perjantai 16. toukokuuta 2014

Krakovan matka osa 6 - Schindlerin tehdasmuseo

Oscar Schindler (1908-1974) oli saksalainen liikemies. Hän jäi historian kirjoihin suojeltuaan juutalaisia työntekijöitään Natsi-Saksan harjoittamalta holokaustilta, joka oli etnisten, uskonnollisten ja muiden vähemmistöryhmien kansanmurha Euroopassa 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa.

Saksan miehittäessä Puolan 1939, vainusi Schindler bisnesmiehenä mahdollisuudet valloitetussa maassa. Hän hankki Krakovasta halvalla tehtaan, jossa valmistettiin emaliesineitä kuten kattiloita. Työntekijöikseen hän sai noin 1300 juutalaista. Heille ei työhaastatteluja pidetty, vaan he olivat pakkotöissä.

Schindler on tunnettu 1983 ilmestyneestä Thomas Keneallyn romaanista Schindler's Ark, joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Schindler's List. Steven Spielbergin ohjaama elokuva Schindlerin lista ilmestyi vuonna 1993. Se oli suurmenestys ja kahmi elokuva-alan palkintoja.

Schindlerin tehtassa ei enää nykypäivänä valmisteta kattiloita ja paistinpannuja. Se on iso museokokonaisuus, jossa on 2010 avattu Krakovan miehitysajan 1939-1945 museo. Tehdas on lavastettu sodanajan kaupungiksi.

Museon sisääntuloväylä on tehty käsittämättömän ahtaaksi, sekavaksi ja kärsivällisyyttä vaativaksi. Kun alkuruuhkasta selviää ensimmäiseen näyttelysaliin, kokee aikamoisen elämyksen. Ääni- ja valoefektit kuten nariseva lattia tehtaan johtajan työhuoneessa, rautatieasemalla junapillien vihellykset ja natsien paraati Krakovan Raatihuoneen torilla ovat hyvin vaikuttavia. En muista paremmin tehdyssä näyttelyssä koskaan käyneenikään.
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti