Helsinkiläisen muusikko-tietokirjailija Mika Järvisen kirjoittama, syksyllä ilmestynyt Highway Star - Ritchie Blackmoren vuodet 1968-1993 (Johnny Kniga) kertoo tämän heavyrockin uranuurtajan tarinan 1960-luvun lopulta marraskuuhun 1993, jolloin perustajajäsen, kitaristi Ritchie Blackmore erosi orkesterista lopullisesti.
Oma Purple-historiani alkaa vuodesta 1979, jolloin tutkin piikkiöläisserkkuni levyhyllytarjontaa. Mieleen jäi erityisesti Deep Purplen Burn-albumin kannet. Etukannessa kynttilöiksi valetut soittajat sulavat kääntöpuolella.
Muutamaa vuotta myöhemmin Purple kolahti musiikillisestikin. Oiva kokoelma Deepest Purple löytyi alkuperäisenä kasettina ja se sisälsi yhtyeen siihen astisen tuotannon olennaisimmat kappaleet.
Paksussa Highway Star - Ritchie Blackmoren vuodet 1968-1993-kirjassa Järvisen teksti on sujuvaa ja paikoin oikein hauskaakin suomea. Kun hän kirjoittaa, että "Purplea kuunneltiin kaikkialla Vittulanjängältä Jakartaan", ei voi muuta kuin hymyillä. Usein aika kaameisiin käännöskirjoihin verrattuna hänen kynästään on lähtenyt juuri sellaista tarinaa, jota tykkään lukea.
Järvinen on oikea mies kirjoittamaan musiikista. Pitkänlinjan muusikko on tuttu Five Fifteen- ja Crazy World-yhtyeistä, joten hän tuntee alan termit ja kiemurat. Näin maallikkona olisin kumminkin kaivannut tarkempaa analyysia vaikkapa Purplen ukkojen soittotavoista ja varsinkin levyistä. Kappaleet olisi voitu ruotia perusteellisesti läpi albumi albumilta. Toki tiedän, että moinen tapa ärsyttää monia, mutta vanhana diggarina olisi kiinnostanut tietää miten kirjoittaja biisit kokee.
Järvisen mieltymykset Purplen kansitaiteeseen kiinnitti myös huomioni. Se kun poikkeaa omastani melkoisesti. Hän tyrmää muun muassa komeat Come Taste The Band-, Deepest Purple- ja Slaves And Masters -kannet. Mutta kirjoittajan omien makujen esille tuominen on pelkästään hyvä seikka, eikä pelkkä neutraali luettelointi.
Kirjassa on mainittu lukuisia suomalaisia, jotka ovat olleet Purplen kanssa tekemisissä. Olisin mielelläni lukenut lisää vaikka vähän mysteeriksi jääneen, Purplen porukoissa 70-luvulla liikkuneen Tapani Talon tai yhtyettä 90-luvulla lämmitelleen lahtelaisen Royal Trampsin kokemuksista.
Highway Star - Ritchie Blackmoren vuodet 1968-1993 on sellainen möhkäle, että neljän sadan sivun kahlaamisessa menee hetki jos toinenkin. Kirjan kuvituspuoli on kunnossa ja se on lähinnä harvinaisempaa materiaalia, eikä mitään tavanomaista pressikuvaa.
Kirjaa lukiessa nousi usein esille Ritchie Blackmoren hankala tapa tehdä ryhmätyötä. Monet tapahtumista olivat minulle ennestäänkin tuttuja, mutta kitaristin kusipäisyys ei taida olla ennen tullut näin selvästi esille.
Deep Purple on yhä koossa ja kiertueella, joka ilmeisesti jää sen viimeiseksi. Näin orkesterin viime heinäkuussa Tammisaaren Juli Festivaalissa pitkästä aikaa. Olin jo ehtinyt ajatella, ettei veteraanibändistä taida enää olla oikein mihinkään. Väärässä olin. Konsertista tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2018/07/deep-purple-ja-kumppanit-tammisaaressa.html
Mika Järvisen edellinen teos, Uriah Heepistä kertova kirja ilmestyi 2013. Siitä enemmän linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/10/mika-jarvisen-uriah-heep-kirja.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti