lauantai 30. heinäkuuta 2022

Ramsholmenin puistometsässä

Ramsholmenin 55 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelu- ja puistometsäalue sijaitsee noin kilometrin päässä Tammisaaren keskustasta. 

Olen käynyt Ramsholmenissa kaksi kertaa aikaisemmin, vuosina 2014 ja 2015. Kuulin paikasta alunperin turkulaiselta Harri Nato Leinolta, joka on kolunnut luontokohteita valtavat määrät ympäri maata. Hän kehui puiston maasta taivaaseen. 

Viime keväänä ehdotin työkaverilleni Petterille, että jossain vaiheessa tuollakin voisi käydä. Asia konkretisoitui viime maanantaina, jolloin suuntasimme Turusta Tammisaareen. 




Keski-eurooppalaista metsikköä muistuttava Ramsholmen koostuu kolmesta eri osasta ja saaresta, jotka erottaa toisistaan jokiuomat ja merenlahti. Puiston siimekseen astellaan Hagenissa, seuraavana on vuorossa jalopuita ja saniaisia tulvillaan oleva Ramsholmen ja viimeisenä vaikeakulkuisin, mutta samalla maamme luontoon sopivin Högholmen. Yleisnimitys alueelle on Ramsholmen. 

Suomen oloissa poikkeuksellinen, jalavia, saarneja, tammia ja vaahteroita pullollaan oleva puistometsäalue on otettu virkistyskäyttöön jo 1870-luvulla. 

Alkupää matkasta on helppokulkuinen leveine polkuineen, mutta Högholmen on pitkälti perinteistä metsää juurakkoisine mäkineen. Sinne ei välttämättä kannata lähteä lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa. 

Aurinkoisella ilmalla tunnelma metsikössä olisi varmasti ollut toisenlainen valonsäteiden läpäistessä tiheää latvustoa sieltä täältä. Nyt oli tyytyminen varjoisaan ja osin hyvin hyttysvoittoiseen kulkuun läpi muutaman kilometrin mittaisten polkujen. Mutta paistoi tai ei, Ramsholmen on kokemisen arvoinen paikka. 



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti