Krakovan matka osa 7 - Puolan ilmailumuseo

Puolan ilmailumuseo on lajissaan maan suurin. Sen luulisi vetävän vertoja minkä tahansa muunkin maan  vastaaville, sillä entisellä Krakow-Rakowice-Czyzyny -lentokentällä on näytillä yli 200 lentokonetta. Kenttä on Itävalta-Unkarin ajoilta ja vamistunut 1912. Se on maailman vanhimpia lentokenttiä. Museo avattin vuosi kentän lopettamisen jälkeen vuonna 1964.

Paikka ei ollut kovin kaukana Krakovan keskustasta tai hotellistamme. Kumminkin matkaa oli sen verran, ettei sinne ollut järkeä lähteä apostolinkyydillä. Niinpä taksi alle ja menoksi.

Moni suositteli kysymään taksan etukäteen, ettei perillä tulisi ikäviä yllätyksiä. Kertaakaan yksikään kuski ei yrittänyt kusettaa ja muutenkin krakovalainen taksikulttuuri jäi mieleen pelkästään positiivisena. Puolalaiskuskit edes ajaneet hullunlailla kuten esimerkiksi liettualaiskuljettaja Vilnassa vuonna 2007, jossa hän oikaisi jalkakäytävän kautta ja painoi kaasua kuin Räikkönen.

Koska Puolassa oli torstaina 1. toukokuuta vappu kuten meillä Suomessakin, oli väkeä liikkeellä sankoin joukoin. Ilmailumuseoonkin oli tunkua. Onneksi olimme niin aikaisin liikkeellä, ettei sakkia ollut vielä riesaksi asti.

Paavin käyttämä helikopteri tuntui kiinnostavan paikallisia kovasti. Muutenkin ukko oli Krakovassa suuri sankari. Hänen kuviaan oli jopa yksityisasuntojen ikkunoissa. Vaikea kuvitella, että Suomessa joku panisi esimerkiksi sellaisten hengenlähetteliläiden kuten vaikka Isä Mitron tai Päivi Räsäsen kuvan seinälleen.

Ilmailumuseon erikoisuus on Natsi-Saksan johtohahmoihin kuuluneen Hermann Göringin lentokonekokoelma. Göringin vehkeistä ei erityistä mainintaa ollut missään, ei edes siinä hallissa jossa kyseisiä koneita oli näytillä.

Krakovan matka osa 6 - Schindlerin tehdasmuseo

Oscar Schindler (1908-1974) oli saksalainen liikemies. Hän jäi historian kirjoihin suojeltuaan juutalaisia työntekijöitään Natsi-Saksan harjoittamalta holokaustilta, joka oli etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha Euroopassa 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa.

Saksan miehittäessä Puolan 1939, vainusi Schindler bisnesmiehenä mahdollisuudet valloitetussa maassa. Hän hankki Krakovasta halvalla tehtaan, jossa valmistettiin emaliesineitä kuten kattiloita. Työntekijöikseen hän sai noin 1300 juutalaista. Heille ei työhaastatteluja pidetty, vaan he olivat pakkotöissä.

Schindler on tunnettu 1983 ilmestyneestä Thomas Keneallyn romaanista Schindler's Ark, joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Schindler's List. Steven Spielbergin ohjaama elokuva Schindlerin lista ilmestyi vuonna 1993. Se oli suurmenestys ja kahmi elokuva-alan palkintoja.

Schindlerin tehtassa ei enää nykypäivänä valmisteta kattiloita ja paistinpannuja. Se on iso museokokonaisuus, jossa on 2010 avattu Krakovan miehitysajan 1939-1945 museo. Tehdas on lavastettu sodanajan kaupungiksi.

Museon sisääntuloväylä on tehty käsittämättömän ahtaaksi, sekavaksi ja kärsivällisyyttä vaativaksi. Kun alkuruuhkasta selviää ensimmäiseen näyttelysaliin, kokee aikamoisen elämyksen. Ääni- ja valoefektit kuten nariseva lattia tehtaan johtajan työhuoneessa, rautatieasemalla junapillien vihellykset ja natsien paraati Krakovan Raatihuoneen torilla ovat hyvin vaikuttavia. En muista paremmin tehdyssä näyttelyssä koskaan käyneenikään.

Krakovan matka osa 5 - Linnakierros maaseudulla

Tuskin oli eilisestä keskitysleiri- ja suolakaivospäivästä selvitty, kun taas mentiin. Ohjelmistossa olivat Jaskinia Wierzchowskan luola sekä Ojcowin- ja Ogrodzieniecin linnat. 

Alunperin vähän vastustelin toista retkipäivää. Pelkäsin, ettei Krakovaa ehdi nähdä tarpeeksi. Lopulta linnapäivä osoittautuikin mielenkiintoiseksi. Alku vain oli hankala; yöllä en saanut juurikaan nukuttua ja aamulla lensi laatta. Keskitysleiri- ja suolakaivosreissun jälkeen ahmittu McDonalsin hampurilaisateria oli kai parhaat päivänsä jo nähnyt, sillä sain ruokamyrkytyksen. 

Olo oli niin hutera pitkin päivää, että käveleminenkin teki tiukkaa. Olin täysin voimaton. Jokainen askel tuntui suurelta saavutukselta. Tunsin kuumeen nousevan. Välillä oli vilu, välillä hiki. Ei mitenkään paras mahdollinen kunto koluta linnoja, jotka sijaitsivat korkeiden mäkien päällä.

Jotenkin selvisin päivästä ehjin nahoin. Olisi ollut menetys jäädä hotellihuoneeseen potemaan, kun tällaisia paikkoja tuskin toista kertaa tulee nähtyä.

Kuskimme haki meidät aamukahdeksalta. Vajaan tunnin kuluttua olimme Jaskinia Wierzchowskan luolan edustalla. Ensialkuun mietteeni olivat, että mihin hiivattiin tässä nyt oikein joutuukaan? Opas räpläsi lukon auki vankasta rautaovesta ja sulki se perässään. Olimme kallion sisässä. 

Luolassa oli oppaan kertoman mukaan tasainen +4 asteen lämpötila ympäri vuoden. Isoja, myrkyllisiä hämähäkkejä kuhisi kuulemma yleensä pitkin seinämiä. Nyt ei löydetty ainuttakaan, vaikka opas etsikin niitä taskulampun kanssa. Hämähäkin pisto vastaa ampiaisen voimakkuutta, jos sellainen sattuu hyppäämään niskaan ja puraisemaan.

Lepakoita sen sijaan näkyi useitakin. Nuo verenimijät suhahtelivat ohitsemme kuin ateriaa etsien. Yhdestä sain epätarkan valokuvan, kun se roikkui luolan katosta korkealla yläpuolellani. 

Jaskinia Wierzchowskan luolassa on aikoinaan asunut muun muassa karhuja ja esihistoriallisia ihmisiä. Nyt siellä järjestetään jopa juhlia. Kuulemma luolamiestä esittävien nukkien sijaan paikalla on välillä neandertalilaiseksi maskeerattuja ihmisiä, jotka yhtäkkiä heräävät eloon. Esitykset on suunnattu lähinnä lapsille, sillä vanhemmat saattaisivat kuolla sydänkohtaukseen moisen performanssin koettuaan. 

Jaskinia Wierzchowskan luola ei ollut järin viihtyisä paikka, etenkään kun pidättelin koko kierroksen ajan oksennusta. Harvemmin mikään tuntuu yhtä hyvältä kuin nähdä päivänvalo rautaoven takaa kierroksen päätteeksi.

Luolaretki kesti 45 minuuttia, jona aikana onkaloita ja käytäviä kierrettiin satoja metrejä. Opas höpötti minkä ehti ja oli kovin ihmeissään, kun Suomesta asti oli tullut porukkaa katsomaan Etelä-Puolan nähtävyyksiä. 

Seuraava kohteemme oli Ojcowin luonnonpuisto ja siellä sijaitseva Ojcowin linna.

Olotilani vaan huononi. Pystyin vaivoin kävelemään vain noin parikymmentä metriä, jonka jälkeen piti levätä. Ajattelin, että loppu tulee. Jotenkin kykenin kiipeämään ylös linnalle. Linnanmäeltä oli komeat näköalat alas laaksoon.

Linnan lähistöllä oli erikoinen kirkko, joka on rakennettu joen päälle. Paikka on sikäläinen erikoisuus.

Seuraava kohde oli nimensä puolesta hyvin arveluttava. Hercules Club. Jossain kuumehoureen ja väsymyksen välitilassa mielessäni kävi kauhea ajatus - oltiinko minua viemässä homoklubille? Vielä keskellä päivää? Klubilla Tom Of Finland -tyyppiset gay-karikatyyrit työntäisivät John Holmes -kokoluokkaa olevat melansa suoraan suuhuni, enkä tässä kunnossa voisi pyristellä vastaan. Tärisin vilun ohella pelosta.

Luojan kiitos, että Hercules Club osouttautui merkillisestä nimestään huolimatta suipoksi kallioksi, joka tosin muistutti isoa, holmesmaista fallosta. Olin niin poikki, etten jaksanut kävellä tutkimaan kiveä läheltä.

Ogrodzieniecin keskiaikaisen linnan rauniot oli mielenkiintoinen nähtävyys. Olonikin rupesi hiljalleen kohenemaan ja jaksoin jopa jotenkin kiertää linnaa, kavuta rappusia ja tutkia paikkoja. Onneksi, sillä muutoin retkipäivä oli mennyt osaltani aikalailla harakoille.

Linna on sateen sattuessa suljettu. Syynä se, ettei siellä ole juuri minkäälaisia kaiteita ja porrasaskelmat ovat märkinä petollisen liukkaita. Pientä pintaremonttia olisi kaivannut ainakin polku, jonka yläpäässä oli kidutusmuseo. Portaat olivat äärettömän surkeassa kunnossa.