sunnuntai 4. elokuuta 2019

Päiväretkellä Vepsässä

Eilinen lauantai vierähti Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä. Reissu oli allekirjoittaneelle kuluvan kesän yhdestoista "vepsäily", mutta vasta toinen kokopäiväretki. Muut kerrat ovat olleet joko vuorokausimökkeilyä tai kolmen tunnin puolipäivämatkoja.

Kuudessa tunnissa Vepsässä ehtii vaikka mitä. Toisaalta aika saattaa vierähtää liian nopeastikin, mutta eilinen tuntui juuri sopivalta. Paluulaiva saisi mielestäni lähteä viikonloppuisin kumminkin myöhemmin kuin kello 18.




Eilen tuli otettua paljon kuvia luontoharrastaja Harri Nato Leinon kanssa. Kuvattavaahan saaressa riittää. On lintuja, kasveja ja maisemat kuin suoraan postikortista.

Pitkin 17 hehtaarin saarta tallustellessa sattui sellainen ihme, että peräti kolme käärmettä eri paikoissa singahti piiloon pusikkoon. Olen aikaisemmin nähnyt Vepsässä vain yhden matelijan, todennäköisesti rantakäärmeen. Sekin oli kesällä 2014.

Jaksan vaan kovasti ihmetellä, miksei Vepsä kelpaa eräille itseään kovinakin valokuvaajina pitäville tuttavilleni. Päinvastoin, luulisi alan harrastajien oikein rientävän saareen kamerat tanassa, kun vesibussin lähtöpaikkakin on Aurajoessa keskikaupungilla ja matka-aika vain tunti.

Kattava edustus Vepsän saaristoluontoa tallentui eilen muistikortille.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti