Judas Priest - metallin pioneerit

Tilasin hiljattain Cdon.comista Neil Danielsin kirjan Judas Priest - metallin pioneerit (alkuteos Defenders Of The Faith - The true story of  Judas Priest). Daniels on englantilainen musiikkijournalisti. Hän on aikaisemmin kirjoittanut kirjan muun muassa Bon Jovista.

Daniels on Judas Priest -kirjaa kootessaan haastatellut bändin entisiä jäseniä sekä lähipiiriin kuuluvia tai kuuluneita henkilöitä. Yhdenkään nykyisen soittajan haastatteluja ei ole kirjaa varten annettu. Kirjoittajalle oli ilmoitettu, ettei yhtye halua olla missään tekemisissä moisen hankkeen kanssa. Kummallista. Tästä ei tosin ole pahemmin haittaakaan, koska teksti etenee sujuvasti muutenkin ja kattaa hyvin bändin vaiheet.

Judas Priest vuonna 1975.

Koska mukana ei ole kuin vanhoista lehdistä poimittuja kommentteja Rob Halfordilta ja kummaneilta, ääneen pääsevät bändin alkuperäinen laulaja Al Atkins, entinen laulaja Tim Ripper Owens ja monet muut, joita ei Judas Priestiin osaisi heti yhdistääkään.

Kirjoittaja on toisinaan hiukan hukassa mielipiteittensä kanssa. Oikeututusti hän pitää Owensin aikaisia Priest-levyjä Jugulatoria (-97) ja Demolitionia (-01) huonoina, mutta että vuoden 1988 levy Ram It Down olisi niihin verrattavissa, kuulostaa lähinnä hullulta.

Judas Priest 2005.

En tiedä minkö kokoinen mies Daniels itse on fyysisesti, mutta tuskin mikään kovin iso. Hän nimittäin kuvailee Tim Owensia "raamikkaaksi".

Tapasin Owensin Tampereen Sauna Open Airissa kaksi vuotta sitten. Mies oli suorastaan hämmästyttävän lyhyt ja heiveröinen ollakseen ollut maailman ehkä kovimman hevibändi laulaja. Kaverin kädenpuristuskin oli aivan jotain muuta kuin hurjalta hevilaulajalta odottaisi - löysä kuin vanhalla mummolla.

Paul Bostaph (ex-Testament, Slayer) ja Tim Ripper Owens Tampereella 2010.

Kirjan ovat suomentaneet Juuso Arvassalo ja Jere Saarainen. Käännöstyö on kulkevaa, eikä kaveruksilla ole ollut vaikeuksia saada englannikielisille ilmauksille suomalaisvastineita. Kännetyissä rokkikirjoissa häiritsee monesti kauhea kapulakieli.

Kyllä, Judas Priest! Kuva vuodelta 1973. Huomaa rumpali Chris "Congo" Cambellin komea afrotukka.

Saints & Sinners Bar Toimistossa

Turkulainen Saints & Sinners on parilla näkemälläni keikalla osoittautunut erinomaiseksi orkesteriksi. Bändi toimii myös nelihenkisenä kokoonpanona, mutta tekee pääosin keikkoja kahden kitaristin ja laulajan voimalla. Yhtyeen valopilkku on energinen laulaja Riina, jonka ääni on aivan mahtava.

Saints & Sinners -nimi tuo mieleen vahvoja Whitesnake -assosiaatioita. Kovin kauas ei omena puusta putoakaan, sillä bändi heittää 80-luvun hard- ja heavyrock -covereita.

Saints & Sinners viime uudenvuodenaattona Wanhassa Rahtilaivassa Turussa.


Turun Kaskenmäessä sijaitseva Bar toimisto tunnettiin ennen vanhaan nimellä Pub 12 eli Tusina. Se oli jossain vaiheessa kantapaikkani. Sitä se oli myös 2000-luvun alkupuolella, kun samassa kiinteistössä toimi Suomirock Bar. Pari vuotta sitten nimi vaihtui Bar Toimistoksi, joka ei kovin edustavalta kuulosta.

Bar Toimisto ei ole keikkatarkoitukseen järin häävi. Olen nähnyt siellä Suomirockbaarin aikoina ainakin Juliet Jonesin joskus 2003. S&S-kitaristien edellinen kokoonpano Prisoners In Paradise soitteli usein siellä. Onpa samoilla lauteilla ollut jopa Matti Nykänenkin. Pitkulaisen mallinen pubi asettaa omat rajoituksena.

Ainakin tällainen pienimuotoinen tapahtuma kuin Saints & Sinnersin keikka, on omiaan tähän baariin. Tosin S&S:n vetovoimaa ei pidä vähätellä - perjantaina 25. marraskuuta paikalla oli roppakaupalla yhtyeen faneja. Enkä lainkaan ihmettele, että Saints & Sinnersillä on faneja. Laulaja Riina on sen verran vetovoimainen, että olisi suorastaan ihme, jollei niitä olisi.

Riina


Saints & Sinners soitti pari settiä, joissa kuultiin 80-luvun klassikkobiisejä tyyliin Scorpions, Joan Jett, Lita Ford, Bon Jovi, Deep Purple, Europe ja Skid Row. Vaikka mainitut yhtyeet ja heidän kovimmat hittinsä saattavat kuulostaa ainakin varttuneemman kuluttajan korvaan kliseisiltä, saa bändi niihin tuorettakin näkemystä.

Saints & Sinnersin soundi oli muhkea. Paikoin kuulosti siltä, kuin mukana olisi ollut basistikin. Akustista kitaraa soittava Pasi ja sähkökitaristi Mika osaavat hommansa. S&S:n valopilkku on kuitenkin Riina, jonka ääni sopii biisiin kuin biisiin.

Saints & Sinnersillä on ollut hyvin keikkoja muuallakin kuin Turussa, aina Porista Porvooseen. Kannattaa käydä kuuntelemassa kun kotikrouviin tai vähän kauemmaskin tulevat.

Taage & Garfield Wanhassa Rahtilaivassa

Perjantaina 12. elokuuta Turun Aurajoessa lepäävässä Wanhassa Rahtilaivassa esiintyi Taage & Garfield duo. Kyseessä on Kilven laulajana parhaiten tunnetun Taage Laihon ja kitaristi Kari "Late" Karvisen muodostama kokoonpano. Late on toiminut Kilven roudarina vuodesta 2006 ja on pitkänlinjan harrastajamuusikko.

Duolla on ollut jonkun verran keikkoja Turussa, mutten ole aikaisemmin päässyt kokemaan heidän performanssiaan. Nyt se onnistui helposti, koska kotiovelta Rahtilaivaan on vain kivenheitto.

Viime juhannuksena Taage ja Late esiintyivät turkulaislähiö Runosmäen Satama -pubissa. Eräs tuttuni kommentoi tapahtumaa puuttumatta sen musiikilliseen antiin. "Koko ajan sai olla varuillaan, koska baarissa oli väkivaltainen tunnelma. Naamaan asti tatuoituja tyyppejä", hän kuvaili juhannusaaton tunnelmia. Samat hörhöt taisivat olla Rahtilaivassakin katkokävelemässä.

Wanhan Rahtilaivan uudet vetäjät ovat vanhoja tuttujani. Tiedä sitten tarkalleen mitä "vanhalle" Rahtilaivalle oikein tapahtui, mutta baari oli kiinni kesän parhaimman ajan ja avattiin vasta muutama viikko sitten. Livemusiikki sopii tähän laivabaariin oikein hyvin. Tänään siellä näyttää esiintyvät Saints & Sinners -niminen ryhmä, joka on myös erikoistunut hevicoverbiiseihin.

Koska Taage ja Late ovat tunnetusti kovia hevimiehiä, oli kappalevalokoimassa pelkästään tuon genren biisejä. Beatlesia, Eric Claptonia, Elton Johnia tai vastaavia standardeja ei kuultu. Sen sijaan valikoimassa oli hyvinkin erikoisia tapauksia, joita ei heti luulisi yhdenkään trubaduurin tai duon esittävän akustisesti. Judas Priestin Jawbreaker, Yngwie Malmstenin Dreaming, Lita Fordin Close My Eyes Forever tai 80-luvun puolivälin hevitähtien hyväntekeväisyyskappale Hear N' Aidin Stars yllättivät ainakin minut. Ehkä olen niin rutinoitunut Bon Joviin ja Scorpionsiin, että niiden lomassa edellä mainitut viisut melkeinpä hätkähdyttivät. Koska tapahtumaa mainostettiin "Kilven Taagella", kumppanukset soittivat illan viimeisenä rallina Kilven hitin Sielut iskee tulta.

Taage lupaili duon esiintyvän Rahtilaivassa vielä monta kertaa. Kannattaa mennä kuuntelemaan, mikäli luulee ymmärtävänsä jotain hyvän musiikin päälle.