maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vepsä Open Air - kesän avajaiset

"Rymättylän ja Satavan väliin jäävä pieni Vepsän saari on muinoin tarjonnut turvaa merenkävijöille ja toiminut salakuljettajien piilopaikkana. Nykyään saari toimii Turun kaupungin virkistysalueena.

Vepsässä on hyvät kalavedet, lähes parikymmentä mökkiä, kaksi saunaa, joista toisen takkahuone sopii vaikkapa kokoustilaksi, kioski, A-oikeuksin varustettu kahvilaravintola, jonka valikoimista löytyy mm. maukkaat Vepsän pizzat. Kanootteja ja soutuveneitä vuokrataan ja pallopelivälineitä sekä mato-onkia lainataan. Saaren asiakkaiden käytössä on yhteinen oleskelutila. "Olohuoneesta" löytyy mm. televisio, mukava oleskeluryhmä, myös kirjoja ja pelejäkin.

Veneilijöiden käytössä on vierasvenelaituri poiju- ja aisapaikoin. Pääsaaren lisäksi turkulaisten käytettävissä ovat pikkusaaret Mustaluoto, Vähä-Tervi ja Pikku-Vepsä.", tietävät Turun kaupungin kotisivut kertoa Vepsästä.

Kävin viime viikonloppuna kaveriporukan kanssa Vepsässä. Ristin tapahtuman "Vepsä Open Airiksi". Nimimalli tuli suoraan Tampereella järjestettävästä hevifestivaali Sauna Open Airista. Vepsässä ei hevirokki soinut, mutta Malkaniemen Simon pienestä matkaradiosta sai sentään jotain musiikkia ulos. Helppoa sekään ei ollut, koska oikeaa taajutta piti etsiä mm. ripustamalla vehje puuhun.
Vepsän reissua voi pitää myös virallisena kesän avajaisena. Säät suosivat ja aurinkoinen ilma näyttää jatkuvan tälläkin viikolla. Vuokrattuna oli pari mökkiä. Oli vanhempaa harjakattomallia ja uudempi kuuden hengen hirsimökki. Vähäsarjan Pekka kertoi nakuttelleensa harjamökkien kattopaneeleita paikalleen kesällä 1978. Mies onkin varsinainen Vepsä-veteraani, koska hän on käynyt siellä ensimmäisen kerran jo 60-luvulla. Itselläni meni niinkin myöhään kuin vuoteen 2006, mutta olen yrittänyt kovasti kiriä Pekkaa kiinni.
Vepsä on hyvä kohde käydä myös päiväretkenä. Ainoa haittapuoli on laiva-aikataulut. Entinen Nevan suiston jokilaiva M/S Lily kulkee saareen kolme kertaa päivässä, klo 11, 14 ja 17. Mielestäni klo 18 on aivan liian aikainen ajankohta poistua saaresta Turkuun.
Toisenkin haittapuolen voisin mainita. Puutiaiset eli punkit. Viime kesänä sain punkin iholla kotiin asti ja elukka tartutti minuun borrelioosin. Se toivottavasti lähti kahden viikon lääkekuurilla, joka määrättiin tosin vasta viiden viikon jälkeen puremasta, koska silloin vasta läikkä iholla alkoi laajeta. Punkkia on kutsuttu Suomen vaarallisimmaksi eläimeksi, joten homma kannattaa ottaa vakavasti jos liikkuu Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla.

"Borrelioosi eli Lymen tauti on puutiaisten eli kansanomaisesti punkkien levittämä tauti, jonka aiheuttaa Borrelia burgdorferi -niminen spirokeettabakteeri.[1] Borreliabakteeri on läheistä sukua kuppabakteerille, minkä vuoksi borrelioosin ja kupan oireissa ja taudinkuvissa voi olla yhteisiä piirteitä varsinkin taudin edettyä myöhäiseen vaiheeseen. Arvioidaan, että keskimäärin vain kaksi sadasta borreliabakteeria kantavan punkin puremasta aiheuttaa borrelioosi-infektion eivätkä läheskään kaikki punkit edes kanna tätä bakteeria. Borrelian ilmeneminen silti vaihtelee alueittain suuresti. Mikäli punkki kantaa borreliabakteeria, keskimäärin joka kymmenes ihminen saa tartunnan. Purema jää helposti huomaamatta, sillä se on kivuton ja punkki voi irrota huomaamatta. Vuosina 2004–2007 Suomessa ilmoitettiin vuosittain 1 100–1 400 borrelioositapausta.[2] On arvioitu, että borrelioosiin sairastuu Suomessa vuosittain noin 2 000–3 000 ihmistä, joista suurimmalla osalla tauti havaitaan iho-oireiden perusteella. Riski saada borrelioosi-tartunta on 148 tapausta 100 000 asukasta kohti vuodessa. Ahvenanmaalla väestöstä noin 30 prosentilla on borrelia-vasta-aineita ilman oireita, mutta he ovat silti terveitä.[3] Kirjailija Aleksis Kiven, joka kuoli vuonna 1872 vain 38-vuotiaana, on epäilty kuolleen borrelioosiin.
Koska bakteerin aiheuttamia oireita ei aina tunnisteta oikein, sitä hoidetaan erheellisesti muun muassa MS-tautina, Alzheimerina, lihasrappeumatautina tai Parkinsonin tautina.
Bakteeri voi lisäksi levitä paitsi punkkien, myös sääskien ja lintukirppujen puremista. Myös hirvikärpäset voivat levittää tautia."

Vepsän ovat löytäneet myös valkoposkihanhet. Söpön näköisiä luontokappaleita nekin, mutta tuppaavat vaan paskantamaan kaikki nurmet täyteen.
Keskellä saarta oleva laaja nurmikko oli myllätty ja tasoittettu uudelleen. Mitä lie putkia sinne haudattu. Muutenkin pitkin saarta näkyi kaivinkoneita ja työmaakoppeja. Uusi wc- ja suihkurakennus ainakin oli jo tunnistettavassa mallissa.

Vepsän ravintolan pizzaa en tällä reissulla ehtinyt testaamaan, mutta kesällä tulee varmaankin vielä käytyä siellä toisenkin kerran. Nyt meni grillauslinjalla koko einespuoli.
Matkalippu Vepsään maksaa 12 euroa edestakaisin. matka kestää tunnin suuntaansa. Laivasta ei ole edes pakko jäädä pois, joten huokealla hinnalla saa parin tunnin merimatkan kauniissa saaristossa. Mutta kannattaa astua maihinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti