sunnuntai 13. elokuuta 2017

Uutiskuvanvuorella Rymättylässä

Muutama vuosi sitten kuulin kaverilta tarinaa Rymättylässä sijaitsevasta Uutiskuvanvuoresta. Mietin, että kyseessä täytyy olla jonkinlainen muistikatkos, sillä eihän tuollaisen nimistä paikkaa voi ollakaan. Ymmärtäisin paremmin, jos vaikka MTV3:n studiot sijaitsisivat Helsingissä moisella paikalla. Mutta että jossain Rymättylän perillä, se tuntui kummalliselta.

Uutiskuvanvuori (myös nimellä Uutiskuuvanvuori) kumminkin löytyy nykyisen Naantalin alueelta Rymättylän Airismaan saaresta. Kyseessä on 56,4 metriä korkea kallio. Se näkyy hyvin Kirveenrauman sillalta, Naantalista tullessa vasemmalla puolella.

Merkillisen nimen alkuperää selventää hyvin saaristosta paljon kirjoittaneen Altti Holmroosin sanat.

"Uutiskuuvan kallioilla on muinaisina aikoina pidetty vartiota mahdollisen vihollisen varalta. Sellaisen tullessa on sytytetty tuli merkiksi seuraavalla vartiovuorolle saattamaan tietoa eteenpäin."

"Rymättylän Röölän sillisataman ja Airismaan välissä oleva Uutiskuuvan ankkuripaikka oli Turkuun menevien sekä sieltä tulleiden saaristolaisten kohtaamispaikka, siis varsinainen tietojen ja tietysti myös juorujen tietopankki."


Uutiskuvanvuorella on lehtojensuojeluohjelmaan kuuluva neljän hehtaarin kokoinen Natura 2000-alue. Vuori on inventoitu luontoarvoltaan erittäin arvokkaaksi kallioalueeksi ja se kuuluu Varsinais-Suomen maakunnan arvokkaisiin kallioalueisiin.

Airismaan pohjoisosassa sijaitsevan Uutiskuvanvuoren jyrkillä rinteillä esiintyy harvinaisia luontotyyppejä kuten rinne- ja raviinilehtoja. Alueella on merkitystä luonto- ja retkeilykohteena, koska korkealta kalliohuipulta avautuu huikeat näkymät.

Ensikertalaisenkin oli melko helppo löytää paikalle. Kirveenrauman sillan jälkeen körötellään vajaa kilometri, jolloin vasemmalla puolella tietä on Maanpään viitta. Jatketaan Maanpääntietä pitkin, kunnes vastaan tulee Uutiskuvantie. Pian oletkin jo perillä. Asian vahvistaa pienehkö "Vuorelle" -kyltti.

Kaveri varoitteli äkäisestä maajussista. Mies oli tullut mussuttamaan muutama vuosi takaperin, kun seurueensa oli ilmeisesti osunut suoraan miehen kotipihalle. Sunttu Sundellin kanssa emme vuorelle pyrkiessämme tavanneet ristin sieluakaan, eikä Maanpääntietä ajaessa päädytty kenenkään pihallekaan.

Polku vuoren laelle on jyrkkä ja kivikkoinen. Ei kuitenkaan mahdoton isollekaan äijälle. Hiki pääsi kyllä tulemaan kiipeilyn lomassa, mutta ylhäällä aherrus palkittiin komeilla maisemilla.

Koska viime päivinä on ollut merkillinen keli Klaara -myrskyineen päivineen, päätti säänhaltija tietysti aukaista vesihanat vuoren huipulla ollessamme. Raikasta kesäsadetta ei onneksi tullut mitenkään hullun lailla ja ehdin ottamaan valokuviakin.











Palumatkalla poikkesimme Rymättylän Haapalassa ja Ajolanrannassa. Kesyn oloinen kurkiperhe tepasteli aivan maantien vieressä pellolla. Ikkuna auki ja kamera laulamaan.







1 kommentti:

  1. Aikas komiat näkymät huipulta! Kannatti kiivetä.
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista