Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin

Vuonnna 2011 ilmestynyt Seikkailijan retkiopas Varsinais-Suomen luoliin on Tuomo Kesäläisen tekemä kirjanen, joka esittelee 29 varsinaissuomalaista luolaa.

Hankin kirjan ilmestymisvuotensa kesällä, mutta jostain syystä se oli silloin jonkunlainen pettymys. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tartuin siihen uusin silmin ja kas, sehän onkin vallan mainio.

Muistan aikoinaan kritisoineeni kirjan olevan enemmänkin vihko ja kuvituksensa turhan suppeaa. Näin se tavallaan on vieläkin, mutta nyt ymmärsin tekstien olevan tärkeämpiä kuin kuvat. Luolia on ensinnäkin erittäin vaikea kuvata ja usein niiden ympäristö on sellainen, että kuvaan ei edes mahdu kuin murto-osa alueesta.

Kesäläisen kirjassa on luolaopastus hoidettu perinteisellä tavalla eli kerrottu perusteellisesti ajo-ohjeet kohteisiin.  Koska itselläni ei ole vieläkään nykymenoon niin kovasti liittyviä navigaattoreita tai älypuhelimia, löydän osoitteeni kuten aina ennen vanhaankin. Eli saatan pysäyttää jonkun satunnaisen kävelijän ja kysyä häneltä tietä. Eipä se kovin vaikeaa ole. Suorastaan vituttaa, että suunnilleen kauppareissuakin varten pitää nykyään virittää navigaattori päälle!

Lukiessani Seikkailijan retkioppaan Varsinais-Suomen luoliin havaitsin, että olen käynyt ainakin seuraavissa siinä mainituissa paikoissa:

Pirunpesä, Turku
Härmälän rotko, Masku
Mätikän luola, Masku
Jeremian luolat, Kustavi
Pärkänvuoren luolat, Uusikaupunki

Vielä olisi paljon koluttavaa aivan lähistölläkin. Esimerkiksi Ryövärinluola Kaarinassa on käymättä, samoin aivan lähellä oleva Luolavuoren luola Turussa.

Vaikka en yhteenkään kapeaan onkaloon tai ahtaaseen paikkaan itseäni kovin mielelläni tunke, on tällaisia luontokohteita mielenkiintoista nähdä ja valokuvata. Päiväreissuina mitä mainioimpia kohteita.

Maskun Mätikän luolaan sentään mahtui isompikin äijä vaivatta. Syksyllä 2012 moista luonnonihmettä katsomassa olivat myös arkeologi Timo Sepänmaa ja luontoharrastaja Harri Nato Leino.

Wrong Turn 3

Viime viikonloppuna Suomessa vietettiin Pyhäinpäivää. Sen amerikkalaisserkku Halloween on viime vuosina rantautunut  yhä vahvemmin näillekin leveysasteille kurpitsoineen ja pikkunoitineen. Markkinnahumuinen juhla alkaa viedä voiton kotoisesta vainajien muistelusta ainakin nuoremman väen keskuudessa. Se näkyy myös televisiotarjonnassa, kun kyseisenä viikonloppuna esitetään kauhuelokuvia. 

Pari kertaa aikaisemminkin joltain kanavilta tullut veri- ja suolikavalkaadi Wrong Turn 3: Left For Death esitettiin perjantaina 31.10.2014 Fox-kanavalla. Jossain etelävaltojen syrjämailla asusteleva epämuodostunut kannibaalipunaniska pistelee joukon nuoria kylmäksi ja pataan, jonka jälkeen hän suistaa vankeinkuljetusauton tieltä ja ryhtyy tappamaan matkustajia.

Kahdesta aikaisemmasta Wrong Turn -elokuvasta poiketen tämä sarjan kolmas, vuonna 2009 valmistunut tekele, on varsin huono. Jostain syystä jaksoin katsoa sen digiboksitallenteelta. Vanhana splatter- ja gore -leffojen ystävänä tällainen hurmeshow on tosin joskus jopa nautinnollista. Wrong Turn 3 ei edes yritä olla mitenkään vakavasti otettava elokuva, vaan lappuhaalarinen ihmissyöjäjuntti on todella koominen hahmo. Leffa luisuu vahvasti komedian puolelle verisistä kohtauksistaan huolimatta.

Rupesin miettimään tappajaäijän toilailuja katsellessani, voiko mitenkään olla mahdollista, että hahmoon olisi otettu vaikutteita esikoiselokuvastani Minikiller? Tuo Kustavissa kesällä 1992 kuvattu splatter-komedia on ollut Youtubessa vasta reilut kaksi vuotta ja tuskinpa vhs-kopiokaan on aikoinaan levinnyt Hollywood-tuottajille saakka. Hahmoissa vaan on kovasti yhtäläisyyksiä ulkoisesti ja naurunsakin kuulostaa aivan samalta. Sattumaako?

Linkki Minikilleriin https://www.youtube.com/watch?v=QKRX8bCzx24 (maalaa ja kopioi).

Yllä Wrong Turnin pahis ja alla Minikillerin kollega.

Rahtiksella 4. lokakuuta

Todennäköisesti kuluvan vuoden viimeinen terassiehtoo tuli viettettyä lokakuun alussa Wanhassa Rahtilaivassa Turussa. Ajankohtaan nähden keli oli varsin mukava, eikä palttoota paljon tarvittu lämpinä pysymiseen.

"Rahtis" sattuu olemaan lähikuppilani, jossa tulee etenkin kesäisin istuttua silloin tällöin. Tämänkertainen baarireissu oli kuitenkin todella extempore. Menin iltapäivällä autolla Rahtiksen ohi ja olin näkevinäni laulaja Taage Laihon laivan kannella käärimässä mikrofonin johtoa. Soitto Taagelle, joka kertoi hänen ja Garfieldin keikan alkavan noin tunnin kuluttua.

Kyseessä oli Rahtiksen vakioasiakkaan Valtten läksiäiset. Mies muutti kuulemma työn perässä Bahamasaarille. En tunne kaveria, mutta musiikkia menin paikalle kuuntelemaan. Tuttuja tuntui olevan valtava määrä. 

Taage & Garfield ovat Rahtiksen vakioesiintyjiä. Kävellessäni kohti laivaa, kuului kauas kadulle versio Scorpionsin Always Somewherestä. Kyseistä kappaletta osasin odottaakin, mutta The Policen De Do Do Do, De Da Da Da ja Marillionin Keyleight eivät ensimmäisenä juolahda mieleen kaverusten 80-luvun heviin ja hard rockiin keskittyneitä biisivalintoja miettiessä. Hyvin kumminkin nekin joukkoon sopivat.

Tummamäen syysruskaa

Tummamäen luontopolku Vehmaalla on tehty entisen graniittilouhoksen alueelle. Puolentoista kilometrin mittainen lenkki kiemurtelee mielenkiintoisessa ympäristössä. Vanhat louhosmontut ovat täyttyneet vedellä ja valtavat jätekivikasat muokanneet maisemaa, mutta sopivat sinne hyvin.

Viime vuoden syksyllä avatulla Tummamäen luontopolulla on kaksi grillauspaikkaa. Alueella kelpaakin kokkailla, sillä paikat ovat ainakin vielä varsin siistissä kunnossa. Erikoinen ympäristö poikkeaa täysin varmaan kaikista muista ulkoilupaikoista koko maassa.

Kävin lokakuun puolivälissä Laura Nurmen kanssa ottamassa kuvia Tummamäessä. Varsinais-Suomen ruska-aika oli juuri parhaimmillaan.

Tummamäen ehkä kummallisin nähtävyys on rautakaide, jonka puu on imaissut sisälleen. Kuva julkaistiin Aamuset -lehdessä tällä viikolla, kun lähetin sen heidän Täysosuma -palstalleen.

Tarzan-montuksi nimetty alueen isoin lammikko on infokyltin mukaan ollut suosittu uimapaikka. Itse en moiseen veteen hevillä pulahtaisi, sillä pohjassa on vaikka mitä roinaa, jota sinne on vuosien saatossa viskattu. Kuoppa tosin saattaa olla vaikka kuinka syvä.

Luonnonmaan uusi luontopolku

Kultaranta Resortin ja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen matkailu- ja luonnonvara-alan opiskelijoiden yhteistyönä toteuttama ulkoilureitistö Naantalin Luonnonmaalla, Särkänsalmen sillan lähimaastossa, on avattu aivan lähiaikoina.

Vaikka luontopolku kulkee Turun saariston sydänmailla Luonnonmaan saaressa, ei merta näy sen varrella. Naantalista Merimaskuun ja Rymättylään vievän tien läheisyydessä oleva reitistö ei siten yllättävää kyllä edusta perinteistä saaristoluontoa, koska samankaltaiseen metsään voi törmätä muuallakin päin Suomea. Polut mutkittelevat niin talousmetsätyyppisillä mäntyvoittoisilla alueilla kuin soisilla ja kallioisillakin osuuksilla.

Täysin valmis reitistö ei vielä ole, mutta mikään ei estä lähteä metsään tallustelemaan. Keskeneräinen vaikuttaisi ainakin olevan opastetaulu, jonka kehys oli jo pystyssä, mutta tekstintynkää ei näkynyt vielä ollenkaan.

Luontopolun virallinen parkkipaikka on Kultaranta Resortin alueella, Rymättyläntien toisella puolella. Siitä on helppo loikkia tien, joskin vilkkaan sellaisen, yli etsimiään luontopolun alkupistettä.

Reitit on erittäin hyvin merkitty. Valkoisia täpliä on läiskitty todella tiheään. Sinistä ja punaista eristysnauhaa killuu puissa, eikä opastetolpissakaan ole säästelty.

Parkkipaikalta on vajaa kaksi kilometriä Isäparkkiin, josta voi valita joko keskivaativan Ilveskallion reitin tai Legendaarisen Ketunkallion reitin, joka on vaativuusluokittelultaan helppo. Jos molemmat lenkit kiertää ja palaa takaisin parkkipaikalle, kertyy reissulle mittaa noin kuusi kilometriä.

Merkillisesti nimetystä Isäparkista tulee mieleen perheenpää, joka jätetään penkille mutustelemaan lenkkimakkaraa ja juomaan olutta, kun voimat tai mielenkiinto eivät riitä kummankaan reitin kiertämiseen. Tiedä sitten kuka moisen nimen takana on.

Isäparkki ei ole ainoa nimikummajainen matkan varrella. Muita ihmetystä tai hilpeyttä herättäviä nimiä ovat ainakin Kolmensolan Koivula ja Mäyräsolan lankonki.

Kolmensolan Koivulassa on iso tulentekopaikka ja upouudet puuceet. Sinne pääsee jopa autolla. Ilmeisesti paikalla on pidetty jonkinsortin kokoontumisiakin. Penkkejä nimittäin on kuin kesäteatterissa ja isolla aukiolla mahtuisi vaikka itse Niinistö pitämään puheen.

En huomannut Ilveskallion reitissä ja Legendaarisessa ketunlenkissä pahemmin eroja, vaikka ne onkin luokiteltu vaativuustasoltaan erilaisiksi. Nousuja ja laskuja on mielestäni aikalailla yhtä paljon. Maasto vaikutti samanlaiselta, joskin Legendaarisen ketunlenkin varrella oli enemmän suota.

Koska reitistö on juuri avattu, on siellä vielä melkein maalille tuoksuvat pitkospuut, rappuset ja muut rakenteet. Metsäpolkuja on kuitenkin selvästi kävelty jo vuosikausia aikaisemmin, sillä polut eivät itsekseen muodostu.

Ilveskallion reitillä oli merkillinen aaltopeltinen hökötys, jota veikkasin ensin vanhaksi pontikkatehtaaksi. Se kumminkin osoittautui koulupoikinen vuonna 1958 rakentamaksi Emma -nimiseksi laavuksi. Ihme ja kumma, se on pystyssä vielä 56 vuoden jälkeen.

Legendaarisella ketunlenkin varrelta löytyi komea uusi Karpaloiseksi nimetty laavu. Se on rakennettu kalliolle suon ylle. Tuuli sopi ikävästi juuri laavulle ja sateen piiskaamat sisätilat olivat märkiä. Paikka vaikutti muuten kyllä sellaiselta, että aion vielä joskus mennä sinne kabanossejani grillaamaan.

Verrattuna vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston Pukkipalon reittiin, oli tämä kuin toiselta planeetalta kiinnostavuutensa suhteen. Varmasti tulee käytyä uudelleenkin.