lauantai 18. maaliskuuta 2017

Katariinanlaaksossa 16. maaliskuuta

Kävin toissapäivänä pikku lenkillä Katariinanlaaksossa. Aamupäivä oli kovin keväinen auringonpaisteineen. Katariinanlaakso on jalopuita kasvavista saarekkeista muodostunut 17 hehtaarin luonnonsuojelualue Turun ja Kaarinan rajalla.

Lähdin kävelylle Ispoisten kartanon alla olevan linja-autojen päätepysäkin vierestä. Perinteinen reitti Pitkänsalmen rantaa pitkin jäi tällä kertaa kokonaan väliin. Kuten arvelinkin, olivat alueen polut osittain vielä täysin jäässä, etenkin varjopaikoista. Aika varovasti sai edetä.

Katariinanlaaksossa ei tullut vastaan koko aikana kuin yksi henkilö, kiikaria kaulassaan killuttanut mies. Linnut lauloivat, tikka nakutti jossain korkeuksissa ja metsäkauris loikki tien yli. Eläin pysähtyi pensaikon taakse kyttäämään minua, mutta lähti kuin ohjus juuri kun sain sen kameran tähtäimeen.

Jonkun verran julkaisukelpoisia kuvia kumminkin tuli.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti