Kovasikajuttu

TV1 esitti maanantaina 7. tammikuuta Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaaman dokumenttielokuvan Kovasikajuttu (2012). Se kertoo kehitysvammaisten miesten punkbändistä nimeltä Pertti Kurikan nimipäivät.

Bändiin kuuluvat kitaristi Kurikan lisäksi basisti Sami Helle, rumpali Toni Välitalo ja laulaja Kari Aalto. Mukana menossa häärää manageri, joka on ilmeisesti samalla vammaishoitaja.

Orkesteri on kerännyt suitsutusta musiikkilehdissä sekä keikkojensa että tuoreen pitkäsoittonsa Kuus kuppia kahvia ja yks kokis ansiosta. Yhtyeen musiikki on yksinkertaista punk-sahausta, jonka päälle laulaja Kari Aalto suoltaa yhteiskunnan epäkohdista kertovia tekstejä. "Tällaista punk oli 70-luvun lopullakin", luonnehti eräs työkaverini.

Kovasikajutussa yhtyeen jäsenten arkista menoa seurataan asuntolassa, treenikämpällä ja studiossa. Keikkataltiointeja on muutamasta eri paikasta. Etenkin Puntala Rockin tunnelmia olisi seurannut pitempäänkin.

Tragikoomisia tilanteita elokuvassa on useita. Saksassa keikkaillessaan bändin pojat tutustuvat Hampurin tunnetuimman kadun Reeperbahnin yöelämään. Rumpali kompastuu ja kaatuu nähdessään pornobaarin ikkunassa vähäpukeisen naisen.

Jalkahoitolaan hieman vastentahtoisesti menevä laulaja Aalto muuttuu lähes pelottavaksi hahmoksi hoitajan putsatessa hänen koipiaan.

Kun Pertti Kurikka jonottaa managerinsa kanssa itsenäisyyspäivänjuhliin presidentinlinnaan, neuvoo manageri häntä. "Muista sitten, ettet kättelykädelläsi kaiva persettä, munia tai nenää".

Mutta Kovasikajuttu ei ole mitään komediaa, vaan se rikkoo varmasti valtaväestön ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan.

Epäselväksi jäi mistä elokuvan nimi tulee. Odotin koko ajan, että joku päähenkilöistä vääntää sen "sikakovajutusta". Ehkä näin olikin.