perjantai 9. syyskuuta 2011

Viron matkaraportti osa 4

"Valga (saks. Walk) on Valgamaan maakunnan pääkaupunki Viron ja Latvian rajalla. Sen asukasluku on 13 692 (2010), pinta-ala 16,54 neliökilometriä ja asukastiheys 827,8 asukasta neliökilometrillä. Valga oli vuoteen 1920 asti samaa kaupunkia Latvian puolella sijaitsevan Valkan kanssa. Valtioiden raja kulkee nykyään kaupungin keskellä, kuitenkin niin, että Viron puolella kaupungista on 2/3 pinta-alasta mukaan lukien ydinkeskusta. Valgan pormestari on Margus Lepik. Valga sijaitsee teiden ja rautateiden risteyskohdassa."

Neljäs matkapäivä alkoi Valgan puolustus- ja rajavartiomuseosta. Navigaattorin avulla museo löytyi helposti. Sijainti oli hiukan syrjässä Valgan keskustasta, muttei kovin kaukana kumminkaan. Näytti siltä, että paikalla on neuvostoaikana ollut sotilaskasarmi.

Museo oli mielenkiintoinen ja esineistö laaja. Ulkona oli muun muassa vanhat rajavartiokopit- ja puomit, panssivaunu ja helikopteri. Helikopteriin pääsi sisällekin, kun eräs henkilökunnan jäsen tuli sitä varta vasten kysymään jos arvon turisteilla on kiinnostusta moiseen.





Museossa ei ollut lainkaan ruuhkaa. Taisimme olla päivän ensimmäiset asiakkaat. Ja ainoat siihen mennessä. Paikka oli hyvin hoidettu ja henkilökunta ystävällistä. Ja jopa niin innokasta, etten meinannut päästä eroon noin 45-vuotiaasta, ylisosiaalisesta miehestä, joka kertoi ummet ja lammet museosta ja kyseli siinä sivussa kaikkea Suomesta. Hänen suomi-viro-englantinsa oli oikein sujuvaa kolmen kielen sekoitusta.


Isänmaallinen kasvatus - pysyväisnäyttely

Osoite:Pikk tn 16, Valga 68206 | Näytä kartalta
Matkapuhelin:(+372) 512 1044
Puhelin:(+372) 767 1127
S-posti:valga@isamaalinemuuseum.ee
Maksutapa:Käteinen
Tule tutustumaan vapaussodan Paju-taisteluun suoraan taistelupaikalle. Voit kerätä tietoja Viron valtion puolustuksen historiasta ja nykyajasta. Isänmaallisen kasvatuksen pysyväisnäyttelyyn kuuluvat myös sotilasajoneuvot, panssariautot, tankki, metsäveljien kammio, suuri asekokoelma ym. Jos haluat kokeilla tarkka-ampumista, sitä varten on ampumissimulaattori. Pysyväisnäyttely on perustettu Valga-rajavartiopiirin kylässä rajavartion toimesta ja se avattiin vuonna 2000.

Ajankohdat ja hinnat


Maanantai , Tiistai , Keskiviikko , Torstai , Perjantai : 09:00 - 16:00
Lauantai , Sunnuntai : Suljettu

Aikuinen:alkaen 2 €
Lapsi:alkaen 1 €
Eläkeläinen:alkaen 1 €
Koululainen:alkaen 1 €





Valgasta Valkaan eli valtiosta toiseen pääsy kävi niin huomaamattomasti, että vain Latvian puolella ollut kuoppainen asfaltti erotti maat toisistaan. Muutos oli paikoin valtava; Viron tiestö on paljon paremmassa kunnossa kuin Latvian.

Kesän 1996 reissulla Valga-Valka oli vielä niin virallinen kaksoiskaupunki, että rajalla oli vartiomiehiä, jotka halusivat nähdä matkalaisten passit. Nyt mitään virallisia merkkejä rajanylityksestä ei ollut.

Reittimme käsitti Pohjois-Latviaa sisämaasta Itämeren rannalle Ainaziin, jossa on myös kuuluisa Via Baltica -valtatie. Kävimme katsomassa muutamia Suntun jostain tietolähteistä kaivamia nätävyyksiä. Yksi niistä oli erikoinen rantatörmä Pietraga klintis.




Huoltoasemalta hankittu Bonus -merkkinen vodkapullo alkoi vaikuttaa allekirjoittaneeseen sen verran tuhdisti, etten muista kaikkia yksityiskohtia. Takapenkiltä on kuitenkin aina hyvä huudella neuvoja etupenkille.

Ainazissa olen käynyt ennenkin, viimeksi 2010 elokuussa. Osallistuin silloin Pärnusta käsin tehtyyn opastetuun bussikierrokseen Pärnunlahden ympäristössä. Se olikin varsin mielenkiintoinen päiväretki. Opas oli Aivo -niminen mies, jolla oli sana hallussa ja rakkaus työtään kohtaan ilmiselvä.

Tuolloin pysähdyimme Kablissa, joka on aivan eteläisessä Virossa Latvian rajan lähellä. Siellä oli valtava, katiskaa muistuttava pyydys, jonka tarkoituksena oli muuttolintujen rengastus. Nyt verkkoa ei ollut, mutta kehikko oli samassa paikassa. Kablissa on lintulahden ohella upea, pitkä hiekkaranta.





Pärnussa ei kesäisin paljon muita olekaan kuin suomalaisia, mutta harva taitaa olla käynyt sitä etelämpänä. Vähällä vaivalla ajaisi vaikka Kabliin, jossa maisemat ovat mahtavat.

1 kommentti:

  1. Eipä ole tullut pahemmin matkusteltua, mutta nämä blogit avartavat jo kummasti maailmankuvaa lähietäisyydeltäkin katsottuna. Mielenkiintoisiin paikkoihin saatte itsenne survottua, en paremmin sano. Kiitän tästä(kin) matkailuelämyksestä!

    VastaaPoista