Itsenäisyys ja rock

Itsenäisyys ja rock oli YLE Teemalta tulleen ohjelman nimi, joka esitettiin Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2016. Juttu oli kuvattu 30 vuotta aikaisemmin Helsingin Jäähallissa, jossa esiintyi tuon ajan suomalaisia rokkibändejä.

Koska moinen ohjelma sattui tulemaan sopivaan esitysaikaan, oli allekirjoittanutkin sohvalla mukavassa asennossa sitä tiirailemassa. Vaikka en muista aikoinaan lähetystä nähneenikään, vaikuttivat jotkut musiikkipätkät kuten Peer Günt sen verran tutuilta, että varmaan Youtubessa ovat tulleet vastaan.

Peer Güntin lisäksi ohjelmassa esiintyivät Tanna, The Nights Of Iguana, Melrose, Eppu Normaali, Sata lasta ja musiikkiannin korkannut Juice Leskinen Grand Slam. Juicen aikainen soittoaika jo iltapäivällä selittyi sillä, että hänet oli kutsuttu linnan juhliin samaisena vuonna. Tuo tapaus tuskin on mennyt ohi keneltäkään aikalaiselta, sillä Leskinen herätti kovasti huomiota imuroimalla ahkerasti boolia ja lopuksi sitomalla kravattinsa hikinauhaksi otsalleen.

Ohjelmatiedoissa mainittiin esiintyjien olevan "suomirockin kärkeä" tai jotain vastaavaa. En kuitenkaan lähtisi esimerkiksi Tannaa tai Sataa lasta tuohon kategoriaan lykkäämään. Tanna oli Dingon vanavedessä semimaineeseen noussut pudasjärveläiskokoonpano, jossa oli iskelmällisten ainesten lisäksi myös hard rock -vaikutteita.

Sata lasta puolestaan oli vuoden 1986 Rockin Suomen mestaruusvoittaja, josta muistan ikuisesti erään Rockradion toimittajan lausuman haastattelukysymyksen. "Te teitte levynne jossain saaressa, miten se on mahdollista?". Bändi tosiaan nauhoitti debyyttilevynsä Esikoinen "jossain saaressa", joka sattui olemaan kotikuntani Kustavi. Myöhemmin samanlaisen operaation teki 90-luvun alussa supersuosiota nauttinut Neon 2, jonka kolmas albumi Viides vuodenaika tallennettiin Kustavissa basistin kesämökillä.

Itsenäisyyden ja rockin jonkinlaisena punaisena lankana oli nuoripari, jota seurattiin alkunarikasta lähtien. Sällin nimi oli Petri Mäyränen, jota vastaava mies löytyi helposti Facebookista kun asian tarkistin - mitä nyt 30 vuotta vanhempana ja noin viisikymppisenä. Kaveri jutteli ihan päteviä tarinoita haastattelijalle. Tuskin hän joutui häpeämään nuorta itseään mikäli lähetystä nyt katseli.

Tunnin mittaisesta, aikaansa nähden sujuvasti leikatusta ja kootusta ohjelmasta jäin kaipaamaan lisää musiikkiosuuksia. Teinityttöjen haastattelut olisi voinut minimoida, sillä tupakkia sauhuttelevat 15-vuotiaat vahvasti meikatut pörröpäät eivät oikein kestäneet päivänvaloa enää 30 vuoden jälkeen. Mutta hankala sitä oli tietysti silloin ennustaa.

Prayerin uutuuslevy

Prayer on oululaiskokoonpano, jonka ensilevy Wrong Address julkaistiin 2005. Yhtyeen melodinen hard rock ei varmasti ollut kovinkaan kiinnostavaa esimerkiksi Slayerin faneille, mutta amerikkalaiseen kevytheviin tykästyneille se oli vallan mainio kiekko.

Brittiläisen levy-yhtiön julkaisema Wrong Address on mielestäni parhaimpia suomalaislevyjä vuosiin. Hittiä hitin perään. Harmi vaan, ettei menestys ollut juuri minkäänlaista. Ehkä jossain internetin musiikkisivuilla levyä hehkutettiin, mutta muuten orkesterin suosio oli melkein yhtä tyhjän kanssa. Levy on takuuvarma nakki esimerkiksi Journeyn, Magnumin tai H.e.a.t:in faneille.

Nyt vuosien jälkeen on pöydällä Prayerin kakkoslevy. Danger In The Dark on musiikillisesti hyvin samanlainen kuin seitsemän vuoden takainen edeltäjänsä. Ei tosin lähimainkaan yhtä hyvä, mutta  asia voi korjaantua luukuttamalla kiekkoa hullunlailla. Tosin yleensä jo pari ensimmäistä soittokertaa antavat kokeneelle kuuntelijalle sen verran osviittaa, ettei moiseen tarvitse ryhtyä ainakaan väkisin.

Prayerin takana on Tapani "Tanna" Tikkanen. Noin viisikymppinen mies sai 80-luvun alussa jonkinmoista kuuluisuutta pudasjärveläisen IC-Rockin riveissä, mutta harva koko bändiä enää muistaa. Kaltaiseni musiikkifriikit sen sijaan saattavatkin.

Tapani "Tanna" Tikkanen

80-luvun loppupuolella Tikkanen oli Tanna -yhtyeen pääjehu. Suomeksi laulettua, jonkinmoista suomirockin ja hard rockia sekoitusta esittänyt kokoonpano oli semisuosittu silloisen Dingo -hysterian jälkimainingeissa. Bändi kiersi Suosikki -lehden Rock-kuningaskiertueella housebändinä ja sitä kautta paljon potentiaalisia kuuntelijoita.

Käsittääkseni Prayer ei ole tehnyt koskaan ainuttakaan keikkaa. Voin toki olla väärässäkin. Bändin voinee laskea treenikämppä- ja studiobändiksi.

Sääli, ettei näin lahjakas kaveri kuin Tapani Tikkanen ole jäänyt tuon paremmin kansakunnan muistiin. Monilla Prayerin kappaleilla kun olisi potkua vaikka mihin. Tai ainakin 25 vuotta sitten olisi ollut, mutta nyt kohtalona lienee jäädä marginaaliin.