Viime viikonloppuna Salossa järjestetty kaksipäiväinen Salo soi-festivaali keräsi yleisöä vaihtelevasta kelistä huolimatta noin kolme tuhatta kävijää per päivä.
Vuonna 2019 ensimmäisen kerran järjestetty ja kaksi kesää koronan takia tauolla ollut tapahtuma oli pienimuotoisuudessaan oikein mukava. Mitä nyt sade ja tuuli yrittivät kovasti haitata menoa.
Salon City Marketin lähellä Farmoksen tontilla ollut festivaali oli logistisesti loistavassa paikassa. Lähistöltä löytyi vaivatta parkkipaikka ja joka suuntaan oli lyhyehkö matka.
Minua kiinnosti erityisesti brittiläinen Uriah Heep, jota olen fanittanut pian neljäkymmentä vuotta. Kotimaisista nimistä tuli nähtyä kokonaan tai osittain Suvi Teräsniska, Martti Servo & Napander, Kolmas nainen, JP Leppäluoto sekä Cyan Kicks. Poistuessamme alueelta lavalla esiintyi saksalainen rockabillybändi The Baseballs.
JP Leppäluoto on tuttu mies raahelaisesta Charon-heviyhtyeestä sekä Raskasta joulua-kiertueesta, jossa hän on yksi solisteista. Tutustuimme aikoinaan samassa mediaoppilaitoksessa opiskellessamme ja pari vuotta tuli pyörittyä samoissa porukoissa.
Muistaakseni olen tavannut hänet henkilökohtaisesti viimeksi Helsingissä Tuska Festivalin backstagella vuonna 2004, joten nyt olikin korkea aika käydä vaihtamassa kuulumisia. Jussi oli hyväntuulinen kuten aina.
Pelkän Salo soi-esiintymisen perusteella en oikein osaa sanoa sen tarkemmin millaista Leppäluodon omalla nimellään tekemä nykytuotanto on. Joistakin kappaleista tuli vähän mieleen Juliet Jonesin Sydämen melankolisempi puoli. Vieressä keikkaa katsellut tuntemattomaksi jäänyt herra puolestaan kertoi kuulevansa kaikuja Lauri Tähkästä.
Vanhaa suosikkiani Uriah Heepiä olisin mieluusti kuunnellut vaikka pari tuntia. Ymmärrettävää toki, että yleisfestivaalilla soittoaika on rajallinen ja yhtyeelle olikin annettu vain saman verran aikaa kuin muillekin päälavan akteille eli tasan tunti.
Tunti Heepin hard rockin kanssa vaan ei tahdo riittää mihinkään. Yhtyeellä on roppakaupalla klassikkokappaleita, joita on pakko soittaa joka konsertissa. Tunnin settiin ei mahtunut kuin kahdeksan biisiä, joista tosin kaksi kesti yli kymmenen minuuttia.
52 vuotta sitten debyyttialbuminsa julkaissut Uriah Heep on menneisyytensä orja ainakin keikalla. Kuullusta kahdeksasta kappaleesta kuusi on levytetty vuosien 1970-72 aikana. Tuorein laulu oli keikan avannut Grazed by Heaven vuodelta 2018 ja sitä seurannut Too Scared To Run sekin jo 40 vuotta sitten levytetty.
Suomessa ahkerasti tänäkin vuonna keikkaileva Heep lavalla on uskomattoman energinen, vaikka moni yhtyettä väsähtäneeksi pappalaumaksi epäileekin. Kitaristi ja ainoa alkuperäisjäsen Mick Box täytti kesäkuussa 75 vuotta, mutta ikä ei ainakaan keikalla tunnu missään.
Uriah Heep-kuvat otti Tony Lundberg.
Pitää vielä lopuksi kritisoida suomalaisfestivaalien juomapolitiikkaa. Se suorastaan pakottaa salakuljettamaan omia juomia sisälle. Pieni tölkki olutta maksoi huimat 8,90 euroa, johon lisättiin vielä kahden euron pantti! Täysin posketonta. Mikäli juomat olisivat jossain viiden euron hujakoilla, kävisi kauppakin takuulla paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti