perjantai 3. helmikuuta 2012

Metallia Vehmaalta

Olen muutamaan otteeseen törmännyt vehmaalaisbändi Rearwinterin nimeen lukiessani Vakka-Suomen Sanomia. Näin kävi viimeksi tänään. Päätin ottaa selvää millainen pumppu onkaan kyseessä.

Parin Youtubesta löytämäni näytteen perusteella Rearwinter soittaa 80-lukuista heviä, josta tulee mieleen sellaiset bändit kuin Metal Church ja Megadeth. Yhtyeen soundi on suoraan kuin vuodelta 1985, jolloin edellä mainitut orkesterit olivat vielä alkutaipaleellaan. Perushevin ja thrashmetallin yhdistelmää.



Rearwinterin soittajat ovat kuvista päätellen vielä nuoria. Homma vaikuttaisi ainakin oheisen Youtube -rainan perusteella olevan hyvin hallussa. Plussaa on, ettei laulaja ole mikään örisijä. Arvelin lehtikuvasta bongaamani naisjäsenen olevan bändin laulaja, mutta hän onkin rumpali.

Keikkoja bändillä on muistaakseni ollut ainakin Vehmassalmen lavalla, jossa se on lämmitellyt Yötä ja Popedaa. Nuo kaksi suomirockin dinosaurusta kun käyvät siellä kerran kesässä tanssilavan vieressä majailevien karavaanarien toimesta.

Yhtye on käynyt turkulaisstudio Red Housessa nauhoittamassa demon. Siellä alla oleva videokin on luullakseni kuvattu. Ainakin paikka näyttää samalta.




Olen itse käynyt Red Housessa tasan kerran, keväällä 2009. Tuolloin studion omistaja Danil "Tane" Venho esitteli työympäristöään minulle.



Tane Venho

Tane on itsekin kunnostautunut monissa yhtyeissä. Genrerajoja hän ei tunne. Death metallia mies on soittanut Anal Deathissa, hc-punkkia Turun taudissa ja suomirokkia Valuvissa vesiputouksissa. Vain muutaman  mainitakseni.

Valuvat vesiputoukset on yhtyeen nimenä suorastaan järkyttävän huono. Bändin musiikki sen sijaan on nyt parinkymmenen vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa kuultuna melko mukiinmenevää. Tulee mieleen sellainen orkesteri kuin Kelpo pojat.

Tässä pätkässä bändi esiintyy Turun legendaarisessa Tinatuopissa M.A. Nummisen kanssa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti