Katarinalla oli mielessä intiaaniteema. Se kuulosti toimivalta ja hänen ehdottamansa kuvausmiljöökin osoittautui vallan mainioksi siihen tarkoitukseen.
Somersoja oli minulle aiemmin vain nimenä tuttu. Kerran poikkesin Kustavintieltä sitä puolittain etsimäänkin, mutta autosta käsin näin vain vanhakantaista pientaloasutusta.
Olin nähnyt paikasta kuvia sosiaalisen median luontokuvaryhmissä. Epätarkoista ja huonosti sommitelluista kännykkäräpsyistä ei kuitenkaan saanut paljoa irti. Pääsikin täysin yllättämään, että koskimainen metsäpuro oli noin iso ja komea.
Virtaavan veden kohina oli niin kova, etten kuullut puron toiselle juuri mitään. Kommunikointi Katarinan kanssa onnistui kumminkin aika vaivattomasti. Valoakin metsässä riitti ainakin sen verran kuin tarvitsi.
Somersojan polunvarren auringonkukkapelto oli tuossa vaiheessa elokuuta oli vielä vaatimaton. Sitä olisi muuten voinut hyödyntääkin. Auringonkukkien sijaan lähistöltä löytyi viljapelto, jossa kuvasimme purolta päästyämme.
Ideana Somersojan keikka oli erinomainen. Kuvatkin onnistuivat hyvin. Facebookin kuvasivullani näistä on tykätty kovasti.
