Kuvaukset Kuusiston linnanraunioilla osa 2

Vaikka Kuusiston linnanraunioilla ei suositella muurien päällä kiipeilyä, on siellä yksi kuvauspaikka ylitse muiden. Korkea kiviseinämä on todella näyttävä. Sen edessä olevalle muurille Heli kiipesi. Viikinkimiekka vaihtui samuraimiekkaan ja kuteet erilaisiksi.

Tämä saattaa olla koko linna-alueen hienoin kohta. Tausta ei tuosta paljon parane, mallista puhumattakaan.

Kuusiston jälkeen oli vuorossa toinen kohde. Kaarinan Vaarniemessä on komeita vanhoja tammia aivan tienvarressa. Lokakuun toinen viikonloppu on Turun seudulla parasta ruska-aikaa ja Vaarniemessä lehtipuita riittää.

Lähistöllä oli jonkinlainen kansanvaellus meneillään, koska pikkutiellä ramppasi yhtenään porukkaa. Viereisen vesilaitoksen parkkipaikka oli aivan piukassa, samoin pellon toisella laidalla olevan yhdistysmökin piha. Eipä komeampaa syksyistä ulkoilukeliä voi keksiä.

Kuvaukset Kuusiston linnanraunioilla osa 1

Turussa asuva Heli on uusi tuttavuus, jonka löysin sosiaalisen median kautta pari viikkoa sitten. Katselin hänestä otettuja kuvia ja ajattelin, että tuossapa olisi mahtava malli omankin kameran eteen. Homma etenikin aika nopeasti ja pian olimmekin kuvaamassa Kuusiston linnanraunioilla Kaarinassa.

Kuusiston miljöö on tuttu monelta aikaisemmalta käyntikerralta, mutta aina sieltä löytää jotain uutta. Kun tähän keksittiin fantasia- ja naissoturiteema, niin mikäpä sen parempi ympäristö onkaan kuin Kuusiston linnanrauniot.

Lainasin Janne Aholaiselta Damascus -viikinkimiekan ja Morningstariksi kutsutun muinaisen piikkipalloaseen. Ne sopivat hyvin yhteen Helin kostyymien kanssa.

Aamupäivällä ilma näytti vähän harmaalta, mutta jo puolenpäivän aikoihin pilviverho alkoi rakoilla ja aurinko pilkotti silloin tällöin. Kuusistossa jo paisteli välillä ihan täysilläkin. Paikoin oli jopa kuuma. Kumma kyllä, lokakuun puolivälissä ja vielä kirkkaassa auringonvalossa aukealla paikalla lenteli aggressiivisia hyttysiä, jotka tietenkin olivat välittömästi kimpussani. 

Linnanraunioilla surrasi jossain välissä kamerakopteri. Se tuntui olevan kovin kiinnostunut touhuistamme ja pysytteli kauan yläpuolellamme. Myöhemmin parkkipaikalla kaverin näinkin. Sai varmasti parempaa materiaalia kuin mitä tuli hakemaan.

Helin kanssa synkkasi heti hyvin yhteen. Jo ensimmäisestä kuvasta alkaen tiesin, että nyt löytyi oikea napakymppimalli.

Henry ja minä

Ostin pari viikkoa sitten Turun Kirjamessuilta kassillisen kirjoja. En enää muista myyjän nimeä, mutta samalta kauppiaalta lähti koko setti. Tiskiä kiersi ympyränmuotoiset roikkuvat pahvikyltit, joissa luki kissankokoisilla kirjaimilla "kaikki kirjat 5 euroa".

Eräs ostoksistani oli Kauko Röyhkän vuonna 2004 kynäilemä Henry ja minä (Like). Se kertoo enimmäkseen Henry Saaresta, mutta melkein yhtä paljon kirjoittajasta itsestään. Tämä siksi, ettei Röyhkä saanut Saaresta tarpeeksi materiaalia irti kirjaa varten, jolloin hän joutui pohtimaan omaa suhdettaan pornoon ja viihdemaailmaan. Ratkaisuhan se tällainenkin.

Wikipedia kertoo Henry Saaresta seuraavaa:

Henry Saari (s. 14. tammikuuta 1964 Pori) on suomalainen entinen pornotähti, ja vuoden 1993 Mr. Finland ja Mr. Europe 3. sija. Saari on esiintynyt Hollywood-filmeissä ja televisiorooleissa. Hän käyttää myös nimimerkkiä Henry Suuri (eng. Henry The Great). 

Saaren pornotähden ura alkoi sivuroolista elokuvassa Hot Weekend at Ernies 1995. Saari perusti sen jälkeen oman yrityksen, joka tuotti Henry the Great -nimisiä pornoelokuvia. Hän on toiminut myös näyttelijänä pornon ulkopuolella. 

Saarelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke vuonna 2003 polvivamman takia. 


Teoksen ilmestyessä siitä oli laaja artikkeli Seura -lehdessä. Jutussa siteerattiin muutamia kirjan kohtia. Muistin ne yllättävän hyvin ja hetken piti miettiä olenko mahtanut lukea kirjan jo aikaisemmin. Nopeasti se kymmenen vuotta taas vierähti.

Kauko Röyhkän teksti on mukaansa tempaavaa ja tuo mieleen 60- ja 70-lukujen kohutoimittaja Veikko Ennalan jutut. Paikoin kirjasta paistaa turhan hyvin läpi, että Röyhkä on ängennyt mukaan täysin jonninjoutavaakin tarinaa, mikä ei liity mitenkään Henry Saareen ja aika löyhästi häneen itseensäkin. Siksi se muistuttaakin pitkäksi venytettyä lehtijuttua. Röyhkän on vaan ollut pakko saada x-määrä sivuja kokoon.

Henry ja minä on hyvä katsaus 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun viihdemaailmaan. Mukana vilahatelee nimiä kuten Tony Halme, Sarah Young, Miljonääri-Jussi ja Marika Saukkonen. Hänet tunnettiin missinä ja Mega-Marikana Megavisa -televisio-ohjelmasta, jossa hän käänteli ikkunaluukkuja sitä mukaa kun kilpailja keksi oikean sanan. Marika oli Henry Saaren tyttöystävä, joka lähti kuin kuppa Töölöstä kuultuaan että Henry oli mukana pornofilmissä.

Henry Saaren debyyttipornoleffa Hot Weekend At Ernies kuvattiin 1994. Se oli melkoinen mediatapaus seuraavana vuonna. Jopa kaupunkilehti Turkulainen teki aiheesta jutun keväällä 1995. Otsikko kuului "En tiennyt olevani pornofilmissä".

Leffantekeminen piti Saaren mukaan olla "koekuvausta", eikä sitä kuulemma ollut tarkoitus levittää Suomeen tai markkinoida hänen Mr. Finland -tittelillään. Siksi Saari onkin kreditoitu elokuvaan nimellä "Doplh". 

En ole varma, mutta hyllystäni saattaa yhä löytyä vhs-kopio kyseisestä elokuvasta. Siinä esiintyvät Saaren ohella ainakin hollantilainen silikonipommi Helen Duval ja amerikkalainen pornoikoni Nina Hartley. Henkka jynkyttää heitä molempia, vaikka jenkkiporno-oriit Jon Dough ja Peter North suurimman työn tekevätkin.

Olen tavannut Henry Saaren muistaakseni kahdesti. Ensimmäinen kerta tapahtui tamperelaisessa rokkiklubissa 2000-luvun alussa. Tammerfestiin kuuluneen iltaman esiintyjinä olivat Sub-Urban Tribe ja Charon. Saari oli jonottamassa tiskille kun bongasin hänet. Ehdotin yhteiskuvaa, mutta sellainen ei hänelle jostain syystä sopinut.

Vuonna 2008 tapasin Saaren Turun seksimessujen VIP-tilassa. Tällä kertaa hän ei vastustellut lainkaan valokuvan ottoa ja vaikutti oikein mukavalta mieheltä.

En tiedä mitä Henry Saari puuhaileen nykyään, mutta Seiskasta ja iltapäivälehdistä hänet saattaa yhä löytää. 

Turun kolerahautausmaa

Kiviaita kiertää Turun Itäharjulla Kalevantien, Karjakadun ja Vanhan Littoistentien kulmausta. Rautaportti on puoliksi auki. Kävelen sisälle.

Olen saapunut Turun kolerahautausmaalle. Paikan sijainti on ollut tiedossani ja monasti olen Kalevantietä pitkin siitä ohikulkenut, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun tutustun alueeseen.

Ensisilmäyksellä hautausmaa vaikuttaa kuin pieneltä puistolta. Komeita lehtipuita kasvaa siellä täällä. Muutamaa jykevää kiviristiä ja hautamuistomerkkiä lukuunottamatta ei heti arvaisi olevansa saapasmäessä.

Vuonna 1831 levisi Venäjältä maahan kulkutauti, kolera. Infektiovaaran takia koleraan kuolleita ei haudattu samaan hautausmaahan muiden vainajien kanssa, vaan heitä varten perustettiin Turkuun kaksi erillistä hautausmaata. Kalevantien hautausmaa oli niistä ensimmäinen. Se sijaitsi tuohon aikaan kaukana kaupungista. Toinen kolerahautausmaa oli lähellä sittemmin rakennettua Kakolan vankilaa.

Turun kaupungin viheryksikkö kunnosti hautausmaan viitisen vuotta sitten. Sitä ennen se kuulemma oli melkoinen ryteikkö.

Lokakuinen auringonlasku Naantalissa

Vanha sanonta kuuluu "hymyilee kuin Naantalin aurinko". Urbaanin sanakirjan mukaan lause tarkoittaa leveää, iloista hymyä.

Sunnuntaina lokakuun 5. päivä minullakin oli vastaava ilme, kun Naantalin vanhassa kaupungissa käynti ajoittui sattumalta juuri parhaaseen aikaan nähdä auringonlasku ja syksyn väriloisto.

Näkyä olisi voinut tuijotella vaikka tunnin verran, mutta tilanne ei kauan kestänyt. Onneksi oli kamera mukana ja sain taltioitua hetken puoli seitsemän aikoihin illalla.

Vahdon hiekkakuopat ja Käärmelähde

Syyskuun alussa Kurjenrahkan kansallispuistossa patikoidun Pukkipalon reitin jälkeen paluumatka Turkuun tapahtui eri kautta kuin mennessä. Toivosen Hanski kysyi olenko tietoinen Vahdon hiekkakuopista. Kun vastasin, etten ole moisista kuullutkaan, koukkasimme sitä kautta.

Kuoppia tosiaan alueella riittää. Osa niistä vaikuttaa yksityisomisteisilta ainakin puomeista ja kesämökeistä päätellen. Osa taas on vapaasti käytettävissä, kuten kunnan uimapaikka.

Erään hiekkakuopan vierestä lähtee kahdeksan kilometriä pitkä Kangenmiekan kierros.  Kuhankuonon retkeilyreistöön kuuluvaa lenkkiä mietin lauantaille 4. lokakuuta. Aiemmin samana päivänä käymäni Turun Kirjamessut kuitenkin nahisti retkeilyintoni niin pahasti, että luontokierros typistyi vain osaan suunnitellusta. Parkkipaikalta 2,2 kilometrin päässä olevalle Käärmelähteelle sentään pääsimme Harri Nato Leinon kanssa.

Olin kuullut Kangenmiekan kierroksesta melkein pelkästään negatiivista. Kuulemma siellä ei ole mitään nähtävää ja reittikin kulkee pitkälti metsäautoteitä pitkin. Mikään varsinainen katseluelämys se ei alkupätkältään ollutkaan, mutta en nyt noinkaan suoraan sitä teilaisi. Kyllä metsässä nähtävää riittää jos vähän ympärilleen viitsii katsella.

Käärmelähde osoittautui vaatimattomaksi paikaksi puron äärellä. En tiedä sen historiasta mitään, enkä löytänyt tietoa mistään. Lähteen äärellä on puinen penkki, mutta minkäälaista infotaulua siellä ei ole. Varmaan vähällä vaivalla saisi tehtyä laminoidun A4-kyltin, mikäli joku reitistöä huoltava tai muu taho paikan taustoista jotain tietää.

Palasimme hieman eri reittiä takaisin autolle. Äärettömän kauniin hiekkakuoppalammen äärellä tuntui aika pysähtyneen. Aurinkokin alkoi sopivasti paistaa. Rantapenkereellä olisi viihtynyt kauemminkin maisemia ihailemassa.