keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtui Boressa

Eräs kaveri ehdotti, että menisimme uutena vuotena Bore-laivaan. Alus tuotiin pari vuotta sitten Aurajokeen viettämään eläkepäiviään. Forum Marinumin ja Viking Linen terminaalin välissä oleva laivavanhus on tietääkseni ensimmäisiä ruotsinlaivoja, jolla seilattiin Turun ja Tukhoman väliä.

Viime heinäkuussa kävin Boressa syömässä ja hiukan tutkin paikkoja. Hotellinakin nyt toimiva 1960 valmistunut laiva sopii ravintolatoimintaan hienosti. Nostaliginen Manööveribaari on kuin suoraan jostain vanhasta elokuvasta. Sen takana olevassa tanssisalissa esiintyi uudenvuodenaattona Taage Laiho & E-Band.


En ole aikaisemmin muistaakseni E-Bandista kuullutkaan, mutta ainakin yksi ulkonäöltä tuttu siinä soitti. Kim Engblom, tuo aikoinaan Suomea Beat-yhtyeen kanssa Euroviisuissakin edustanut kiharapää, pimputti kosketinsoittimia. Basistin pelissä oli peräti seitsemän kieltä, joten hän täytyy olla kova progemies ainakin siviilissä. Muuten luulisi neljä kieltä riittävän.

Taage Laiho esiintyy nykyään niin monen kokoonpanon kanssa, etten ainakaan minä tahdo pysyä laskuissa mukana. Mikäs siinä, ammattimies kun osaa vetää eri musiikkityylejä, eikä vain heviä.

Vuoden vaihtumista mainostettiin teemalla "Kaikkea Frank Sinatrasta Black Sabbathiin". Slogan myös toteutui. E-Band kunnioitti sovituksillaan alkuperäisiä kappaleita. Musiikkivalinnat olivat pitkälti reippaanlaisia tanssittavia ralleja kuten Billy Idolin Rebel Yell ja Robbie Williamsin Let Me Entertain You.


Kuvittelin ilotulituksen näkyvän hyvin jokirannasta ja Boren kannelta, mutta varmaan se olisi samalla tavoin näkynyt melkein mistä tahansa ulkoa. Karmea vesikeli esti tarkemmin tutkiskelun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti