maanantai 11. heinäkuuta 2022

Mercia mallina Ruissalossa

Mercia on Turussa asuva brasilialaistaustainen tanssija. Tutustuimme jokunen vuosi sitten pitkän linjan tanssijan Annika Hakalan kautta. Mercia ja Annika ovat viime vuosina esiintyneet yhdessä usein.

Aikoinaan oli mahdotonta olla huomaamatta näin tyylikästä naista, kun hän silloin tällöin sattui kadulla vastaan. Pian kävikin ilmi, että asumme naapuritaloissa. 

Olen muutaman kerran käynyt Mercian ja Annikan kanssa kuvausreissuilla Turussa ja lähialueilla. Kuvasatoa voi katsella vaikka linkeistä http://kaislatuuli.blogspot.com/2022/02/annika-ja-mercia-ruissalossa.html ja http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/04/mallikuvausta-hovirinnan-rannassa.html

Edellisenä sunnuntaina suuntana oli Turun Ruissalon saaren kärki Saaronniemi. Aurinkoinen alkuehtoo oli vetänyt puoleensa paljon porukkaa Saaronniemen hiekkarannalle. Piti oikein tahkoa aurinkorasvaa iholle, ettei aivan pala. 

Väenpaljoudesta huolimatta alueelta löytyi sentään rauhallisempiakin kolkkia. Ehdotin vastarannalla olevaa kohdetta, josta kuvat pääasiassa ovat.  

Mercian ja Annikan lisäksi mukana oli kaksi muutakin naista, mutta kuvissa esiintyy lähinnä vain Mercia. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti