Tartto on allekirjoittaneelle puolituttu paikka. Kävin siellä jo ensimmäisellä Viron matkallani 1993. Sen jälkeen muistaakseni kerran - pari läpikulkumatkalla. Nyt oli tarkoituksena rampata ympäri kaupunkia enemmänkin. Tavoite toteutuikin suhteellisen hyvin.
"Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki (102 817 asukasta vuoden 2009 alussa). [1] Tartto on Etelä-Viron keskus ja Tartumaan maakunnan pääkaupunki.
Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Kaupungissa toimii maan vanhin ja suurin yliopisto, vanhin vironkielinen teatteri Vanemuine, Viron opetusministeriö, korkein oikeus ja Viron kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum). Emajoen varrella sijaitseva Tartto on Tampereen ja Turun ystävyyskaupunki ja Suomessakin se tunnetaan yliopistostaan, joka on vanhempi kuin Helsingin yliopisto." (Wikipedia)
Ensimmäinen kohteemme oli Tartton KGB-museo. Vuonna 2007 vierailin Baltian suurimmassa KGB-päämajassa Liettuan Vilnassa. Se on sen verran karu paikka, että tuli oikein huono olo. Käsittämätöntä, että vielä vuonna 1991 ihmisiä on kidutettu, tapettu ja pidetty vaatekaapin kokoisissa selleissä pidetättynä epäiltynä neuvostovastaisesta toiminnasta!
Vilnan KGB-talon kautta kävi 45 000 ihmistä. Osa ei koskaan palannut ja osa joutui pakkotyöleireille Siperiaan. Tartossa ei liene ollut yhtä hullu meininki, mutta pääsylipun Siperian junaan sai varmasti vähällä vaivalla.
Minun näkökulmastani tuomitut olivat syyttömiä, koska he eivät kannattaneet kommunismidiktatuuria. Haluaisinpa tietää, kuinka moni suomalainen kommunisti-taistolainen-stasin agentti-mikäliepiru olisi kääntänyt takkinsa, jos olisi joutunut itse kokemaan ihannevaltionsa Neuvostoliiton ihmisoikeusrikoksia? Näitä "maanpettureita" istuu Suomessa yhä nykyäänkin päättävissä elimissä, kuten vasemmistoliiton kansanedustajina. Oikea paikka olisi kadota vähin äänin maan alle tai tehdä itsemurha.
Tartton KGB-museo ei onneksi aiheuttanut yhtä kovaa ahdistusta kuin käynti Vilnan kauhujen talossa. Suosittelen museovisiittiä niille, jotka haluavat tietää edes osan niistä kauheuksista, joita kommunismihallinto aiheutti virolaisille. Suomella kun olisi voinut olla sama kohtalo.
Tartton raatihuoneentorin kuppilat eivät ole halvimmasta päästä, mutta suomalaisittain pari euroa sinne tänne ei tunnu paljon kukkarossa. Hinnat ovat silti edullisempia kuin Suomessa. Hyvän murkinan ohella tuossakin miljöössä voi syödä myös silmillään, sillä upeita virolaiskaunottaria korkokengissään riitti kiusaksi asti.
Tartton kuuluisa vino kivitalo on myös torin varrella. Siinä on nykyään taidemuseo, jollaiseen toimeen talo muotonsa perusteella hyvin soveltuukin.
Tarttosta suuntasimme kohti Peipsijärveä. Vaikka järvi on iso, en ole yhdelläkään Viron matkalla onnistunut sitä näkemään. Nyt kohteena oli Kallasten kunta, jossa Suntun tietojen mukaan oli komea rantatörmä.
"Peipsijärvi on Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva suuri järvi. Järven kokonaispinta-ala on 3 555 km². Se on Viron suurin järvi sekä koko Euroopan viidenneksi suurin luonnonjärvi Laatokan, Äänisen, Vänernin ja Saimaan jälkeen. Peipsijärvi laskee Narvajoen kautta Suomenlahteen.
Peipsijärven pituus 152 km ja suurin leveys 47 km. Suuresta koostaan huolimatta järvi on matala, sen syvin kohta on vain 15,3 m.
Suurimpia järveen laskevia jokia on lännestä virtaava Emajoki, joka saa alkunsa Võrtsjärvestä ja mutkittelee Tarton kautta laajalle suistoalueelle lähelle Piirissaarta. Eteläiseen Pihkovanjärveen laskee Velikajajoki.
Venäjän puoleiset Peipsijärven osat kuuluvat Pihkovan alueeseen. Viron maakunnat varsinaisen Peipsijärven rannalla ovat Itä-Virumaa pohjoisessa, Jõgevamaa siitä etelään, ja Tartumaa sen eteläpuolella. Põlvamaa ja Setumaa ovat jo Pihkovanjärven rantamilla.
Peipsijärven länsirannalla Varnjasta pohjoiseen on vanhavenäläisten ortodoksien asuinaluetta, jossa eletään viehättävissä kylissä." (Wikipedia)
Kallastessa Peipsijärven ranta oli järkyttävässä kunnossa. Kuolleita pikkukaloja, simpukankuoria, levää, lasinsiruja ja valtavia sinilevälauttoja. Siitä huolimatta pikkusällit uivat kaikessa rauhassa rantavedessä. Vesi ei kumma kyllä haissut, mutta esteettisesti se oli kammottavaa katseltavaa.
Kuin tilauksesta sinilevän keskelle tipahti nokkosperhonen. Se yritti räpiköidä pois levälautasta, muttei päässyt enää siivilleen. Lähetin alla olevan tilannekuvan YLEn Aamu-tv:n kesäkuvakisaan, jossa aiheena oli "Kesän satoa". Kuva ei kisassa menestynyt, vaikka aiheensa puolesta se on juuri "kesän satoa" sekä sinilevän että perhosen muodossa.
"Kallaste on kaupunki Tartumaan maakunnassa, Virossa. Sen asukasluku on 1 115 (2010), pinta-ala 1,93 neliökilometriä ja asukastiheys 577,7 asukasta neliökilometrillä. Se sijaitsee Peipsijärven rannalla Kaakkois-Virossa.
Kallasteen perustivat alueelle 1700-luvulla tulleet vanhauskoiset venäläiset. Asukkaista valtaosa on edelleen venäjänkielisiä ja vanhauskoisia. Asutus on keskittynyt kolmen Peipsin suuntaisen kadun varteen.
Kaupungin venäläinen nimi Красные Горы tulee punaisesta hiekkakivitörmästä, joka on lähes 700 metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea. Törmä on syntynyt 350 miljoonaa vuotta sitten, ja se on niin pehmeää, että siihen voi kirjoittaa. Törmäpääskyt ovat rakentaneet törmään oman yhdyskuntansa." (Wikipedia)
Päivän päätteeksi kävimme vielä Alatskiven kartanossa. Suntun löytöjä sekin. Hiljattain kunnostettu kartanolinna olikin varsin upea.
Osoite: Alatskivi, Tarton maakunta 60201 Alatskivi
Puhelin: (+372) 745 3846
"Alatskivin kartano (saksaksi Allatzkiwwi) on mainittu ensimmäisen kerran 1601. Vuonna 1628 Ruotsin kunindas Kustaa II Adolf lahjoitti kartanon sihteerilleen Johan Adler Salviuselle. Häneltä kartano siirtyi vuonna 1642 Hans Dettermann Cronmannin hallintaan. Otto Heinrich von Stackelberg osti kartanon vuonna 1753.
Kartano annettiin myötäjäisinä 1870 von Nolckenien aatelisperheelle. Silloin alettiin rakentaa edustavaa kartanonsydäntä. Koska Arved non Nolckeniin oli vaikuttanut hänen Skotlannin matkallaan näkemänsä arkkitehtuuri, varsinkin Balmoralin kuninkaanlinna, hän päätti tehdä Alatskiville Balmoralin kopion.
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti