Kirsikkapuu ja isokoskelot

Turun suurin ja komein kirsikkapuu löytyy takuulla Kupittaankadulta. Olen muutamana vuotena käynyt sitä ihmettelemässä ja eilen oli edessä sama operaatio. 

Puutaloyhtiön nurkalla kasvava, jalkakäytävälle kurottautuva valtava puu on täysin omaa luokkaansa. Pitkin kaupunkia näkee yllättävän paljon kirsikkapuita, mutta normaalisti maallikko ei noteeraa niitä kai mitenkään. Juuri nyt kun kukinta on meneillään, on väriloisto vallan mahtava. 

Kupittaankadun kirsikkapuun ihailu vaihtui pian toisenlaisiin maisemiin Turun Hirvensalossa. 

Pari vuotta sitten kuulin polusta, joka kiertää Pikisaaren vanhan kalastajakylän ohi rantaa myötäillen takaisin lähtöpisteeseen. Sama kai kumpaa kautta reitin kiertää, mutta jos on autolla liikkeellä kuten minä olin, en riskeeraisi parkkeerata bussin päätepysäkin liki. Nykyään parkkipateja on liikkeellä enemmän kuin koskaan ja nuo ahneet mulkvistit tuntuvat vaanivan joka nurkan takana. 

Polun varrella on kummallinen, pari sataa metriä pitkä ja kymmenisen metriä leveä kaivanto. Eräs lenkkeilijärouva arveli, että kyseessä olisi jonkinlainen rantojen eroosiota ehkäisevä uoma, jolloin laivojen nostama vesi nousisi sinne. Mene ja tiedä, mutta joku merkitys sillä luulisi olevan. 

Vain viitisentoista minuuttia myöhemmin ohi lipui valtava Tallinkin Baltic Princess, mutta siinä vaiheessa olin jo toisaalla. 

Ennen rouvan puheenvuoroa ehdin ottaa kuvia isokoskelopariskunnasta. Sorsalintuihin kuuluvat isokoskelot eivät olleet lainkaan säikkyjä, vaan poseerasivat tyynesti puunrungon päällä keskellä kaivantoa. Monesti linnut lehahtavat pakoon meikäläisen kaivaessa kameraa esille, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut. 

Kustavin Klipunkarissa 11.5.

Tämä blogijuttu oli jäänyt keskeneräisenä arkistoon muhimaan, joten eiköhän viimeistellä se nyt. 

Äitienpäivänä kävin Kustavin kunnan uimarannalla Klipunkarissa. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. 

1970- ja 80-luvulla Klipunkarissa tuli vietettyä kesät likimain aamusta iltaan. Tuntuu, että ennen vanhaan suvet olivat pitkiä ja merivesi aina uimalämpöistä.

Toukokuun alkupuolella luonnossa ei pahemmin vihreää vielä ollut. Isokoskelopariskunta uiskenteli rannan lähellä. Muuten ei siivekkäitä tai muita luontokappaleita näkynyt. 

Klipunkari on viime vuosina saanut suosiota talviuimarien keskuudessa. Näköjään viime talvena saunalta laiturille on tehty kaide, jotta uimarit pysyvät paremmin pystyssä jäisellä kalliolla. 

Saaronniemessä 31. toukokuuta

Sunnuntai-iltana 31. toukokuuta lähdin ajelulle Turun Ruissaloon. Kuuden jälkeen jo uskalsi tarttua rattiin, vaikka eilinen Vepsän reissu ja jatkot jokirannassa rajoittivat kuntoa alkupäivästä.

Toukokuun viimeinen päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Yllätys kumminkin oli, että parkkeerattu autoletka alkoi jo Saaronniemi Campingin portilta. Isolle parkkipaikalle mahtui silti hyvin, mutten muista ennen nähneeni tienposkissa tällaista ryysistä.

Kesäinen ilma oli saanut muslimiperheet liikkeelle. Nurmikot olivat täynnä grillaajia ja leikkiviä lapsia. Miehet tupruttelivat isoja vesipiippuja. Uskoisin, että heitä oli helposti 400-500 sataa. En puutu kenenkään koronarajoituksiin, mutta esimerkiksi poliisi olisi tässä tapauksessa voinutkin.

Mielestäni ei ole mitään haittaa jos Lähi-Idän ihmiset viettävät ulkona aikaansa ketään häiriöimättä ja keräävät roskansa poislähtiessään. Monia suomalaisia se tietysti saattaa vituttaa kun suomalaisella nurmella on ulkomaalaisia, mutta enpä ole montaa kantasuomalaista nähnyt levittävän peittonsa tuolle alueelle ja nauttivan elämästään.

Suunnatessani kävelylenkkini Kolkanniemeen, häveni ihmispaljous selvästi. Siellä oli jopa rauhallista.

Rohkea isokoskelonaaras poikasineen pisteli menemään aivan rannan tuntumassa. Pari "ihan ookoo"-osaston kuvaa sain.

Kolkanniemen kärjessä oli jälleen aherrettu rantakivistä komeita muodostelmia. En ole koskaan itse kokeillut rakennusmestarin taitojani, mutta hyvä kun joku näkee vaivaa. Komeitahan nuo ovat.