tiistai 18. joulukuuta 2018

Katariinanlaaksossa 15. joulukuuta

Lauantaina 15. joulukuuta piipahdin Turun Katariinanlaaksossa happihyppelyllä. Kamera killui tietysti mukana, koska ajatuksenani napata luontopolun varrelta kuvia.

Katariinanlaakso on 17 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue Turun eteläisten lähiöiden tuntumassa lähellä Kaarinan rajaa. Suojelualueen eteläosa on rantaniittyä, muuten pääosin kallioista männikköä, ketoja ja vanhoja jalopuita. Linnusto on runsas.




Alueella liikkuu yleensä runsaasti oravia, joista saattaa pienehköllä vaivalla saada kuvia. Tällä kertaa olin lähellä luovuttaa asian suhteen, koska ainuttakaan yksilöä ei näkynyt missään. Polulla vastaan tulleet ihmiset kertoivat, että vielä tovi sitten pulskat kurret olivat joukolla mässäilemässä ruokintakivellä, mutta katosivat sitten metsään.







Oravia odotellessani juutuin suustani kiinni nuoremman polven luontokuvaajan kanssa. Hän saapui paikalle lumikon ja pähkinänakkelin takia. Molemmat on kuulemma nähty alueella aivan hiljattain.

Kaveri jutteli kuin vanha tuttu ja tuntui tietävän valtavasti eläinmaailmasta. En sitä lainkaan ihmettele, sillä pelkkä vilkaisu hänen nettisivuilleen kertoo, että kyseessä on todellinen alan harrastaja ja mestarikuvaaja. https://makrokuvahetki.kuvat.fi/kuvat/

Viimein paikalle porhalsi nälkäinen oravakin. Se mussutti kaikessa rauhassa pähkinöitä ja sain muutaman julkaisukelpoisen foton.






1 kommentti: