sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Monsterimies

Antti Haasen ohjaama dokumenttielokuva Monsterimies esitettiin YLE1 -kanavalla 26.1.2015. Elokuvateattereissa se sai ensi-iltansa se sai viime vuoden syyskuussa.

Monsterimies kertoo suomalaisesta heviyhtye Lordista. Suuri yleisö tuntee sen vuoden 2006 Euroviisu-voittajana. Pääosin dokumentti seuraa yhtyeen perustajan Mr. Lordin elämää parin vuoden ajan 2010-luvun alussa.


Viime syksynä elokuvan tullessa ensi-iltaan, nosti Mr. Lordi valtavan äläkän, koska hänen mukaansa Monsterimies ei ollutkaan sellainen leffa kuin hän toivoi. Hirviön haaveissa oli dokumentti yhtyeestä esirippujen takana, mutta ohjaaja olikin päättänyt tehdä henkilökuvan Mr. Lordista ja jättänyt lähes kaiken yhtyeen bänditoimintaan liittyvän materiaalin pois.

Mr. Lordin erusteluina kuultiin muun muassa että hänen äitiään näytetään dokumentissa enemmän kuin bändin jäseniä ja että entisen kosketinsoittajan Awan oikeat kasvot näkyvät eräässä kohtauksessa. Ohjaaja Haase painotti, että Awa oli jo eronnut yhtyeestä kun kasvot kuvattin ja kaikki kohtaukset on tehty täydessä yhteisymmärryksessä niissä esiintyvien ihmisten kanssa.


Allekirjoittaneen mielestä Awa -kohtaus on hienosti toteutettu. Mr. Lordin ehdoton fiksaatio yhtyeen jäsenten oikeiden lärvien piilossa pidosta on viety vaan niin pitkälle kuin se tässä maassa on mahdollista. Siksi bändi ei osallistunut linnan juhliinkaan euroviisuvuotensa päätteeksi. Sinne kun ei olisi päässyt maskit kasvoilla. Kuulemma "ei voitu olla varmoja onko kyseessä sama henkilö kuin juhliin kutsuttu". Aivan kuin joku muu nyt olisi marssinut presidentin linnaan Mr. Lordina Tarja Halosta tanssittamaan!

Amerikkalaiselta Kiss -orkesterilta innnostuksena musiikkiin saanut Mr. Lordi hurahti pikkupoikana Hulkiin, E.T.:n ja muihin hirviö- ja fantasiahahmoihin. Sillä tiellä hän on edelleen. "Lapsien ei pidä tehdä lapsia ja minä koen olevani yhä lapsi", hän toteaa dokumentin loppumetreillä, kun iäkäs äitinsä kertoo kameralle toivoneensa lapsenlapsia.

Dokumentin ehkä mielenkiintoisinta antia ovat studiopätkät Nashvillesta, jossa Lordi levyttää tuottajaguru Michael Wagenerin studiolla. Myös uuden rumpalin hakuprosessi on kiinnostava. Kannujen takana kesällä 2012 huhkinut The Drummer on paimiolainen Jari "Jimmy Hammer" Mäkeläinen, joka soitti aikoinaan legendaarissa turkulaishevibändi Ironcrossissa.

Vuonna 1992 Lordin perustanut Mr. Lordi alias Tomi Putaansuu on tekemisissään todella ehdoton. Sillehän ei voi muuta kuin nostaa hattua, vaikka monen ulkopuolisen ja asioihin perehtymättömän silmin hänen touhunsa varmasti näyttääkin perin hölmöltä.

Mr. Lordin jyrkät linjaukset tulevat hyvin ilmi hänen medialle jakamassa tiedotteessaan, koskien Monsterimies -dokumenttia.

"Elokuva voi antaa kuvan, jossa bändiin liittyvät päätökset tehtäisiin parhaan ystäväni ja äitini kanssa, ja siunausta haetaan sitten levy-yhtiöltä. Todellisuudessa bändi päättää tekemisistään kollektiivisesti yhdessä. Lopullisesti asioista päätetään managementin, levy-yhtiöiden ja keikka-agentuurien kanssa. Tahojen, jotka eivät Monsterimies-elokuvan tarinaan mahtuneet. Vaikka toki asioista saatankin keskustella ystävieni kanssa, ei kenelläkään bändin ulkopuolisella ole mitään valtaa bändin lopullisiin päätöksiin, oli kyse sitten kappaleiden valinnoista tai tv-ohjelmiin menemisistä. 
Äitini kanssa en ole koskaan ennen leffan kuvauksia bändin asioista puhunut, vaan kohtaukset kuvattiin vain ohjaajan toivomuksesta elokuvaa varten, itse silmin nähden vaivaantuneena luonnottomasta tilanteesta. 
En muuten ole koskaan myöskään kokenut olevani koulukiusattu, toisin kuin elokuva antaa ymmärtää."

85 minuutin pituinen Monsterimies säilyy digiboksissani toistaiseksi. Aion nimittäin katsoa sen uudestaan joku päivä. Harvoin yhtä mielenkiintoiseen musiikkidokumenttiin törmääkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti