Luontopolulle lähdettäessä törmää ensimmäiseksi outoon pömpeliin, jossa on pieni museo. Siinä kerrotaan alueella toimineesta turveperkuutehtaasta. Neljän kilometrin mittaisen polun varrella on siellä täällä opastetauluja, joissa informoidaan luonnon ihmeistä.
Ensimmäinen puolikas luontopolusta on melko helppokulkuista tasamaastoa soiden ja metsän keskellä. Loppuosa on haastavampaa, lähes pelkkää kivikkoa ja kalliota. Puolivälissä polkua voi huilata näkötornin juurella ja vaikka katsella komeaa pirunpeltoa.
Tämän viikon tiistaina kiersin polun kolmannen kerran. Vaikka reitin pituus on "vain" neljä kilometriä, tuntuu se haastavammalta kuin Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierros, joka sentään on yli kuusi kilometriä pitkä. Huonokonttisilla- tai kuntoisilla ei ole reitille mitään asiaa vaikka mieli tekisikin, sillä loppupään kivikot eivät ole mitään rantahiekalla sipsuttelua.
Sitten viime käyntini Paimion luontopolku ei ollut muuttunut mihinkään. Lähistöllä on tehty laajoja hakkuita, mutta ne olivat mielestäni alkaneet jo viime vuonna. Elokuiseksi tiistaiksi polulla oli ihmeen paljon porukkaa, muttei sentään väistelemään tarvinnut ryhtyä.
Kamera lauloi matkalla tasaiseen tahtiin. Samantapaisia kuvia olen ottanut edellisilläkin kerroilla, mutta vaikea sitä on keksiä pyörää uudelleenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti