sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Keväinen Askalankoski

Viikonloppuna tuli käväistyä ensin Tarvasjoen ja Marttilan rajamailla kaverin hiljattain hankkimaa vanhaa mummonmökkiä katsomassa. Paimionjoen sivuhaaran Tarvasjoen rannalla oleva kapea tontti vaikutti vallan viihtyisältä.


Talossa on meneillään sisäremontti. Hirsien välistä pilkisti vanha palanen Turun Sanomia. Ilmeisesti vuodelta 1925, mikäli päivämäärän oikein tulkitsin.


Mökin piha oli märkä ja liukas, eikä autolla meinannut päästä takaisin päätielle. Työntöhommiin ei sentään tarvinnut ruveta, vaikka sekin käväisi mielessä. Viimeisimpien tietojen mukaan kaara oli tänään ajettu pesulaan. Eikä syyttä.


Paimion Askalankoski tuli tutuksi pari vuotta sitten, jonka jälkeen olen vieraillut siellä muutaman kerran. Miljöö on todella hieno. Siinä yhdistyvät vanha voimalaitos ja varsinaissuomalainen perinnemaisema. Oikein suositeltava retkikohde ja helposti saavutettavissa esimerkiksi Turusta käsin.














2 kommenttia:

  1. Mikä toi putki tossa kosken vieressä on?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä vettä virtaa tuonne voimalaitokseen.

    VastaaPoista