torstai 6. heinäkuuta 2017

Keskiaikaiset markkinat Turussa

Turun Vanhalla Suurtorilla järjestettävä Keskiaikaiset markkinat on Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. Markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran 1996. Vuosina 1996-2010 järjestäjänä toimi Turun kaupunki ja sittemmin Turun Suurtorin keskiaika ry.

Markkinoiden sisältö koostuu käsityöläisten työnäytöksistä, torimyynnistä, teatterista, musiikista, tanssista ja tieteellisestä ohjelmistosta kuten luennoista ja opastetuista kierroksista. Markkinanäytelmään osallistuu noin kahdeksankymmentä harrastajanäyttelijää.




Viime viikolla markkinoilla kävi neljän päivän (29.6.-2.7.2017) aikana järjestäjien tietojen mukaan peräti 163 000 ihmistä. Kuulostaa aikamoiselta määrältä. Olen aina ihmetellyt miten ilmaistapahtumien kävijät oikein lasketaan, kun mielestäni sitä ei pysty kuin karkeasti arvioimaan. Järjestäjästä riippumatta lukuja nostellaan varmasti aina reippaasti yläkanttiin.

Kannoin myös korteni kekoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Heti avajaispäivänä 28. kesäkuuta markkinoilla oli kova vilske. Lämpömittari näytti kesäisiä lukemia toisin kuin nyt viikkoa myöhemmin. Ihmiset viihtyivät ruuhkasta huolimatta ilmeisen hyvin Vanhalla Suurtorilla.




Edellisestä käynnistäni Vanhalla Suurtorilla on kai useampi vuosi aikaa, sillä en ollut ennen tepastellut uudella kivetyksellä. Vanhat mukulakivet on nimittäin korvattu tasaisella kivipäällysteellä. Muistan aiheesta olleen juttua paikallismediassa, lähinnä siitä voiko noin tehdä historialliselle alueelle. Olivatpa arvot mitä tahansa, kyllä nyt kelpasi liikkua pitkin poikin toria.

Valokuvausmielessä Keskiaikamarkkinat on oikea aarreaitta. Aurinko vaan porotti nyt turhan kirkkaasti ja ihmisiä oli jatkuvalla syötöllä tiellä linssin edessä, mutta jonkun verran julkaisukelpoisia otoksia sain silti.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti