Sukellusveneet Suomessa

Helmikuussa Forum Marinumissa Turussa aukesi näyttely, joka käsittelee suomalaisia sukellusveneitä. Nykysuomalainenhan on tuttunut siihen, ettei sellaisia olekaan. Kun historiaa penkoo hieman taaksepäin, huomaa olevansa pahasti väärässä.

Allekirjoittaneen piti mennä näyttelyyn jo talvella, mutta asia venähti peräti viime sunnuntaihin saakka. Lipun Forum Marinumiin sai Turun päivän kunniaksi puoleen hintaan ja samalla tuli koluttua muutkin näyttelytilat läpi. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Crichton-Vulcanin telakka rakensi 1930-luvulla sitten Aurajoen suussa neljä viidestä sukellusveneestä, jotka olivat Suomen merivoimien käytössä. Näyttely kertoo sukellusveiden toiminnasta Suomessa niin sodan kuin rauhankin aikana.

Suomalaiset sukellusveneet eivät ole seilanneet enää vuoden 1944 jälkeen, jolloin ne varastoitiin Suomenlinnaan. Pariisin rauhansopimus vuonna 1947 kielsi Suomen merivoimilta sukellusveneet ja Vetehis-luokan veneet.

Neuvostoliiton hajottua 1991 Suomi irtisanoi sopimukset. Merivoimat saisivat jälleen hankkia sukellusveneitä, mutta kalleutensa ja maanpuolustuksellisen tarpeellisuutensa takia niihin ei ole investoitu. Ainoa suokellusvene Suomessa on 1933 valmistunut ja vuodesta 1973 Suomenlinnassa museonähtävyytenä oleva Vesikko.

Moni muistaa 80-luvun lopulla matkailukäytössä olleen Ranuan sukellusveneen. Sameassa järvessä näkyvyys oli miltei olematonta, joten bisneskin kuihtui varsin nopeasti. Helsingissä ihmeteltiin seuraavalla vuosikymmenellä neuvostoliittolaista Juliet -luokan K-77 -sukellusvenettä, jonka entinen presidentin vävy, liikemies Jari Komulainen toi sinne turistipyydykseksi.

Turussa Pansion telakalla rakennettiin 80-luvun lopulla muutama sukellusvene turistikäyttöön. Nykyään ainakin kaksi näistä keltaisista sukellusveneistä on Kanarian saarilla. Vuonna 2009 näin sellaisen Gran Canarialla Puerto Moganin satamassa. Talvella 2013 olin vastaavan kyydissä Lanzarotella Puerto Calerossa. Hieno kokemus olikin.

Kommodori (evp) Kai Varsion sukellusveneaiheinen postimerkkikokoelma on ensimmäistä kertaa julkisesti esillä. Isompaa tavaraa edustavat muun muassa merenpohjasta nostetut sukellusveiden osat, Raisiossa 90-luvun alussa valmistettu turistisukellusvene ja runsaat valokuva- ja filmimateriaalit.

Raision Pähkinäpolulla

Raision Kallasissa sijaitseva Pähkinäpolku ei ehkä ole järin tunnettu kotikaupunginsa ulkopuolella, mutta se on monipuolinen muutaman kilometrin reitti varsinaissuomalaisissa maisemissa.

Viime sunnuntaina oli aikaa lähteä kiertämään Pähkinäpolku. Autopaikka löytyi melko helposti Metsäkallankadun päästä, jossa on tilaa muutamalla menopelille. Mikäli ei ole koskaan kuullutkaan moisesta osoitteesta, voi ensin ajella Raision keskustasta Kukkatalon ohi Naantalin suuntaan, josta junaradan jälkeen SEO-huoltoaseman kohdalta käännytään oikealle. Pientaloalueelta löytyy Metsäkallankatu.

Parkkipaikan vieressä on Pähkinäpolun infotaulu, jonka takaa suhahdetaan metsän siimekseen. Polun varrella olevat metsiköt ovat pääosin kallioista männikköä. Vuosikymmeniä sitten sieltä on kaadettu puita ja vanhoja metsäkoneväyliä on yhä havaittavissa siellä täällä.

Nimensä mukaisesti alueella esintyy pähkinäpensaita. Niiden arvellaan olevan jopa kivikaudelta peräsin. Todennäköisesti kävelimme Jarkko Vartijan kanssa puskien ohi jossain vaiheessa, mutta ainakaan minun silmiin ei moisia osunut.

Pähkinäpolku on merkitty punaisella maalilla. Sitä on läästitty reilusti, eikä eksymiseen vaaraa juurikaan ole. Jossain vaiheessa reittiä nököelimiin ilmestyy vihreälläkin maalilla merkittyjä puita, mutta mikäli aloittaa reitin Metsäkallankadulta, ei niitä pidä seurata.

Osaa reitistä käytetään talvisin hiihtolatuna, mikäli Lounais-Suomen lauha ilmasto sen sallii. Matkan varrella on taukotupa Pähkinämäen maja, laavu, tulentekopaikka, puucee ja kaivo.

Ennen Pähkinämäen majaa voi koukata ylös Kallastenvuorelle. Lenkki tekee suuntaansa 400 metrin mutkan suuntaansa. Kuvittelin ylhäältä olevan komeatkin näköalat, mutta korkeiden puiden vuoksi visio ei pahemmin silmiä hivellyt.

Pähkinäpolku oli oikein positiivinen kokemus, jossa täytyy käydä uudelleenkin. Ehkä silloin pähkinäpensaatkin osuvat kohdalle.

Keskiaikaiset saaristolaismarkkinat Taalintehtaalla

Keskiaikaiset saaristolaismarkkinat oli osa September Open -tapahtumaa, joka järjestettiin 10. syyskuuta Kemiönsaaren Taalintehtaalla.

Huomasin siitä ilmoituksen noin kuukausi sitten sosiaalisen median kautta. Oli heti aikalailla selvää, että sinnehän on mentävä. Mukaan Turusta lähti Harri Nato Leino.

Kemiönsaari ja Taalintehdas ovat allekirjoittaneelle puolituttuja paikkoja. 2000-luvulla aikana olen käynyt usein Kasnäsissa, koska sieltä lähtee kuljetus Bengtskärin majakalle ja Örön linnakesaarelle. Lähes vertaansa vailla olevia päiväretkikohteita molemmat.

Matkalla Taalintehtaalle oli aikaa koukata vähän sivuteillekin. Södenlångvikin kartanon mailla kävin ensimmäisen kerran viime vuoden elokuussa. Oli yllätys, että "keskellä ei mitään" on moiset komeat rakennukset.

Kartano on saanut nykyisen ulkonäkönsä liikemies Amos Anderssonin aikana, joka hankki tilukset itselleen vuonna 1927. Nykyisin kartano toimii Söderlångvikin museona. Ulkorakennuksissa on muun muassa ravintolatoimintaa.

Läheiselle Högsåran saarelle oli myös tarkoitus mennä. Pahaksi onneksi ei tullut katseltua netistä lossiaikatauluja. Ne eivät kulkijaa hemmottele ainakaan kesän jo mentyä. Koska lossi kulki vain kahden tunnin välein, sai Högsåra jäädä odottamaan maihinnousuamme jonnekin tulevaisuuteen.

Kasnäsissa oli niin kova sumu ja tihkusade, ettei sieltä irronnut juurikaan kuvamateriaalia. Kolme armeijan venettä huristeli satamasta merelle kun saavuimme paikalle. Illalla huomasin kirjailija Johanna Pakolan Facebook-päivytyksestä, että Örössä oli paljastettu Örön linnakkeen 1914-2014 -muistolaatta. Armeijaveneet liittyivät siihen.

Taalintehtaalla oli jo puoliltapäivin täysi markkinameininki päällä. Iltapäivällä aurinkokin rupesi paistelemaan ja porukkaa valui tapahtuma-alueelle tuhansittain. Parkkipaikan saaminen ei ollut vielä tullessamme minkäänlainen ongelma, mutta iltapäivällä varmasti jo kiven alla.

Minua Taalintehtaan keskiaikamarkkinoilla kiinnostivat etenkin Länsirannikon rykmentin näytös ja kemiönsaarelaisen Rohanin tallin hevosturnajaiset.

Länsirannikon rykmentin näytöksessä Pohjanmaan Oravaisista tulleet ikämiehet 1600-luvun ruotsalaisissa sotilasasuissaan marssivat ympäri tapahtumakenttää ja paukauttelivat välillä aidoista muskettipyssyistään ylimääräiset pois. Selostus tapahtui sekä suomeksi että ruotsiksi joukkoeen johtajan suusta.

Rohanin tallien toimintaa näin jo heinäkuussa Turun linnan turnajaisissa. Taalintehtaalla olleista neljästä ritarista ainakin kolme oli samoja, jotka taistelivat Turussakin.

Taalintehtaan esityskenttä oli huomattavasti pienempi kuin Turun linnan nurmikko. Mietinkin miten homma mahtaa sujua. Hevoset oli näköjään hyvin koulutettu toimimaan pienessäkin tilassa. Eipä voi kuin ihastella miten sulavasti ne kääntyilivät esitysten aikana.

Selostajana toiminut henkilö oli olevinaan kovin humoristinen, mutta mielestäni hän ei oikein onnistunut siinä. Tarpeettoman sättäämisen sijasta asiapitoisempi juttelu olisi ollut poikaa. Tietysti tässä haettiin viihdettä ja reipasta meininkiä, mutta aivan liian kovalla ollut voluumi, yllytysmusiikkina soinut Queenin We Will Rock You ja selostajan pätkivä mikrofonilinja eivät olleet parhaimmasta päästä.

Kuten Turun linnan turnajaisissakin, oli touhussa mukana naisritarikin. Rohanin tallin ratsastaja Anu Nuotio pisteli hyvin kampoihin äijille.

Markkina-alueella oli vaikka minkälaista myyntituotetta, lähinnä ruokaa ja esineitä. Metrilakujen pelkääjille Taalitehdas oli melko turvallinen liikkua.

Aitoon amerikkalaiseen tapaan savustettua lihaa valmistava turkulainen Miss Klose Smokery & BBQ oli myös paikalla. Kaverien pakettiauto varastettiin pari viikkoa sitten, mutta löytyi nopeasti. Ratkaisevan vinkin antanut henkilö palkittiin kymmenellä kilolla lihaa. Hän nauttinee sitä vielä joulunakin.