tiistai 21. kesäkuuta 2011

Livonsaaren savukalamarkkinat

"Livonsaari on Naantalille kuuluva saari Saaristomeressä Mynälahden suulla. Saaren pinta-ala on 26 km². Saaren eteläosassa sijaitseva Teersalo oli aiemmin Velkuan kunnan hallinnollinen keskus. Siellä sijaitsee yhteysalus- ja lossisatama, josta on yhteys Velkuan muille saarille sekä kesäisin Taivassaloon. Siellä on myös vierassatama, kalanpakastamo, kauppa, uimaranta ja ravintoloita.
Livonsaaren pohjoisosa kuului Maskun kuntaan vuosina 2009–2010, mutta se liitettiin Naantaliin vuoden 2011 alussa.

Kesäkuussa järjestettävä Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat pidettiin vuonna 2010 19. kerran. Tapahtumassa valitaan Vuoden Savustaja."
(Wikipedia)




"Livonsaari-päivä ja savukalamarkkinat on koko perheen viihtyisä tapahtuma: ruokaa, musiikkia, laulua, puheita, kisailua ja muuta mukavaa tekemistä. Ruokana mm. savukalaa, silakkasoppaa, paistettuja silakoita, lettuja jne.

Juontajana toimii Veikko Aro-Heinilä ja juhlapuhujana on Naantalin kaupungin saaristoasiamies Tiina Rinne-Kylänpää. Ohjelmassa on lisäksi Kyläteatteri ja Vallattomat, köydenvetokisa Velkua - Livonsaari sekä perinnetyönäytöksenä kalan käsittely ja perkuu, arpajaiset, Arvaa kalan paino -kisa ja kenttäpelejä." (http://www.turku2011.fi/)

Epävakaisesta kelistä huolimatta päätin lähteä käymään Livonsaaressa. Käsitteellisesti olen ennen sekoittanut Velkuan, Teersalon ja Livonsaaren keskenään, mutta tämän reissun jälkeen homma alkoi selkeentyä. Vaikka synnyinkuntani Kustavi on linnuntietä pitkin melko lähellä, on Velkua aina ollut hyvin vierasta seutua, eikä sinne ole ollut käytännössä mitään asiaa. Taisin käydä Velkualla ensimmäisen kerran vasta muutama vuosi sitten jonkun sunnuntaiajelun puitteissa.



Matkalla Turusta Livonsaareen satoi paikallisesti jopa kilometrin välein. Perillä sateesta ei ollut enää muuta tietoa kuin märkä markkinakenttä.




Idea Livonsaaren savukalamarkkinoille käyntiin lähti siitä, kun katsoin tuttavani PJ Rautiaisen keikkakalenteria. Päivällä Pekka esiintyi markkinoilla, illalla Velkuan Teersalon rannassa kapakka Wanhassa Salakuljettajassa.



Pekka on entinen hevilaulaja Turusta. Mies on heittänyt trubaduurikeikkoja jo yli kymmenen vuotta päätoimisesti. Komeaääninen kaveri on kajautti Livonsaaressa ensiesityksenään Judas Priestin kappaleen Before The Dawn. Saatoin tosin olla ainoa, joka biisin tunnisti, mutta siitä huolimatta en kokenut, että nyt meni helmiä sioille. Vaikka markkinoilla nähtiin päivän mittaan sellaisiakin rokkareita kuin Jukka Ranta (Utsuri Horror Show) ja Mikko Luukko (Sweatmaster), oli trubaduuri Rautiaisen ohjelmisto varsin hillitty, eikä mies yltynyt vetämään rokkiklassikoita tavanomaiseen tapaansa. Ilmeisesti hän säästi ne illan baarikeikkaa varten.




Käydenvetokilpailua oli mielenkiintoista seurata. Voittajaksi julistettiin Livonsaari. Joukkoeessa oli monta käsityöläisammatinharjoittajan näköistä ihmisiä. Eräs kaveri oli kuin ilmiselvä seppä. PJ Rautiainen tiesikin kertoa, että porukka on läheisestä ekokylästä saapunutta.









"Livonsaaren yhteisökylä on muunmuassa osakasomisteinen ruoka- ja palvelupiiri, kestävän elämäntavan tuottaja- ja asuinyhteisö, kansalaisyhteiskunnan hautomo, ekorakentamisen koealue ja yhdessä omistettu luomutila. Ekokyläksikin yhteisökylää voi luonnehtia. Muut livonsaarelaiset ovat kutsuneet yhteisökylää alusta alkaen Savikyläksi, joka onkin varsin osuva ilmaus.

Asukkaita yhteisökylässä on tällä hetkellä noin 21, joista 13 aikuista ja 8 lasta. Lisäksi joukossa tepastelee kaksi koiraa, neljä kissaa, kaksi islanninhepoa ja kanalauma kukkoineen.

Kylä sijaitsee Livonsaaressa, noin 35 kilometrin päässä Turusta, saariston rengastien sisäpuolella. Livonsaareen pääsee siltaa pitkin.



Yhteisökylän alueella on tällä hetkellä kaksi asuinrakennusta, maatalousrakennuksia sekä savusauna. Valmiita tai lähes valmiita uudisrakennuksia, sauna- tai asuinrakennuksia, on tällä hetkellä neljä. Yhteisökylän osayleiskaavassa alueelle on varattu rakennuspaikkoja 19 asuinrakennukselle, kolmelle yhteisrakennukselle sekä liikerakennuksille. Rakennuspaikoista puolet on tällä hetkellä varattuina.

Maapinta-alaa on noin 60 hehtaaria, joista peltoa 20 hehtaaria, metsää 28 hehtaaria ja kitukalliota 10 hehtaaria. Lisäksi tilaan kuuluu osuus 108 hehtaarin merialueeseen. Tilaa siis riittää!" (http://www.yhteisokyla.net/)



Ekokylän nettisivujen kohdassa "Usein kysyttyä":
Olen kuullut teidän elävän ilman vesijohtoa ja sähköä. Miten se on mahdollista?

"Se, että elää kunnan vesijohtoverkoston ulkopuolella ei ole mitenkään tavatonta - vettä saa muualtakin. Tällä hetkellä käytössämme on porakaivo ja sadevedenkeruu-järjestelmä, ja kunnallinen vesijohtokin on maiden halki vedetty. Siihen voi halutessaan liittyä.
Myös sähköä voi saada muutoin kuin voimalinjaa pitkin. Kuitenkin ensimmäiset kokeilut tuulivoimalan osalta epäonnistuivat roottorin väärän sijoittamisen takia, eikä aurinko jaksa talvisaikaan paistaa tuottaakseen aurinkopaneleiden avulla sähköä tarpeeksi kuin minimaaliseen käyttöön. Useassa talossa käytetään LED-valoja, joiden virrankulutus on 1-3 watin luokkaa per lamppu.
Alitalolla, tilan "päärakennuksessa", on normaali verkkosähköliittymä, jonne ostamme tuulivoimalla tuotettua sähköä."

Köydenvetokilpailua tuomaroi Taivassalon entinen kunnanjohtaja Jorma Kylänpää, joka asuu nykyään Velkualla. Jostain syystä mies oli markkinaohjelmassa nimellä Otto Kylänpää, eikä se varmaankaan ollut painovirhe. Tyttärensä Kirsi oli 80-luvulla yläasteella Taivassalossa luokkakaverini.



Ekokyläläiset varmasti omalla panoksellaa ylläpitävät pikkuista Livonsaaren kyläkauppaakin, jonka huivipäinen kauppias tässä poseeraa PJ Rautiaisen kanssa.



Teersalon rannassa oleva baari Wanha Salakuljettaja.



Näyte PJ Rautiaisen vuonna 2010 ilmestyneeltä levyltä Secret Isle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti