Magna Vice: Serpent Of Wisdom

Turkulainen hard rockia ja progea yhdistelevä Magna Vice julkaisi elokuussa debyyttilevynsä Serpent Of Wisdom.

Pitkään ja hartaasti tehtyä kiekkoa juhlistettiin Turun Klubilla elokuun lopulla. Susanne Jokisen kuvaamalla videolla näkyy mahtava valoshow ja välittyy hyvät soundit.

Serpent Of Wisdomin on julkaissut jyväskyläläinen Inverse Records. Pulju on ainakin minulle ennestään tuntematon. Selaamalla heidän kataloogiaan havaitsin, että tallissa on sellaisia yhtyeitä kuin Carnal Demise, Vuohivasara ja Red Moon Architect.

Pienjulkaisuksi Serpent Of Wisdom on todella laadukas. Levyä on hinkattu studiossa kauan, eikä se voi olla kuulumatta lopputuloksessa. Tässä tapauksessa pelkästään positiivisessa mielessä.

Musiikillisesti Magna Vice liikkuu 70-luvun tunnelmissa. Mieleen tulevat yhtyeet kuten Rush ja Led Zeppelin.

Levyllä on ainoastaan seitsemän kappaletta. Tämä johtuu siitä, etteivät biisit ole minuutin mittaisia punkpläjäyksiä, vaan pitkiä sävelteoksia. Sanoituksissa teemana on hallusinaatioista kärsivä sotaveteraani.

Suoremman rokin ystäville Magna Vicea on helpoin lähestyä kestoltaan lyhyemmästä päästä olevalla kappaleella Hope You Find Your Way Out, josta julkaistiin viime vuonna musiikkivideokin.

Levyarvioista päätellen Serpent Of Wisdom on levinnyt hyvin ympäri maailmaa. Yhtyeen FB-sivuilla on viime aikoina lähes päivittäin julkaistu linkkejä eri musiikkikriitikoiden teksteihin.

Magna Vicen musiikki on suurelle yleisölle sen verran vaativaa, että bändi  tuskin nousee suuren yleisön suosikiksi. Monissa liemissä keitetyt konkarimuusikot eivät moista varmaan odotakaan.

Yhtyeen musiikin luulisi toimivan 40-55 -vuotiaille miehille. Sellaisille, jotka ymmärtävät jotain hevin, hard rockin ja progen päälle. Varsinaista pillumagneettimusiikkia tämä ei ole, mutta saattaapa jokunen naispuolinen fanikin löytyä.

Serpent Of Wisdomia saatavilla ainakin Levykauppa Äxästä ja Cdon.comista.

Facebookissa https://www.facebook.com/pages/Magna-Vice/360669000669109
Twitterissä https://twitter.com/MagnaVice

Sammal Hunsvotissa

Sammaleen Ruissalossa otettu promokuva. 


Turun Läntisellä Rantakadulla sijaitseva Satamakapakka Hunsvotti oli allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Juurikaan tutumpi ei ollut siellä esiintynyt Sammal -yhtye. Turkulaiselle Svart Recordsille levyttävä orkesteri on aikaansaanut pientä kuohuntaa ainakin Turun seudulla. Olipa viime keskiviikon Turun Sanomissakin iso juttu.

Muutamat kaverini olivat lauantaina 19. tammikuuta menossa Hunsvottiin Sammaleen levynjulkistamiskeikalle ja pyysivät sinne mukaan. Lähtö toiselle puolelle Aurajokea todella kannatti, sillä orkesterin 70-lukuinen progressiivinen rock kuulosti hyvältä.

Matkaa asunnoltani Hunsvottiin ei ole linnuntietä juuri mitään. Paikka on melkein suoraan toisella puolella jokea. Viimeinen Föri eli jokilautta kulkee tähän vuodenaikaan kello 21, joten sitä ennen piti lähteä matkaan, ettei tarvinnut kiertää Martinsillan kautta.

Alkuverryttelyt hoituivat Linnapubissa, jossa iso tuoppi oli kallistunut neljään euroon. Se taisi olla viimeksi 3,50 euroa. En tosin tarkkaan muista koska siellä edellisen kerran vierailin, mutta kumminkin.

Sammaleen laulaja Jan-Erik Kiviniemi pitelee käsissään yhtyeensä uunituoretta lp-levyä Satamaravintola Hunsvotissa. 

Hunsvotin yläkerta näytti olevan ruokapaikka Rantakerttu. Eipä ole tullut käytyä, koska epäilen hintojen olevan sitä luokkaa, ettei ole varaa herkutella siellä. Mutta saatan olla väärässäkin. Ainakin samalla kadulla sijaitseva Forum Marinumin ravintola Daphne on hinnoiteltu niin ylös, ettei siellä olisi varmaan varaa juoda vesilasillistakaan.

Sammaleen keikka sen sijaan oli ilmainen. Kummallista, koska nykyään joutuu pulittamaan tukon kahisevaa vähän joka asiasta. Hunsvotti oli tilaltaan kapeahko ja tupaten täynnä. Jotenkin tuli vanha kantakuppilani Down Town mieleen. Ruuhkassa oli silti sopusointu, eikä tönimistä esiintynyt.

Sammal soitti täydelle tuvalle. 

Sammaleen biisit eivät ole mitään helppoja hyräilyrallatuksia, mutta eivät myöskään liian vaikeita minunkaan makuuni. Yhtyeen soundit olivat todella hyvät, eikä volyymitaso ollut liian kova. Koska en tuntenut yhtyeen tuotantoa ennestään, en osaa sanoa kappaleista sen kummempaa. Pari biisiä ehdin kuunnella Youtubesta muutama päivä sitten. Ainakin Kylmää usvaa on hieno esitys ja sen vanhasta filmimateriaalista koottu video nostalginen.

Yhtyeen samanniminen esikoislevy on julkaistu myös vinyylinä. Tässä on bändi, johon pitää perehtyä tarkemmin!

Yellow - Keltakuume

"Keltakuume eli englanninkieliseltä nimeltään Yellow Fever on turkulaisen Yellow-yhtyeen ainoaksi jäänyt studioalbumi vuodelta 1975. Sen julkaisi levy-yhtiö Finnlevy LP-levynä SFLP 9561 ja musiikkikasettina FDE 210.

Albumin on äänittänyt Antti Joki Finnlevy-Studioilla ja nimellisenä tuottajana on ollut Vexi Salmi. Studioaikaa tarvittiin vain neljä päivää. Kannen on suunnitellut Toivo Niiranen. Kansikuvassa näkyvässä ristissä on yhtyeen jäsenten nimet: Melvin, Hanski, Helge, Romi.

CD-muodossa levyn on julkaissut uudelleen vuonna 2010 Rocket Records luettelotunnuksella ROK-062. CD-levyn valmistaja on Optimal Media Production. Cd-layoutin on suunnitellut ja esittelytekstin laatinut Juha Rantala. Masteroinnin on alkuperäisestä masternauhasta tehnyt Risto Ylihärsilä. Äänite on tuotettu yhteistyössä Warner Music Finland Oy:n kanssa." (Wikipedia)

Allekirjoittaneelle yksi kuluvan vuoden tapauksista äänilevysaralla on ollut turkulaisyhtye Yellowin uusintapainos-cd Keltakuume.

Yellow ei ollut minulle ennen tuttu kuin nimenä. Ainuttakaan biisiä en muista kuulleeni ennen viime talvea. Naapuritalossa asuva kaveri hehkutti levyä aikansa, kunnes päätti hakea uusintajulkaisun levykauppa Äxästä. Sitä sitten luukutettiin koko viime talvi ja kevät jos satuimme samoihin illanistujaisiin.

Vanhna vinyyliveikkona tiesin toki Keltakuume -lp:n olevan kovassa huudossa keräilijöiden keskuudessa. Siitä maksetaan sievoisia summia samoin kuin vaikkapa toisesta 70-luvun harvinaisuudesta, Elonkorjuun lp:stä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Elonkorjuu

Yellowin musiikkia ei ole helppo määritellä. Osittain se on progea. A Game For Two taas silkkaa Beatlesia. Joo Jussi ja Rokki-Riitta puolestaan ovat kuin aikalaisensa Alwari Tuohitorven ohjelmistosta. Hurriganesiin verrattuna bändi oli suoranainen virtuoosi.

Keltakuumetta kuulostellessa ei häiritse lainkaan se, että osa kappaleista on suomen- ja osa englanninkielisiä. Jotenkin ne lyöttäytyvät hyvin yhteen. Äänitysvuosi 1975 paistaa läpi sekä soundimaailmasta että sävellyksistä.

Yellowista ei löydy juurikaan tietoa ainakaan netistä. Vanhat parrat, kuten naapuritalon kaveri, muistelevat kyllä bändiä kovalla innolla, mutta painettua sanaa orkesterista ei pahemmin löydy.

Koko levy kuultavissa tässä linkissä.