Ruissalon kevättä viikolla 11

Kuluneella viikolla oli monta aurinkoista ja nättiä päivää. Kun sattui olemaan aamuvuoroa töissä, oli mahdollisuus lähteä katsomaan Ruissalon maisemia parinakin iltapäivänä.

Ruissalon Kansanpuistosta lähtevä Pikku-Pukin rantapromenadi on mukava reitti, jonka varrella on pieni kahvilakin. Sitä pitää vanhemman polven yrittäjä, joka jaksaa sitkeästi päivystää kopissa talvellakin. Matkan varrella on useita pitsihuviloita.

Yritin bongata leskenlehtiä, joita on jo nähty Turun seudulla. Eipä näkynyt ainuttakaan. Ei myöskään käärmeitä, joita niitäkin on jo ryöminyt ulos koloistaan.

Ruissalon kärjessä Saaronniemessä alkoi olla puolittain jo kesämeininki. Vain uimarit ja valkoposkihanhet puuttuivat.

Tätä kirjoittaessani ulkona onkin täysin erilainen näkymä. Räntää sataa ja maa on valkoinen.

Kustavin kevättä 8. maaliskuuta 2014

Viime viikon lauantaina tein pikku kierroksen Kustavissa. Aurinko paistoi ja oli kaikinpuolin kaunis kevätpäivä.

Poikkesin ensin Klipunkarissa Kivimaalla. Siellä tuli viettettyä kaikki lapsuuden kesät kaverien kanssa uiskennellen. Uimamaisterin tutkinnon suoritin vuonna 1982. 

Klipunkarista katsottuna eri puolella Kustavia sijaitsee Rahinranta. Sieltä on aikoinaan kulkenut lossi Taivassalon Helsinginrantaan ja jo paljon sitä ennen Suuri Postitie.

Suuri Postitie on historiallinen maantie, jokakulkee Turusta Tukholmaan. Tie menee Turusta Mynämäen kautta Kustaviin, josta reitti jatkuu Ahvenanmaan Sundiin ja Eckeröön. Ruotsin Grisslehamnin kautta lopulta Tukholmaan.

Klipunkari

Rahinranta

Stallions Of The Highway Street Bar 95:ssa

Saxon -tribuuttibändi Stallions Of The Highway on vaikuttanut Turun seudulla jo pitkään. Keikkoja on käsittääkseni ollut muutama vuodessa. Allekirjoittaneelta ne ovat lipsuneet ohi yhtä lukuunottamatta. Viime lauantaina asiaan tuli korjaus, kun tie vei Satakunnantiellä sijaitsevaan Street Bar 95:een.

Street Bar on Turun keskustasta nähden hieman syrjässä, mutta ainakin iltakymmenen tienoilla sinne oli hyvät joukkoliikenneyhteydet. Keikkapaikkana baari on mielestäni varsin toimiva ja porukkaa mahtuu yllättävän paljon.

Oluen hinta kummastutti. Ensimmäinen tuoppini maksoi peräti 5,90 euroa, sitä seuraavat vähemmän. Hyvä että sentään näin päin.

Stallions On the Highwayn olen nähnyt vain kerran aikaisemmin. Areenana oli tuolloin Uudenmaankadulla hetken aikaa toiminut rokkihenkinen baari, jonka nimen olen jo unohtanut. Vuosi taisi olla 2007 tai 2008. Entinen Iron Maiden -laulaja Paul Di'Annokin kävi siellä keikalla suomalaisen taustabändin kanssa.

Koska Saxon on yksi genrensä perusbändejä ja muistin Stallionsin olleen vuosia sitten pätevä esittämään sen tuotantoa, en pettynyt Street Barissakaan. Silmät kiinni keikkaa seuraten olisi melkein voinut luulla oikean Saxonin esiintyvän. Laulaja Makke Tuomela nimittäin kuulosti yllättävän paljon Saxonin Biff Byfordilta. Hän myös kuritti välillä kitaraa, jolloin bändissä oli kolme kuusikielisen taitajaa.

Yhtye keskittyi soittelemaan lähes pelkästään Saxonin varhaistuotantoa 80-luvun alusta. Mikäpä siinä, sieltähän ne suurimmat klassikkobiisit löytyvätkin. Princess Of The Night, Denim And Leather, 747 (Strangers In The Night), Wheels Of Steel ja muut rallit esitettiin alkuperäisiä versioita kunnioittaen. Uudemmista kappaleista en Stallionsit esittivät ainakin mainion Dogs Of Warin vuodelta 1995.

Stallions Of The Highwayn perään esiintyi Megadeth-coverbändi Trust In Peace. Pätevästi soittaneiden kaverien keikka ei jaksanut sytyttää kovan Saxon-ryöpytyksen jälkeen, mutta paikalla tuntui olevan monta varta vasten heitä katsomaan tullutta.

Phuketin matka osa 9 - Melkein James Bondin saarella

Helmikuisen loman toinen merimatka tehtiin Tjäreborgin järjestämällä retkellä, joka suuntautui Phang Ngan lahdelle Phuketin lähistölle. Kuuluisin saarista tottelee nimeä James Bond Island, koska siellä on osittain kuvattu 1974 valmistunut elokuva Kultainen ase.

Ensimmäinen kohteemme ei kuitekaan ollut James Bondia nähnytkään. Se kun oli suuri kolmiosainen temppeliluola, jossa makasi valtavan kokoinen kultainen Buddha-patsas. Paikka oli varsin kummallinen katostaan, seinistä puhumattakaan. Haperoon kiviainekseen oli aikojen saatossa raapustettu nimi jos toinenkin.

Luolan suulla lymyili joukko makakiapinoita. Paikallisille asukkaille ne ovat pyhiä eläimiä. Sen huomasi apinoiden röyhkeästä käytöksestä. Kun turistit ruokkivat niitä, tiesivät karvakaverit paikkansa ja arvonsa. Ne eivät arkailleet olla fotomalleina ja napata suupaloja.

Luolasto oli vaikuttavan näköinen ja valtavan kokoinen. Valitettasti kiire painoi päälle, eikä aikaa jäänyt paikan tarkempaan tutkimiseen. Varmasti siellä olisi vierähtänyt heittämällä tunti jos toinenkin.

Phang Ngan lahdella odotti iso pysäköintialue, joka oli täynnä busseja. Kuumuus kentällä oli lähes sietämätön. Aurinkovoidetta suojakertoimella 50 piti jälleen tahkota nahkaan, vaikka vene olikin katettu. Merellä palaa todella helposti.

Matka taittui pörisevän pitkähäntäveneen kyydissä läpi magrovepuurämeikön. Paatti kulki yllättävän kovaa. Tosin minkäänlaista kokemusta moisesta vehkeestä minulla ei aikaisemmin ollut, mutta jostain syystä kuvittelin sen etenevän lähinnä mateluvauhtia.

Kun Kultaisen ase -elokuvasta tutut, pystysuoraan merestä nousevat saaret alkoivat häämättää edessämme, aloin jo irrotella aivan liian pientä pelastusliiviä yltäni. Opas huomasi liikeeni ja kertoi, että "äläpäs nyt hätäile, koska laskuveden takia emme voikaan rantautua saarelle, vaan ajalemme sen ympäri".

Olin koko päivän kuvitellut tallustelevani Roger Mooren ja Christopher Leen jalanjäljissä Scaramangan saarella. Yhtäkkiä ajatus evättiinkin. Tjäreborgin prosyyria jälkikäteen tavatessani huomasin, että siinä lukeekin "laivaretki jatkuu ohi Koh Ping Kan -saaren, jota kutsutaan myös nimellä James Bond Island"... Perkele!

Jotenkin luulisi, että vastuullinen matkanjärjestejä kuten Tjäreborg olisi rehellisempi ja mainitsisi kunnolla minkälainen retki todellisuudessa on. No, kävimme ainakin melkein James Bondin saarella.

Erikoista Bond-saareen rantaumisen välttämisessä oli, että siellä kuitenkin näkyi runsaasti ihmisiä ja veneitä. Miksei heitä haitannut laskuvesi? Merkillistä toimintaa Tjäreborgilta. Pistinkin heti Suomeen palauttuani noottia menemään, kun "Olitko tyytyväinen lomaasi" -tyyppinen kysely oli sopivasti ilmestynyt sähköpostiini.

Aikansa Bond-saaren ympärillä pörrättyään kääntyi vene kohti rantaa. Oliko laskuvesi kenties peruttu? Ei sentään. Huristelimme pitkin saaren läpi menevää luolaa ja tulimme takaisin toiselle puolelle lahtea. Luolan katto oli kummallisen näköistä stalaktiitti-tippukiveä.

Seuraavaksi pitkähäntävene suuntasi meressä paalujen varassa notkuvaan muslimikylään nimeltä Koh Panyi. Kumma kyllä, isoa ryjäkasaa muistuttanut kylä oli säästynyt tsunamin tuhoilta lähes kokonaan. Korkeat kalliosaaret lienevät suojanneet sopivasti sitä. Muuten lautaviritysten luulisi huuhtoutuneen palasina kauas merelle.

Koh Panyin rannassa oli ainakin kaksi isoa ravintolaa. Ulkoapäin ne olivat varsin siistejä. Tai ainakin se, jossa meille tarjottiin retkeen kuulunut lounas. En tiedä mitä kaikkea mahdoin pistellä poskeeni, mutta hyvää oli. Pakkikaan ei ihme kyllä ruvennut kiertämään. Sitä kun sai pelätä koko loman ajan.

Valtavan ravintolaterassin jälkeen aukesi Koh Panyin arki. Pienessä tolppakylässä asuu peräti 360 perhettä ja noin 1700 ihmistä. Saavutus sinänsä, kun paikan pinta-ala ei ole varmaan paria hehtaaria isompi.

Puutalojen sokkeloissa kulkeminen ei ollut miellyttävä elämys silmille tai nenälle. Kaikenlaisissa oloissa ihminen näköjään pystyykin elämään.

Koh Panyin vierasvenelaituri oli vaarallisen oloinen hökötys. Vettä tulvi lautojen päälle ja koko viritys notkui kuin olisi viimeiset hetket käsillä. Vene- ja turistivirralla ei ollut mitään kontrollia, kukaan ei ohjannut liikennettä. Onnettomuusriski oli jatkuvasti olemassa. Kumma jollei rakennelma hajoa ennen pitkää.

Seuratessani laituritouhuja huomasin myös viereisen kala-altaan. Likaisempaa verkkoa en ollut ennen nähnyt. Eräs kaveri kävi haavimassa altaasta ison vonkaleen, jonka hän kantoi sen suoraan ravintolan keittiöön. Bon appetit.

Puutteistaan huolimatta retki oli kattava ja sille kannatti osallistua. Eipä tällaisia maisemia näe kovin usein. Tuskin ainakaan lähivuosina palaan lähiseuduillekaan, joten tämä saattoi hyvinkin jäädä ainutkertaiseksi kokemukseksi.