sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Raision Pähkinäpolulla

Raision Kallasissa sijaitseva Pähkinäpolku ei ehkä ole järin tunnettu kotikaupunginsa ulkopuolella, mutta se on monipuolinen muutaman kilometrin reitti varsinaissuomalaisissa maisemissa.

Viime sunnuntaina oli aikaa lähteä kiertämään Pähkinäpolku. Autopaikka löytyi melko helposti Metsäkallankadun päästä, jossa on tilaa muutamalla menopelille. Mikäli ei ole koskaan kuullutkaan moisesta osoitteesta, voi ensin ajella Raision keskustasta Kukkatalon ohi Naantalin suuntaan, josta junaradan jälkeen SEO-huoltoaseman kohdalta käännytään oikealle. Pientaloalueelta löytyy Metsäkallankatu.

Parkkipaikan vieressä on Pähkinäpolun infotaulu, jonka takaa suhahdetaan metsän siimekseen. Polun varrella olevat metsiköt ovat pääosin kallioista männikköä. Vuosikymmeniä sitten sieltä on kaadettu puita ja vanhoja metsäkoneväyliä on yhä havaittavissa siellä täällä.


Nimensä mukaisesti alueella esintyy pähkinäpensaita. Niiden arvellaan olevan jopa kivikaudelta peräsin. Todennäköisesti kävelimme Jarkko Vartijan kanssa puskien ohi jossain vaiheessa, mutta ainakaan minun silmiin ei moisia osunut.

Pähkinäpolku on merkitty punaisella maalilla. Sitä on läästitty reilusti, eikä eksymiseen vaaraa juurikaan ole. Jossain vaiheessa reittiä nököelimiin ilmestyy vihreälläkin maalilla merkittyjä puita, mutta mikäli aloittaa reitin Metsäkallankadulta, ei niitä pidä seurata.




Osaa reitistä käytetään talvisin hiihtolatuna, mikäli Lounais-Suomen lauha ilmasto sen sallii. Matkan varrella on taukotupa Pähkinämäen maja, laavu, tulentekopaikka, puucee ja kaivo.

Ennen Pähkinämäen majaa voi koukata ylös Kallastenvuorelle. Lenkki tekee suuntaansa 400 metrin mutkan suuntaansa. Kuvittelin ylhäältä olevan komeatkin näköalat, mutta korkeiden puiden vuoksi visio ei pahemmin silmiä hivellyt.




Pähkinäpolku oli oikein positiivinen kokemus, jossa täytyy käydä uudelleenkin. Ehkä silloin pähkinäpensaatkin osuvat kohdalle.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti