sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Cover Fest 23 Uittamolla

Viime viikon lauantaina rokattiin Turun Uittamon Paviljongissa neljän coverbändin voimin. Ulkolavalle nousivat porilainen Aces DC, turkulaiset Jailbreak ja Luuvitonen sekä nurmijärveläinen Bad Apples.

Kun joskus keväällä huomasin keikkamainoksen, oli aivan selvää, että tuonnehan on mentävä. Päivämäärä vaikutti juuri sopivalta kesän kynnyksellä. Vuosi takaperin Luuvitosen keikka Uittamolla oli oikein onnistunut ja paikka vaikutti hyvältä. 

Niin hullulta kuin kuulostaakin, oli tuo vuoden takainen debyyttini Uittamon Paviljongissa. Alue on toki ulkopuolelta tuttu, mutta en ollut aiemmin käynyt aitojen sisällä mitään orkesteria katsomassa. Pääasiassa siellä järjestetään iskelmä- ja tanssi-iltamia, jotka eivät varsinaisesti ole alaani.

Normaalista poiketen Cover Festin lava olikin pihamaalla tanssilavan ulkopuolella. Onnistunut ratkaisu ainakin siinä mielessä, ettei tarvinnut rampata hakemaan juotavaa rakennuksen ulkopuolella sijaitsevista anniskelupisteistä.

Lavan vierustalla ollut anniskeluvaunu oli tosin siitä merkillinen, että sieltä puuttuivat hintatiedot. Kun kyselin myyjätytöltä missä juomien hinnat mahtavat lukea, päästi hän vienon hymyn ja ihmetteli kysymystäni. Tilauksen tehtynäni selvisi, että oluttuoppi 0,4 litraa maksoi 6,90 euroa. 

Tietääkseni on lainvastaista olla ilmoittamatta hintoja. Portin vieressä olevassa juomapisteessä sentään oli tussilla kirjoitettu A4:lle sekä oluen että lonkeron hinnat. 

Iltapäivällä alkaneen tilaisuuden ensimmäinen yhtye oli AC/DC-tribuutti Porista, Aces DC. Hölmöllä nimiväännöksellä varustettu bändi oli ennakkoluuloistani huolimatta varsin mainio. Laulaja näytti lätsä päässä aivan Brian Johnsonilta ja äijän liikkeetkin oli opeteltu tarkkaan aussibändin musiikkivideoita vahtaamalla. Sama homma toisella kitaristilla, joka oli melkoinen Angus Young-klooni. 

Seuraavana vuorossa oli jo yli kymmenen vuotta keikkaillut, pääosin 80-luvun heviä soittava turkulainen Jailbreak. Repertuaariin kuuluu muun muassa Twisted Sisterin, Black Sabbathin ja WASPin tuotantoa. 

Yhtyeessä vaikuttaa sen tason konkareita, että homma sujuu takuuvarmasti. En ole koskaan Jailbreakin keikalla ollessani kaivannut kahta kitaraa, koska Jari Salonen hoitaa homman tyylikkäästi yhdelläkin kuusikielisellä. Myös laulaja Ansu Aaltolehto osaa asiansa paremmin kuin joku karvainen äijä, jollainen monen bändin keulilla yleensä näkyy. 

Jailbreakin settilista on varman päälle rakennettu. Ymmärrän toki, ettei valtaosa yleisöstä tunne esimerkiksi Helixiä, Krokusta tai MSG:tä, mutta varmasti niidenkin tuotannosta löytyisi hyvää materiaalia. 

Luuvitonen on keikkaillut ahkerasti ainakin Turun seudulla jo vuosia. Yhtye esittää taidokkaasti Yön, Klamydian ja Popedan tuotantoa. Esiintymisiin on panostettu, löytyy savua ja joskus jopa puhallinosastokin. Vierailevina tähtinä on nähty muun muassa entinen Yö-kitaristi Daffy Terävä.

Uittamolla Luuvitonen tarjosi kunnon shown, jossa luotettiin takuuvarmoihin radiohitteihin. Niitä yleisö osaa hoilata mukana vaikka unissaan. Yhtyeen laulaja Vince Viki Söderlund on hyvä esiintyjä ja saa porukan helposti mukaansa. 

Päivän päättänyt Bad Apples tulee Nurmijärveltä. Orkesteri oli minulle tuntematon, eivätkä odotukset olleet järin korkealla. Mutta kun ensimmäinen biisi lähti ja laulajamimmi sai suunsa auki, niin jumalauta! Meno oli suorastaan sairaan kova.

Viisihenkinen yhtye esitti Guns N' Rosesin hittejä. Paradise City, You Could Be Mine, Don't Cry ja muut helmet kuulostivat pimenevässä illassa hemmetin hyvältä. Kitaristikin näytti aivan esikuvaltaan Slashilta. 

Vaikka Cover Fest olikin pitkä rupeama alkaen jo kello 16:30, kului aika yllättävän nopeasti. Todennäköisesti osallistun ensi vuonnakin, mikäli tapahtuma vaan järjestetään. Ajankohtahan oli erinomainen.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti