Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jouni Hynynen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jouni Hynynen. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. helmikuuta 2014

Tuuliajolla - Suuri rock and roll -risteily

Tamperelaistoimittaja Juho Juntusen kesällä 1981 parissa kuukaudessa kirjoittama Tuuliajolla - Suuri rock and roll -risteily on kuvaus legendaarisesta Tuuliajolla-kiertueesta samalta vuodelta.


Idean moiseen keksi Juice Leskinen. Kiertue tehtiin sisävesialus SS Heinävedellä ja mukana olivat tuohon aikaan hyvin suositut orkesterit Hassisen kone, Eppu Normaali ja Juice Leskinen Slam.

Vaikka keikkoja oli vain kuusi, koettiin kiertue sen verran tärkeäksi spektaakkeliksi, että siitä tehtiin jopa elokuva nimeltä Saimaa-ilmiö ja livelevy Tuuliajolla (eli ballaadeja Saimaalta). Leffan takana olivat Mika ja Aki Kaurismäki, jotka tuolloin aloittelivat uraansa. Saimaa-ilmiö oli heidän ensimmäinen pitkä elokuvansa.

Orkesterit matkasivat laivalla pitkin Saimaata keikkapaikkaunnalta toiselle. Kostean reissun varrella Lappeenranta, Mikkeli, Kuopio ja muutama muu paikkakunta sai ihmeteltäväkseen sekalaisen joukon epäsiististi pukeutuneita nuoria miehiä. Nyttemmin on kovin vaikea uskoa heidän olleen vain karvan verran yli kaksikymppisiä. Joukon senioreihin lukeutunut Juice Leskinen oli tuohon aikaan 31-vuotias, mutta näytti jo viisikymppiseltä.


Elokuvaan verrattuna hieman erilaisen näkökulman kierueeseen antoi Juntusen kynäilemä kirja. Loppukesästä 1981 ilmestynyt ja nyttemmin uusintapainoksen saanut tekstinivaska on silkkaa suomalaisen rockjournalismin huippua.

Juntusen tyylissä on havaittavissa myöhemmin enemmänkin esille tullut ns. gonzo-journalismia. Kirjoittaja siteeraakin pätkän amerikkalaisen Hunter S. Thompsonin tekstiä. Kaveri on tunnettu alan guru ja oli todennenäköisesti Juntusen suosikki noihin aikoihin.

Luin Tuuliajolla-kirjan ensimmäisen kerran poikasena sen ilmestymisen aikoihin. Kannessa komeili sittemmin suomirockin ikoniksi nostettu Hassisen koneen Ismo Alanko, joka laukoi mikrofoniin jotain painavaa ja raastoi alhaalla roikkunutta kitaraansa. Harmi kyllä Alankin tuotosten taso on laskenut noista ajoista kuin lehmän häntä.

Vaikka olinkin 1981 suuri Hassisen kone-, Juice Leskinen- ja Eppu normaali -fani, meni kirja aikakaan kai suurimmalta osin yli hilseen. En sitä enää ihmettele, koska jutut eivät aukene samalla tavoin 11-vuotiaalle kuin 43-vuotiaalle. Sama pätee em. yhtyeiden teksteihin, joihin osaan pääsee sisälle vasta nykyään kun oivaltaa jonkun tekstinpätkän tarkoittaneenkin jotain ihan muuta mitä on vuosikymmenet luullut.


Suomi oli 80-luvun alussa kovin toisenlainen paikka kuin nykyään. Kirjaa voikin pitää hienona ajankuvana kolme vuosikymmenen takaa, vaikkei itse bändit kiinnostaisi pätkääkään.

Alkuperäisestä painoksesta poiketen teoksessa on uusi kansi ja osin erilainen kuvitus. Lopusta löytyy turha päivitetty osuus, jossa Kotiteollisuus-yhtyeen sankari Jouni Hynynen kertoo uudelleen herätetyn Tuuliajolla-kiertueen vaiheista. 2006 kiertueella olivat Kotiteollisuuden lisäksi mukana 51 koodia ja CMX sekä vaihteleva määrä muita orkestereita keikkapaikkakunnasta riippuen.


Lähinnä Soundin toimittajana tunnetuksi tulleen Juho Juntusen kirjoitustyyli on vaikuttanut allekirjoittaneeseen melkoisesti. Miehen juttuja pikkupojasta asti seuranneena kohotan hänet parhaaksi kotimaiseksi musiikkitoimittajaksi ohi ilkkamattiloiden ja muiden huimaa arvostusta nauttivien tyhjäntoimittajien.

He kyllä saavat musiikkialan gaaloissa pystejä saavat vuodesta toiseen, muttei kirjoituksiaan muista kukaan enää parin viikon kuluttua. Juntunen sen sijaan kirjoitti Suosikissa vuonna 1985 Venom-yhtyeestä otsikolla "Juomme kuolevien pappien oksennusta". Sen muistaa varmasti jokainen loppuikänsä.

Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että jos tällaisen kolmen suomalaisbändin ja heidän siipiveikkojensa kaltaisen ryyppyremmin mukaan saataisiin vaikka pakkoliittämällä joku amerikkainen päihteillä elvistelevä orksteri tyyliin Mötley Crüe, niin tuskinpa jenkkipojilta mitään Törkytehtaan kaltaista satukirjaa olisi koskaan ilmestynytkään. Amerikan "kovat ryyppy- ja huumeveikot" olisivat tuskin selvinneet hengissä edes suomalaisesta 80-luvun festivaalijuhannuksesta.



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Emma-gaala 2013


Satuin eilen illalla katselemaan Ylen TV2:lta. Musiikkiharrastukseni kautta olen ollut yli 30 vuotta kiinnostunut aiheeseen liittyvistä ohjelmista ja tapahtumista, mutta mikään pakko moisia lähetyksiä ei ole seurata. Nyt vaan ei ollut parempaakaan ohjelmaa muilla kanavilla.

TV5:lta samaan aikaan tullutta Vaarallinen McCoy -elokuvaa katselin jonkun matkaa, mutta leffa oli liian tuoreessa muistissa kiinnostaakseen tarpeeksi. Lisäksi pääosanesittäjä Kim Basinger on todella huono näyttelijä, vaikka ulkoisia avuja omaakin. Pelkästään sen takia Basingerin onnetonta ilmehdintää ja vaisua ääntelyä ei kuitenkaan jaksa katsella.

Emma-gaalassa palkitaan Suomen menestyneimpiä bändejä ja artisteja. Vaikka ehdolla on ties ketä, palkinnon saavat käytännössä joka vuosi eniten levyjä myyneet ja paljon mediassa näkyvyyttä saaneet kokoonpanot. Tuskin pelkkä ehdokkuus juurikaan lämmittää niiden harvojen marginaalibändien mieltä, kun tietää jo etukäteen, ettei kumminkaan saa pystiä Teneriffalta tuodun matkamuistolautasen tai hymypoikapatsaan viereen.

Tälläkin kertaa samat naamat kävivät lavalla hakemassa patsaansa. Käsittämättömän suosittu Jukka Poika ramppasi estradille vähän väliä, samoin Nightwishin Marco Hietala ja turkulainen teinitähti Robin. Kuitenkin ehdokkaina oli aika erikoisiakin tapauksia, kuten metallialbumi -kategoriassa torniolaislähtöinen, alunperin hardcorepunkkia soittanut Terveet kädet. Mutta eipä hätää, voiton vei supersuosittu Nightwish Imaginaerum-levyllään. Tuskinpa TK-laulaja Läjä Äijälää kauheasti harmitti.

Emma-gaalassa sattui ikävä tapaturma Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani -bändinsä kavutessa lavalle patsasta noutamaan. Rumpali Sampo Haapaniemi tippui lavalta. Ei suinkaan yleisön eteen, vaan lavan taakse. Mies nostettiin nopeasti takaisi lavalle. Ilme oli hämmentyt, mutta hymy huulilla. Onneksi ei käynyt pahemmin. Merkillinen estradi, kun noin kapea oli.

Illan noloin hetki nähtiin kuitenkin lappeenrantalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen laulajakitaristi Jouni Hynysen jakaessa palkintoa vuoden parhaalle naissolistille yhdessä viestintäministeri Krista Kiurun kanssa.
- Hoidetaan tämä nopeasti alta pois, niin päästään yhteiseen hotellihuoneeseen panemaan, hän lausui. Huh, mikä urpo!

Olen kerran ollut Emma-gaalassa yleisön edustajana. Kyseinen tapahtuma oli 4.3.2000. Netistä löytyi linkki silloiseen spektaakkeliin ja ehdokkuuksiin http://www.ifpi.fi/uutiset/arkisto/emma-gaala%202000

Kolmentoista vuoden takaa mieleen on jäänyt lähellä istunut silloinen seksisymboli, viulisti Linda Lampenius, kappaleensa nimen välispiikissään unohtanut Anna Erikssonin (muisti kuitenkin biisin sanat) ja alvariinsa palkintoja hakenut Bomfunk Mc'sin Raymond Ebanks. En edes muista missä tiloissa tapahtuma järjestettiin.

Emma-gaala 2013:n voittajat löytyvät vaikkapa täältä http://www.rumba.fi/paa-kii-pokkasi-kriitikko-emman-mutta-robin-teki-taydellisen-gaala-ollien-katso-emma-gaalan-voittajat-34560/