Nähtäväksi jää ketä Costello Hautamäki valitsee uuteen bändiinsä ja millä nimellä se alkaa esiintyä. Onko se sitten Costello & Popeda vai mikä. Todennäköisesti mukana ovat hänen poikansa Alex ja Jimi, joka paukutti Ratinassa rumpuja Eläinten vallankumous-biisissä Lacu Lahtisen siirtyessä siksi aikaa pois patteriston takaa.
Popedan uudesta laulajasta on ollut kiivasta arvuuttelua etenkin iltapäivälehdissä. Paten saappaisiin on ehdotettu niin Jenni Mustajärveä, JP Leppäluotoa, Tero Vesteristä kuin Paten siskonpoikaa Jussi Aaltosta. Hän olisikin sopiva mies siihen, koska on aiemminkin tuurannut enoaan tämän ollessa kiinnostuneempi pullosta kuin bändistä.
Livekuvat: Heikki Savolainen
Koko settilista linkissä https://www.setlist.fm/setlist/popeda/2023/ratinan-stadion-tampere-finland-4ba2b3fa.html
