Länsi-Uudenmaan kierros osa 1 - Raaseporin linna

Raaseporin linna on Raaseporin Snappertunassa sijaitseva linna, joka on ilmeisesti rakennettu 1300-luvulla. Se mainitaan ensimmäisen kerran historiankirjoissa vuonna 1378. Bo Joninpoika Grip rakennutti ensimmäiset muurit paikalle 1360–1370-luvuilla Johannes Westfallin ollessa Turun piispana.

Linna koki loistonsa 1400-luvulla. Helsingin perustamisen jälkeen Raaseporin merkitys väheni ja linna hylättiin vuonna 1553. Uusi yritys asuttaa linnaa tapahtui kolmen vuoden kuluttua. Olutkellarin romahdettua linna hylättiin uudestaan, ja hylätty linna alkoi raunioitua.

Olut oli tuolloin merkittävä elintarvike. Linnan asukkaiden päiväannos oli 4,5 litraa. Työläiset saivat laihempaa, linnanvouti tuhdimpaa olutta.

Alun perin linna rakennettiin saarelle, mutta maankohoamisen johdosta linnanrauniot ovat nykyään sisämaassa. Maanpinnan nousu oli myös toinen merkittävä syy linnan hylkäämiseen. Linna sijaitsi strategisella paikalla, mistä syystä sen historiaan liittyykin useita taisteluita.

1800-luvun lopulta alkaen linnaa on restauroitu useaan otteeseen. Viimeisin restaurointi saatiin valmiiksi vuonna 1998.  On kuitenkin epäselvää, minkä näköinen linna on aikoinaan ollut.

Koska syyskuu on vielä melkein kesää, pitää viikonloput hyödyntää jotenkin muuten kuin esimerkiksi sohvalla maaten ja digiboksilta televisiotallenteita katsellen. Niinpä lähdimme Kake Ahlrothin ja Mikko Vanteen kanssa Turusta kohti Länsi-Uusimaan kohteita lauantaiaamuna 20. syyskuuta.

Raaseporin linnassa oli vierailijoita Turun naapurista Piikkiöstä. Muuten turisteja ei pahemmin näkynyt. Linnan tuntumassa sijaitsevassa kesäkahvila Linnanvoudin tuvassa tosin oli porukkaa.

Polkuhintaan myyty Magnum-jäätelöpuikko oli positiivinen yllätys, sillä olin valmistatunut pulittamaan siitä huomattavasti suuremman summan kuin mitä vaadittiin. Lieköhän kuppila tänä vuonna auki enää syyskuun jälkeen.

Olen kaksi kertaa aikaisemminkin käynyt Raaseporin linnassa, eikä se ole sinä aikana miksikään muuttunut. Uutuutena tosin näytti olevan lipunmyyntikoppi tuloväylän varrella, mutta sekin on ilmeisesti vain kesällä sesonkiaikana auki. Nyt viiden euron hintainen tiketti piti lunastaa Linnanvoudin tuvasta.

Kovasti oli hinnat kallistuneet sitten syyskuun 2009, jolloin paikalla viimeksi kävin. Tuolloin pääsymaksu oli muistaakseni vaivaisen yhden euron verran.

Raaseporin linna on suhteellisen helppokulkuinen, joten sinne voi mennä vähän huonokuntoisempikin. Jotkut askelmat tosin ovat korkeita ja linnanpihan maapohja epätasaista kalliota, mutta pahempia yllätyksiä ei ole luvassa. Rakennus ei ole järin iso, joten sen kiertää läpi aika nopeasti.

Linnanraunoilla kierrellessäni en voinut olla kiinnittämättä huomiota linnunpaskaan, joka oli kaikkialla. Parin pulun näin lentelevän korkeimman salin katonrajassa. Niitä tosin täytyy olla suorastaan ongelmaksi asti, koska jätöksiä oli lähes säkkikaupalla pitkin kaiteita ja kivetyksiä.

Wikipedia kertoo Anna Abreun musiikkivideon Stereo kuvatun Raaseporin linnassa. On ole sitä tainnut nähdä. Koska Annan musiikki tai hänen ulkonäkönsä ei puhuttele minua millään tavalla, en myöskään koe jääneeni mistään paitsi. Linnan takia pätkän voisi toki Youtubesta etsiäkin. Tutumpi Teräsbetonin Orjatar -video on kuvattu linnassa ja sen ympäristössä. Komeaa työtä ja hyvä biisi. 

Wikipedia unohtaa mainita, että helsinkiläinen Babylon Whores on myös tehnyt musiikkivideon Raaseporin linnassa. Cold Heaven -albumilta löytyvän In Arcadia Ego -kappaleen video on siellä kuvattu keväällä 1998.

Katarina mallina Ruissalossa

Lounaissuomalainen harrastajamalli Katarina tuli keväällä tutuksi eräältä sosiaalisen median mallit ja valokuvaajat -palstalta.

Kesäkuussa kävimme kuvaamassa Naantalissa, jossa rekvisittana oli sininen kuplavolkkari. Presidentin kesäasuonnon Kultarannan yleisellä parkkipaikalla suoritettu fotosessio ilmeisesti huomattiin aidan toisellakin puolella, koska musta auto kaarsi hitaasti pari kertaa ohitsemme siihen kuitenkaan pysähtymättä. Sale itse tuskin oli autossa, mutta turvamiehet taisivat käydä tarkistamassa tilanteen.

Viime viikolla kävin Katarinan kanssa kuvaamassa Ruissalon Kuuvannokassa. Komeat rantakalliot olivat hyvä miljöö siihen tarkoitukseen. Syyskuun puolivälissä oli vielä niin lämmintä, ettei hän empinyt pulahtaa rantaveteen Saaronniemen hiekkarannnalla.

Pyhäjärven rannalla

Muutama viikko sitten oli vakaat aikomukset lähteä  Lundbergin Merjan ja Tonyn kanssa Kurjenrahkan kansallispuistoon Savojärven kierrokselle. Homma kuitenkin kariutui sateen takia.

Menomatkalla ripotti rankasti Tortinmäen tanssilavalle saakka. Kun asvaltti vihdoin näytti kuivalta, toivo metsäreissusta sai taas uutta puhtia. Matkan edestessä alkoi kuitenkin näyttää siltä, että eipä kannata lähteä kastumaan ja liukastelemaan pitkospuille.

Olin tehnyt varasuunnitelman, joka otettiin käyttöön. Turkulaistuttuni Raili pitää vapaa-ajan kortteeriaan Yläneellä. Poikkesimme sitten siellä.

Railin talo löytyi Kalikka -nimisen tienhaaran takaa. Enpä ollut moisesta paikasta ennen kuullutkaan. Kalikka osoittautui perinteiseksi uimaranta-alueeksi muutama kilometri Yläneen keskustasta Säkylän suuntaan.

Pyhäjärven, joka tunnetaan myös nimellä Säkylän Pyhäjärvi, rannalla olevassa Kalikassa on ainakin Turun kaupungin, Loimaan ja Pöytyän ranta-alueet. Mukavat uimarantapalstat saunoineen näytti kaikilla olevan, eikä muodolliset aidat välissä varmaan estä vierailua naapurin puolella.

Vaikka olen joskus aikaisemminkin pällistellyt Pyhäjärven rannalla, näytti se nyt suorastaan suunnattomalta. Vastarantaa ei tahtonut nähdä, eikä liioin saariakaan ollut.

Järven toisella puolella on kuuluisa Valasrannan tanssilava. Elokuun 23. päivä siellä esiintyi Arja Koriseva hymy korvissaan. Satun tuntemaan erään henkilön, joka viihtyi eturivissä koko keikan ajan. No, harrastuksena kullakin.

Valasrannan rantahietikolla tepasteli joukko tutunnäköisiä lintuja. Tarkemmin vilkaistuani  aloin ihmettelemään niiden kokoa verrattuna Ruissalon serkkuihinsa. Laji olikin kanadanhanhi, eikä pienempi valkoposkihanhi, joita Ruissalossa parveilee tuhansittain.

Bändikuvausta Uittamon bunkkereilla

Torstaina 28. elokuuta olin kuvaamassa turkulaista nuoriso-orkesteria Uittamon kaupunginosassa kukkulalla, jossa on toisen maailmansodan aikaisia ilmatorjuntarakennelmia- ja bunkkereita. Paikka havaittu on hyväksi kuvausmiljööksi jo vuosia sitten ja on ahkerassa uusiokäytössä niin kameramiesten kuin graffittitaiteilijoidenkin parissa.

Yhtyeen nimi on Sinful Society. Sen jäsenet ovat laulaja Riina Tuulia, kitaristi ja taustalaulaja Tape, basisti Topi sekä rumpali ja taustalaulaja Santtu.

Riina Tuulian olen tuntenut jo jonkun vuoden, mutta muut kaverit olivat uusia tuttavuuksia. Riinan aikaisempia kokoonpanoja ovat juuri uuden levyn julkaissut Shades Of Nowhere ja pääosin akustisia heviklassikoita soittava Saints & Sinners. Viimeksi mainittu on viettänyt viime aikoinna hiljaiseloa, mutta on luullakseni yhä toiminnassa.

Riinan kanssa olemme kuvaamassa käyneet muutaman kerran aikaisemminkin. Fotosessioiden tuloksia olen blogiinikin asettanut näytille.

Elokuun pari viimeistä viikkoa oli harvinaisen sateista aikaa. Vettä tuli kuin Esterin perseestä päivittäin. Siksi olinkin epäileväinen bändifotoilun onnistumisesta. Päätimme kumminkin valita kyseisen päivän kuvaamista varten.

Olin illansuussa hyvissä ajoin paikalla Uittamolla Jalustinkadulla. Bändiä odotellessani alkoi kymmenen minuutin saderyöppy, joka ei pahemmin toiveita herättänyt. Kun aurinko alkoi pilkoittamaan pilvien välistä, totesin ettei kaikki toivo olekaan vielä menetetty. Valo olikin lopulta hemmetin hyvä suurimman osan aikaa.

Kakolan vankimielisairaalan avoimet ovet

Sunnuntaina 7. syyskuuta tarjoutui tilaisuus käydä jo vuosia tyhjillään olleessa entisessä vankimielisaaralassa Turun Kakolanmäellä.

Turun Sanomien viikkoa aikaisemmin julkaiseman artikkelin perusteella ystäväni Miika Hyttinen tiesi kertoa talon avoimista ovista. Syyskuun ensimmäinen viikonloppu oli ainoa, jolloin vankimielisairaalaan pääsi käymään.

Rakennus muutetaan pian korkeatasoiseksi palvelutaloksi. Jopa minä sain mainosprosyyrin. Siinä kerrottiin kämppien olevan 26-45 neliötä täydellä palvelulla. Joku koiranleuka kommentoi siihen, että "eikös se ollut semmonen ennenkin?"

Olimme paikalla jo hyvissä ajoin ennen porttien aukaisemista. Viiden euron pääsymaksua vastaan sai tepastella ympäri rakennusta ihan missä lystäsi. Tosin valvova silmä tarkkaili ainakin meidän toimia talossa kiertelymme ajan, sillä joukko nuoria urheilijapoikia oli värvätty valvomaan vieraita.

Selvitin myöhemmin talossa käyneiltä tutuiltani, oliko heitä seurattu kuten meitä. Ei kuulemma. Ehkä minä ja Hyttinen olemme jotenkin epäilyttäviä ihmisiä ainakin 16-vuotiaan jääkeikkojuniorin mielestä toisin kuin kahdeksankymppinen entinen vanginvartija, joka kertoili käytävillä muistoja työajoiltaan. En silti oikein ymmärrä tällaista toimintaa.

Keisari Nikolai II määräsi 1904 Turun kuritushuoneen yhteyteen rakennettavaksi sairaalaan mielisairaille vangeille. Siihen asti mielisairaat potilaat oli asutettu muiden vankien kanssa samoissa tiloissa.

Vankit louhivat Kakolanmäeltä graniittia eli kakoliittiä. Samaa tavaraa löytyy muistakin turkulaisrakennuksista. Turun Taidemuseo on kokonaan rakennettu kakoliitista ja sitä on myös Ravintola Old Bankin kivijalassa.

Vankimielisairaalan lempinimi Kakolan Annes tulee talon piirustusten latinan- ja ruotsinkielisistä merkinnöistä "Andex" tai "Annex". Taloa rakentaneiden vankien suussa nimet muuttuivat muotoon "Annes".

Vankimielisairaala vamistui 1908, mutta otettiin käyttöön vasta kolme vuotta myöhemmin. Ensimmäinen potilas tuli taloon 29.9.1911. Anneksen toiminta loppui 2007, jolloin Turun Saramäen uusi vankila otettiin käyttöön.

Vankimielisairaalaa on vuosien saatossa korjattu useaan otteeseen, mutta laajin peruskorjaus tehtiin 1976. On arveltu, että rakennus olisi 1950-luvulla asti ollut alkuperäisessä tilassa. 50-luvulta lähtien on tehty useita muutoksia.

Tehokkaita parantavia hoitoja ei ollut vielä 1900-luvun alussa. Lääkkeet yleistyivät vasta 1960-luvulla. Vuonna 1928 eräs hoitaja jätti jälkeensä väriputkiloita. Silloinen ylilääkäri Heikinheimo ja taiteellisesti lahjakas vanki innostuivat maalien käytöstä seinien kuvittamiseen. Maalaushommia teki kerrallaan 2-4 vankia. Ylilääkäri toi heille kuvia tunnettujen taiteilijoiden alkuperäisteoksista. Taideterapia osana hoitoa loppui sodan syttymisen aikoihin, mutt ajatkui taas 60-luvun lopulla ylilääkäri Armo Hormian toimesta.

1970-luvulla saakka 10-15 miehen ryhmät nukkuivat rautasängyissä isoissa huoneissa. 1976 peruskorjauksessa tilat muutettiin pääsääntöisesti neljän tai yhden hengen huoneiksi.

Talon alkuaikoinna vartijat saivat pamputtaa potilata mikäli tarvetta oli. Ja mitä luultavammin ilman tarvettakin. Anneksen historiassa on kaksi kuolemaan johtanutta väkivallantekoa. Ensimmäin ylilääkäri Gustaf Winqvist kuoli vuonna 1916, kun vanki löi rautapiikin hänen rintaansa. Eräs vanki ammuttiin vuonna 1952 pakoyrityksen yhteydessä.

Lokakuun 17. päivä 1982 vankimielisairaalaa ravisutti vankikapina. Kuusi rötöstelijää karkasi ja mukiloi neljä hoitajaa toimintakyvyttömiksi. Ensimmäiset karkurit saatiin kiinni kahden ja neljän tunnin kuluttua. Yksi seuraavana yönä ja aamulla eräs sankari löytyi sairaalan ulkopuolelta hakattuna. Kapinan pääarkkitehti kerkesi olla omilla teillään kolmisen viikkoa.