Vuosnaisten uudella luontopolulla

Kustavin Vartsalan saaren kärjessä Vuosnaisissa avattiin kesän alussa luontopolku.

Vuosnainen on tunnettu etenkin siitä, että sieltä lähtee yhteysalus Brändöön Ahvenanmaalle.

Lauttalaiturin lisäksi Vuosnaisissa on legendaarinen Vuosnaisten meriasema, joka kulkee yhä kansan suussa ytimekkäästi entisen omistajansa Boriksen nimellä. Nykyään yritys on ollut kymmenkunta vuotta uusilla omistajilla, mutta Boriksen henki elää yhä vahvasti ainakin sisutuksessa.

Meriaseman vieressä on uudempi ravintola- ja matkailuyritys, nykyseiltä nimeltään Spauna. Juuri Spaunan parkkipaikan vierestä lähtee Vuosnaisten luontopolku.

En yhtään epäillyt, etteikö 1,3 kilometriä olisi riittävä luontopolun pituus komeissa rantamaisemissa. Päinvastoin ihmettelin enkö ole jo kulkenut tuota matkaa - lenkki nimittäin tuntui ainakin hellepäivänä paljon pidemmältä.

Vuosnaisten luontopolussa ehdotonta plussaa ovat upeat merimaisemat. Reitti ei sovellu huonojalkaisille- tai kuntoisille, sen verran hankalaa maastoa se on käytännössä koko matkalta.

Vaikka sekä Meriaseman, Spaunan ja lauttalaiturin parkkipaikat olivat aivan täynnä, olin kai ainoa ihminen koko reitillä. Ainakaan ketään ei tullut vastaan tai näkynyt kallioisilla rannoilla.

Polun aloituspaikka on hieman huomaamaton, vaikka siinä isohko kyltti onkin. Polku kulkee oranssein nauhoin merkittyä reittiä.

Opastenauhaa saisi olla matkalla reilumminkin. Muutaman kerran piti ihmetellä missä sitä värinauhaa oikein killuukaan. Aivan loppumetreillä sitten eksyinkin polulta.

Tilanteessa ei vanhana kustavilaisena toki ollut mitään katastrofaalista, koska tiesin mihin päädyin. 1980-luvun lopun kesätyönantajani tilukset olivat parhaat päivänsä nähneet ja Vuosnaistentie pilkotti aivan lähistöllä.

Tiedä sitten miten polku olisi loppupäästään kuulunut mennä, mutta se selvinnee seuraavalla kerralla, joka voi olla aika piakin. Oli meinaan sen verran hienot maisemat, että tämä ei varmasti jää viimekseksi käynnikseni.

Vakka-Suomen Sanomista 16. heinäkuuta olleen artikkelin perusteella ymmärsin, että pitkospuita ja lisää luontoa käsitteleviä infotauluja on tulossa piakkoin. Polun aloituspaikka löytyy osoitteesta Vuosnaistentie 617, 23360 Kustavi.

Alpo Jaakolan patsaspuistossa

Sunnuntaina tuli tehtyä hieman tavanomaista laajempi maakunta-ajelu. Kävin työkaverini Petterin kanssa Loimaalla saakka.

Ehdotin hänelle visiittiä Alpo Jaakolan patsaspuistoon, joka sijaitsee Turun suunnasta tullessa ennen Loimaan kaupunkia Valtatie 9:n varrella.

Kuulin tiettävästi ensimmäisen kerran Alpo Jaakolasta syksyllä 1986. Tuolloin tutustuin turkulaiseen kaveriin, jonka äidillä oli suurin yksityinen kokoelma Jaakolan tauluja. Kodin seinät pullistelivatkin perin merkillisiä maalauksia, joissa oli isopäisiä ihmishahmoja. Jaakola oli myös kaverini kummisetä.

Olen kerran aikaisemmin käynyt Jaakolan patsaspuistossa. Tämä tapahtui kesällä 2012. Mielestäni mikään ei ollut muuttunut kahdeksassa vuodessa tai sitten en vaan huomannut.

Samalla kun kävelimme patsaspuiston portista sisälle, alkoi rankkasade. Kun tänne asti oltiin tultu, ei ollut muutakaan tehtävissä kuin ruveta väistelemään vesilätäköitä ja katselemaan Alpon taidetta sateenvarjon alta.

Alpo Jaakola (1929-1997) loimaalaissyntyinen taiteilija, joka tunnettiin myös nimellä Saviseudun shamaani.

Jaakola muutti nykyisen patsaspuiston alueelle pieneen mökkiin vuonna 1953. 1960-luvulla hän rakennutti ateljeetalon ja vanhasta Loimaan ruumishuoneesta sai kätevästi uuden veistotilan kun rakennus siirrettiin hänen tiluksilleen.

Valtatie 9:n linjaus kulki Jaakolan maiden läheltä. Taiteilija ei pitänyt liikenteen äänistä, joten hän muutti alueelta pois vuonna 1979.

Patsaspuisto on erikoinen paikka. Herkimmille se saattaa olla jopa pelottava. Eräs perheenäiti kyselikin minulta uskaltaako sinne ottaa lapsia mukaan. En suosittele ihan nassikoille, voi nimittäin Alpon patsaat tulla uniin.

Jaakola käytti teostensa materiaalina romurautaa ja ties mitä kierrätysmateriaalia. Puistossa esillä olevista töistä voikin olla montaa mieltä. Tuttapiiristäni moni lyttäisi hänen tekemisensä silkkana paskana, mutta onhan tämä ainakin erilaista kuin tylsät ankkataulut.

1990-luvun alussa, muistaakseni joko syksyllä -92 tai keväällä -93 televiosta tuli Neil Hardwickin ohjelma Yksi kuva. Sitä tehtiin suorana ja kuvattiin yhdellä kameralla. Eräässä jaksossa oli vieraana Alpo Jaakola. Olisi mielenkiintoista nähdä lähetys uudelleen.

Eve luonnon helmassa Hirvensalossa

Tutustuin turkulaiseen Evelinaan viime kesänä Vepsän ulkoilusaarella.

Hän oli ystävältään kuullut, että valokuvaan paljon ja kyseli jos ottaisin muutaman ruudun hänestäkin. Asia ei ollut minkäänlainen ongelma, pikemmin päinvastoin, kyseessä kun sattui olemaan näin upea kaunotar.

Eve osoittautui oikein luontevaksi malliksi. Vallan piti ihmetellä miten hänen kehonsa taipuukin noin sulavaliikkeisesti ja eleet ovat kuin ammattilaisella.

Uskon, että monet haluaisivat kuvata kaunista naismallia. Mutta jos hän ei osaa yhtään olla kameran edessä ja ohjauksesta huolimattakin kädet roikkuvat kuin suolasäkit, voi pettymys olla kova. Even suhteen tällaisia ongelmia ei ole.

Odotin melkein vuoden, että kävisimme uudelleen kuvaamassa. Se tapahtui vasta juhannusviikolla kesäkuussa, jolloin hain hänet keskustasta ja suuntasimme Turun Hirvensaloon.

Mielessäni oli kaksi kuvausmiljöötä. Kolmas tuli vähän varkain puun tai oikeastaan mutkan takaa -  lupiinipelto, jollaista olin etsinytkin.

Hieno kuvauspäivä. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa yhtä kauan.

Viime elokuun fotosessioista on kaksi erilaista kuvasettiä nähtävissä. Toinen http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/kaunotar-kylpylan-koivikossa.html ja toinen http://kaislatuuli.blogspot.com/2020/01/poseerausta-pursiseuralla.html

Kolme tuntia Airiston komeissa maisemissa

Perjantaina tuli jälleen tehtyä puolipäiväreissu Vepsään, Turun kaupungin ulkoilusaareen. Se sijaitsee tunnin laivamatkan päässä Aurajoesta, Airiston komealla merialueella.

Puoliksi extemporena toteutettu retki oli keliensä puolesta onnistunut, ottaen huomioon viime aikojen sateet ja muutenkin ailahtelevan ilman. Nyt ei edes tuuli haitannut.

Neljän hengen seurueemme piti tukikohtana saaren eteläpäätä. Siellä on rauhallisempaa ja harva edes tietää, että maisemiensa puolesta se on Vepsän parasta antia.

Maisemista puhuttaessa ei pidä unohtaa toisella puolella saarta sijaitsevaa grillikotakalliota. Siellä päivysti herkkuja odottamassa vanha tuttu kalalokki "Tero". Sen tunnistaa molemmissa koivissa olevista rengastuksista.

Kolme tuntia komealla 17 hehtaarin Vepsän saarella vierähti aivan liian nopeasti. Ensi viikolla sitten taas uusiksi.