maanantai 11. huhtikuuta 2016

Sumuinen Saaronniemi 10. huhtikuuta

Sunnuntaina 10. huhtikuuta kävin Turun Ruissalossa katsomassa joko sammakot ovat heränneet lammikoistaan. Minkäänlaista kuhinaa tai edes yhtä ainutta kurnuttajaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Parilla tietämälläni sammakkoapajalla oli vielä osin jäätäkin. Varmaan viikon päästä tilanne on jo toinen.

Samalla reissulla tuli käytyä Ruissalon kärjessä Saaronniemessä. Ajoitus sattui olemaan täysi kymppi. Sumuinen aamu nimittäin veteli viimeisiään. Alue oli yhä usvan vallassa, vaikka aurinko jo tekikin tuloaan.

Parkkipaikalta lähtiessä piti oikein pistellä jalkaa toisen eteen reippaan puoleisesti, koska en halunnut myöhästyä hienosta luonnon näytelmästä. Harvoin olen tällaisia näkymiä päässyt tallentamaan.








Kevätluonto oli herännyt Ruissalossa. Näin tämän vuoden ensimmäiset valkoposkihanhet, muurahaiset, sinivuokot ja leskenlehdet.






2 kommenttia:

  1. Kevät keikkuen tulevi...hienoja kevätkuvia!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Varsinkin mustavalkokuvat mitä erinomaisempia!

    VastaaPoista