keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Fotomalleilua Vepsässä

Turun kaupungin ulkoilusaaressa Vepsässä on vuosien varrella tullut kuvattua lähinnä luontoa ja grillaustapahtumia. Viime viikolla asiaan tuli muutos, kun kysyin fotomalliksi saaren ravintolassa työskentelevää Stellaa. Reippaalla nuorella naisella ei ollut mitään asiaa vastaan, joten tuumasta toimeen vaan.

Vepsän eteläkärjessä sijaitseva "mangroveranta" on ollut mielessäni potentiaalisena kuvauspaikkana. Näkymä on varsin erikoinen. Aaltojen kuluttama rantatörmä isoine puunjuurineen näyttää lähinnä joukolta hirviöitä tai norsujen hautausmaalta.

Vielä kesäkuun alussa ranta oli kuvailemani kaltainen, mutta viime viikolla vesi oli noussut niin paljon, ettei kuvausideaani voitu toteuttaa haluamallani tavalla. Paikalla kuitenkin käytiin kuten läheisillä kallioillakin.

Stella kertoi, ettei ollut aiemmin ollut fotomallina. Se ei kumminkaan tuntunut haittaavan ollenkaan, vaan mielestäni kuvista tuli hyviä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti