The 69 Eyes Karjurockissa

Heinäkuun lopulla kävin pitkästä aikaa Karjurockissa. Edellinen kerta menee niinkin pitkälle kuin kesään 2015. Mitään varsinaista syytä näin pitkään taukoon ei ole, eipä vaan ole tullut käytyä. 

Festivaalit ovat muutenkin osaltani vähentyneet vuosi vuodelta, tosin tänä kesänä asiaan on tullut vähän muutosta. Tulevana lauantaina on tulossa jo kolmas kuluvan kesän rokkifestari. 

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävän Karjurockin miljöö oli muuttunut yhdeksässä vuodessa. Päälava oli eri paikassa kuin ennen vanhaan. Järjestely oli oikea, koska alueella ei ollut nyt ruuhkaa. 

Muistuu mieleen kesän 2013 festivaali, jolloin Lokalahden perämetsissä oltiin kuin sillit suolassa. Ilmeisesti valtavaan yleisömäärään ei osattu varautua. Aitojen sisältö pursui Cheekin, Paula Koivuniemen ja Petri Nygårdin tahdissa. 

Kun vuonna 2015 yleisöä villitsivät muun muassa WASP ja Uriah Heep, The 69 Eyesin lisäksi lauantaina 20. heinäkuuta esiintyivät Sanni, Gasellit, Tarja Turunen & Marko Hietala ja Haloo Helsinki!. 

Vuonna 1989 glamrock-orkesterina aloittanut The 69 Eyes teki läpimurtonsa vuosituhannen taitteessa. Blessed Be-albumilta tutut hitit The Chair ja Brandon Lee soitettiin Karjurockissakin. Kappaleet ovatkin bändin parhaimmistoa, tosin minulle käy hyvin 90-luvun kimallerokkikin. 

The 69 Eyesin tunnin setti oli varmaa hittikimaraa. Mikäli olisin itse valinnut päivän soittojärjestyksen, ei bändi olisi ollut lavalla ensimmäisenä kello 16, vaan Sannin ja Gasellien jälkeen, ennen Tarja Turusta ja Marko Hietalaa. 

Illan päättänyt Haloo Helsinki! sen sijaan oli oikeassa paikassa. Bändin valtava suosio ja pyrotekniikka pimeässä kesäyössä sekä näytti että kuulosti komealta. 

Tuomas Holopainen aamutelevisiossa

Yle Ykkösen aamutelevisiossa oli tänään vieraana Nightwishin kosketinsoittaja ja pääjehu Tuomas Holopainen. En ehtinyt nähdä lähetystä aivan alusta asti, mutta vajaat kymmenen minuuttia kuitenkin.

"Tuomas Lauri Johannes Holopainen (s. 25. joulukuuta 1976 Kitee) on suomalainen muusikko ja musiikkituottaja, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Nightwish-yhtyeen kosketinsoittajana, johtohahmona sekä pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana." (Wikipedia)

Holopainen itsestään positiivisen vaikutelman antava kaveri, joka puhuu rauhallisesti ja vastaa pokkana mitä tyhmempiin kysymyksiin, joita toimittajat saattavat keksiä. Tällä kertaa sitä ongelmaa ei ollut.

Haastattelijana oli Annika Damström, joka käsitykseni mukaan on itsekin ainakin jonkin sortin musiikkidiggari. Näin nimittäin hänet viime kesänä Tampereella Judas Priestin keikalla. Annikalla oli jalassaan leopardikuvioiset legginsit ja niin kovin trendikkäät gladiaattorikengät. Damström onkin yksi hyvä syy katsoa Ylen aamulähetyksiä. Jostain kumman syystä valitsen mielummin hänet kuin MTV3:n aamuankkuri Lauri Karhuvaaran. Tiedän, etten ole ainoa.

Olen kuunnellut Nigtwishia alusta asti eli jostain 1997 lähtien. Kiinnostus oli yhdessä välissä oikein suurta, mutta se on lopahtanut viimeisen viiden vuoden aikana lähes olemattomiin. Se ei johdu laulaja Tarja Turusen erottamisesta, eikä ruotsitar Anette Olzonin valinnasta hänen paikalleen, vaan yleisestä kyllästymisestä koko bändiin.

Nightwish kärsii suuruudehullua tautia, mikä voi vielä koitua sen kohtaloksi. Jo 2004 ilmestynyt Once oli kalliilla hinnalla tehty levy, josta Dark Passion Play meni vielä pitemmälle. Uutta, pian ilmestyvää Imageraniumia en ole innokas edes kuulemaan. Nightwish on täysin mennettänyt rokkibändin idean, joka mielestäni on se, ettei studiossa hiota kuukausi tolkulla joka saakelin yksityiskohtaa ja vietetä siellä noin vuotta. Spontaanius ja tuoreus puuttuu tällöin täysin. Kun levy on tehty pro-toolsilla pienistä palasista kooten, ei siinä mielestäni ole enää oikein järjen hiventäkään.

Olzonin valinta Turusen tilalle paransi Nightwishin meininkiä. Bändin suurhankkeet, joihin kuuluu yhdessä uuden levyn kanssa tuleva elokuva, vievät sen joko tähtiin tai maan alle. Toki toivon menestystä, mutta Holopaisenkin olisi hyvä muistaa, ettei rokin tekemiseen tarvita miljoonia euroja ja satapäisiä juosiorkestereita. Nighwish on kumminkin lähtenyt leirinuotiopohjalta.

Nightwishin paras levy taitaa yhä olla 1998 ilmestynyt kakkoslevy Oceanborn. Power metallia sisältävä kiekko on Holopaisen 90-luvun taideteos. Sitä seurannut Wishmaster on jo hieman isommalla budjetilla tehty levy, jossa on nyky-Nightwishin piirteitä havaittavissa.

Wishmasterin ilmestyessä keväällä 2000 haastattelin helsinkiläisessä kapakassa Turusta ja Holopaista Sue-lehteen. Molemmat olivat erittäin kohteliaita ja ystävällisiä. Eivätpä he vielä voineet aavistaakaan, mitä tulevaisuus ja suursuosio tuovat tullessaan. Tapahtuman jälkeen näin heitä parin vuoden ajan sattumalta silloin tällöin. Molemmat muistivat aina hymyillä ja tervehtiä.

Pidän Tuomas Hopaista yhtenä Suomen parhaimpana säveltäjänä. Tästä esimerkkinä Sleeping Sun, joka on todella komea kappale. Biisistä on tehty 90-luvun lopulla alkuperäinen versio, mutta tämä 2005 julkaistu toimii ainakin videonsa puolesta paremmin.

Päivän levy - Axel Rudi Pell: Mystica

Axel Rudi Pell ( s. 27. kesäkuuta 1960 Wattenscheid, Bochum, Saksa) on saksalainen kitaristi. Hän aloitti uransa Steeler yhtyeessä 1984. Vuonna 1989 Axel aloitti soolouran. (Wikipedia)

Siinä suomenkielisen Wikipedian tiedot pähkinänkuoressa saksalaiskitaristi Axel Rudi Pellistä. Eli eipä juuri mitään, mutta perään on sentään naputeltu miehen kattava discografia:

Steelerissä

• Steeler (1984)
• Rulin' the Earth (1985)
• Strike Back (1986)
• Undercover Animal (1988)

Albumit

• Wild Obsession (1989)
• Nasty Reputation (1991)
• Eternal Prisoner (1992)
• Between the Walls (1994)
• Black Moon Pyramid (1996)
• Magic (1997)
• Oceans of Time (1998)
• The Masquerade Ball (2000)
• Shadow Zone (2002)
• Kings and Queens (2004)
• Mystica (2006)
• Diamonds Unlocked (2007)
• Tales of the Crown (2008)
• The Crest (2010)

Kokoelmat

• The Ballads (1993)
• The Ballads II (1999)
• The Wizard's Chosen Few (2000)
• The Ballads III (2004)
• Best Of (2009)

Tutustuin Axel Rudi Pellin musiikkiin joskus vuosituhannen taitteessa. Nimenä äijä oli ollut toki tuttu jo aikoja sitten, mutta ensimmäinen ARP-levyni oli Tornion Rebel Musicista käytettynä ostettu Oceans Of Time (-98). Sen jälkeen ARP-levyni ovatkin karttuneet lähes yllä luetellun discografian veroiseksi. Yhtään Steeleriä en vieläkään omista, mutta miehen omalla nimellään tekemät kiekot taitavat paria lukuunottamatta löytyä hyllystä.

Tänään cd-soittimessa on soinut 2006 ilmestynyt Mystica. Parempi levy kuin muistinkaan. Huimaa 8:26 minuuttia kestävää nimikappaletta edeltävät rallit ovat kaikki ihan kymppikamaa. Ainoastaan Valley Of Sin on hieman kuivempi tapaus. Levyn loppuosa on niin ikään toimivaa perinteistä heviä.

Axel Rudi Pell on samalla myös koko bändin nimi, vaikkei jää epäselvyyttä kuka ryhmän kuningas on. Ritchie Blackmorelta soittotyylinsä ja valkoisen Fender Stratocasterin kopioinut Pell on vuosikaudet levyttänyt ja tehnyt vuosittaiset vähäiset keikkansa kokoonpanolla Johnny Gioeli (laulu), Mike Terrana (rummut), Volker Krawczk (basso) ja Ferdy Doenberg (kosketinsoittimet). Gioeli on amerikkalainen komeaääninen mies ja Terrana on jenkki hänkin, joka pitää majaansa Kööpenhaminassa. Terrana paukuttaa kannuja myös muissa saksalaisbändeissä ja jopa entisen Nightwish- vokalisti Tarja Turusen bändissä. Muiden hemmojen taustoista en tiedä, eivätkä he Pellin yhtyeessäkään liioin nouse esille.

Axel Rudi Pelliä on kovasti toivottu keikalle Suomeen. Mies itse sanoi jokin aika sitten Ilta-Sanomien haastattelussa (jonne hän oli päässyt ilmeisesti vain siksi, että Terrana on Tarja Turusen orkesterissakin mukana), "ettei maahan, jossa levyäni myydään noin 800 kappaletta, kannata tulla keikalle". Höh, Sauna Open Air olisi juuri sopiva paikka Pellille, miksei Tavastiakin. Turun Klubille ei välttämättä kannattaisi tulla kahdenkymmenen ihmisen iloksi. Faneja täällä kumminkin on ja samalla levynmyyntikin varmasti nousisi.

Itse näin ARP:n livenä kesäkuussa 2007 Etelä-Ruotsissa Sweden Rock Festivalilla. Pell oli siellä myös 2004 kuten minäkin, mutta en jaksanut silloin lähteä hotellilta festarialueelle vielä niin aikaisin päivällä. Soittoaika taisi olla 13:30. Jälkeenpäin kyllä harmitti. Onneksi sain revanssin kolme vuotta myöhemmin.

Axel Rudi Pellin suosion vähäisyyttä Suomessa ei voi kuin ihmetellä. Äijän levyt ovat melodista, reipastempoista ja perinteistä heviä, jollaisen luulisi uppoavan 80-luvulla hevin ja miksei muunkinlaisen kuuntelun aloittaneisiin ihmisiin ja yhtä hyvin nuorempaan polveen, joka on varttunut esimeriksi Stratovariuksen parissa. Pell ammentaa musiikkinsa Deep Purplesta, Rainbowista ja muusta 70-luvun hard rockista. Toisin sanoen enimmäkseen Ritchie Blackmoren bändeistä. Niin tekee Starovariuksesta tuttu Timo Tolkkikin. Ja helvetin moni muu.

Axel Rudi Pelliltä löytyy parikin eri live-dvd:tä. Tässä näyte Live Over Europelta, kappale on Mystica -albumin kakkosraita Fly to The Moon.