Louhimiehen Tuntematon sotilas

Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestyneestä romaanista Tuntematon sotilas tehty kolmas elokuvaversio sai ensi-iltansa viime viikon perjantaina 27. lokakuuta.

Elokuva pohjautuu Linnan kirjasta vuonna 2000 julkaistuun sensuroimattomaan versioon Sotaromaani. Se kertoo jatkosodasta, joka käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25.6.1941-19.9.1944.

Avausviikonloppunaan Aku Louhimiehen ohjaama elokuva sai peräti 121 827 katsojaa. Se on kotimaisen elokuvan paras avaustulos kautta aikojen. Noin 50 000 ihmistä on kuulemma nähnyt leffan ennakkonäytöksissä.

Kannoin korteni kekoon ja kävin lauantaina 28. lokakuuta Turun Kinopalatissa katsomassa Tuntemattoman. Valtava sali oli käytännössä täynnä, vain ensimmäisessä rivissä näytti olevan jokunen vapaa paikka. Porukkaa jättimäiseen tilaan mahtuu muistaakseni viisi ja puoli sataa. Seinän takana oli menossa vastaava näytös ja yläkerran pienememmässä salissa englanniksi tekstitetty versio.

Etenkin Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen, Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama versio on suomalaisille lähes pyhä. Olen katsonut sen viimeksi kokonaan joskus pikkupoikana, vaikka elokuvaa näytetäänkin melkein joka itsenäisyyspäivä televisiossa. Pätkiä sieltä täältä on toki tullut nähtyä useinkin. Olen kokenut elokuvan liian pitkäksi ja puuduttavaksi.

Kakkosversio, vuonna 1985 valmistunut Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas on sekin jäänyt jotenkin paitsioon. Jonkinlainen muistikuva on, että leffa katsottiin armeija-aikana omatoimisena sunnuntaiviihteenä vuonna 1990.

Koska en ole Linnan kirjaakaan lukenut, pystyin katsomaan Louhimiehen Tuntematonta käytännössä aivan uutena elokuvana, ilman taakkaa aiemmista versioista. Toki sotilaiden sukunimet ja jotkut tunnetut repliikit tiesin, mutta muuten en juurikaan osannut verrata tätä edeltäjiinsä. Sain elokuvasta varmasti aikalailla erilaisen kokemuksen kuin ne, jotka vahtasivat valkokangasta vanhat Tuntemattomat mielessä vilkkuen.

Louhimiehen Tuntematon on hyvin kuvattu, leikattu ja pääosin näyteltykin. Sodankäynti ja taistelukohtaukset ovat täysin kansainvälistä tasoa - luodit vinkuvat, kraanaatit räjähtelevät ja veri lentää kuten genren leffoissa pitääkin. Seitsemän miljoonan euron budjetti on tämän mahdollistanut.

Henkilöistä eniten esillä oleva Eero Ahon esittämä Rokka on kylmäverinen tappaja, jonka hempeää puolta näytetään välillä kotirintamalla Lyytinsä kainalossa.

Melko vaatimattoman roolin tekevän Paula Vesalan (Lyyti) ja Ahon saunakohtaus on ollut esillä mediassa yllättävän paljon. Jotenkin luulisi sotaleokuvassa aivan eri asiat kiinnostavan. Jopa eräs kaverini kyseli innoissaan puhelimessa, että "Oliko Vesalalla hyvä kroppa?". Kun vastasin kieltävästi, kuului luurin toisesta päästä ihmettelevää mutinaa ja hymähtelyä.

Elokuvan kuuluisimmat näyttelijät ovat tyhjänpäiväisinä koomikkoina mainetta niittäneet Aku Hirviniemi (Hietanen) ja Jussi Vatanen (Koskela). Muissa päärooleissa ovat minulle aiemmin täysin tuntemattomat Hannes Suominen (Vanhala) ja Johannes Holopainen (Kariluoto). Kaikki tekevät kelpo roolisuoritukset. Etenkin viimeksi mainittu, jolle voi povata ruusuista tulevaisuutta alalla.

Louhimiehen elokuva kestää kolmisen tuntia, kuten aikaisemmatkin Tuntemattomat. Ehkä perinne näin vaatii, mutta leffasta olisi voinut kivuttomasti pätkäistä vaikka 45 minuuttia pois, niin kyseessä olisi huomattavasti katsojaystävällisempi tapaus. Vaikka kuvaus- ja leikkaustyyli ovatkin nykypäivää, itse tarinasta ei ole uskallettu karsia.

Uusi Tuntematon on saanut pääasiassa ylistäviä arvosteluja. Jonkinmoinen kohu nousi, kun Helsingin Sanomien Juho Typpö antoi elokuvalle vaivaiset kaksi tähteä viidestä.

Hänen mukaansa uusi Tuntematon ei osaa perustella olemassaoloaan, eikä ole tarpeeksi rohkea. Elokuvassa ei myöskään oteta tarpeeksi kantaa Suomessa nousussa olevaa äärioikeistolaisuutta vastaan. Se on tavanomaista suomalaisen elokuvan mieskuvausta sekä turvallinen, riskitön ja kaikkia miellyttämään pyrkivä Suomi 100 -juhlakuvaelma.

En tunne Typpöä tai tiedä hänestä yhtään mitään. Arvionsa perusteella kaveri on tyypillinen pääkaupunkiseudun punavihreässä kuplassa elelevä henkilö. Hänen kanssaan minulla on varmaan aika vähän yhteistä. Onneksi.

Saariston loistoreitti osa 2 - Bengtskär

Venematka Rosalasta Bengstkäriin kesti puolisen tuntia. Vaikka meri oli lähes tyyni, ei veneen kannella tarjennut olla ilman kunnon päällysvaatteita. Siispä suuntasin kajuuttaan, pois paleltumasta.

Bengtskärin majakkasaari on saariston uloin luoto, Suomen eteläisin kolkka. Sen koko on noin kaksi hehtaaria. Siitä suurin osa on graniittikalliota, mutta siellä myös muutama aari kasvillisuutta. Pieniä meri- ja sadevesialtaita on siellä täällä. Majakan lisäksi saarella on muutama ulkorakennus sekä toisen maailmansodan aikoihin tehtyjä bunkkereita ja tuliasemia.

Puita Bengtskärissä ei ole ollenkaan ja kasvillisuus on muutenkin hyvin niukkaa. Käärmeitä saarella ei ole, mutta lintuja ja sammakoita on paljon. Lähin käärmekanta löytyy 2,5 kilometrin päästä naapurisaaresta Dömmäskäristä.

Ainoa nisäkäslaji saarella on peltomyyrä. Hylkeitä tavataan toisinaan kallioilla lekottelemassa.

Hyönteisiä saarella on runsaasti. Verta imeviä hyttysiä ei ole, mutta pehosia ja pieniä sääskiä senkin edestä. Muistan, että ensimmäisellä Bengtskärin matkallani kesällä 2002, otin huikat Cola-pullosta. Itikoita oli välittömästi sekä pullo että suu täynnä.

Bengstkärissä on bongattu noin 200 lintulajia. pesimälinnuista yleisin on haahka, jonka pesiä on tänä kesänä löydetty peräti 220.

Saarella kävellessä saikin olla tarkkana, ettei astu lintujen päälle. Ne kun eivät todellakaan lehahda pakoon ihmisen lähestyessä, vaan kyhjöttävät pesissään huomaamattomasti paikoillaan. Eräs yksilö hautoi kukkapenkissä, aivan majakan pääoven vieressä!

Bengtskärin majakka rakennettiin alle vuodessa ja se valmistui 1906. Kivet louhittiin saaren omasta graniitista. Majakkavalo paloi ensimmäisen kerran joulukuussa samana vuonna.

Saaren asukasluku oli 1920- ja 30-luvuilla suurimmillaan yli 30 ihmistä. Majakanvartijoiden perheet asuivat rakennuksen alakerroksissa.

Jatkosodan aikan Lounais-Suomen kovimmat taistelut käytiin Bengtskärissä. 26.7.1941 neuvostoliittolaiset tekivät maihinnousun saaren eteläkärkeen. Yllätyshyökkys ja sotilaallinen ylivoima ajoivat suomalaiset majakan ylempiin kerroksiin ja viholliset saivat vallattua pohjakerroksen. Taistelu jatkui sisällä majakassa.

Tuolloin Bengtskäriä pommittivat sekä suomalaiset että venäläiset. Örön ja Granholmin tykkipatterit tulittivat neuvostoveneitä ja kallioilla piileskeleviä sotilaita. Itse majakka sai tohinassa ihmeen vähän vaurioita, vaikka taistelua seuranneena päivä ryssien pommikone osui tuhoisin seurauksin majakkaan. Seitsemän ihmistä kuoli.

Bengtskärin taisteluun osallistui maalla, merellä ja ilmassa noin tuhat sotilasta. Yhteenotto päättyi illansuussa suomalaiseten voittoon. Suomalaisia kaatui 31 ja venäläisiä arvion mukaan noin sata.

Kranaatin jälki majakan rappusissa.


Sodan jälkeen majakanvartijat muuttivat takaisin saarelle, ilman perheitään tosin. He työskentelivät siellä aina vuoteen 1968, jolloin majakka automatisoitiin.

Tyhjäksi jäänyt majakka rappeutui nopeasti. Kylmillään ollut rakennus kärsi huomattavia kosteusvauorioita. Veneilijöiden käsittämätön vandalismi aiheutti laajalti tuhoa. Lattialaudat ja kaikki irtilähtevä vietiin, tuhottiin tai poltettiin.

Vuonna 1985 alkoi majakan eheytysyritys, josta ei silloisen tahon toimesta kuitenkaan tullut juuri mitään.

1992 majakka vuokrattiin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, jonka jälkeen alkoi tapahtua. Korjaustyöt saatiin tehtyä muutamassa vuodessa ja majakka avattiin uuteen käyttöönsä matkailu-, kokous- ja tutkimuskäyttöön 1995.

Bengtskärin historia on koottu vuonna 2000 yksien kansien väliin majakan matkailuyrittäjän ja sen restaurointihankkeen äidin Paula Wilsonin toimesta. Kirja on todella mielenkiitoinen ja suositeltava. http://www.bengtskar.fi/kirja.htm

Majakan torniin kiipeäminen on kokemus. 252 rappusta vievät reippailijan Suomen ja Pohjoismaiden korkeimman majakan huipulle. Torni kohoaa 52 metriä merenpinnasta.

Rappusia rampatessa tulee takuuvarmasti hiki, eikä tilannetta lainkaan helpota ylhäällä lasikuvun sisällä oleva lämpötila. Olo on kuin saunassa. Toki maisemat ovat aivan eri luokkaa kuin tavanomainen lautapaneeliseinä.

Bengtskärin kalliot ovat tulvillaan niihin nakutettuja merkintöjä. Päivämääriä, ihmisten nimiä ja paikkakuntia vilisee siellä täällä. Kalliohakkaukset saattavatkin olla jonkun mielestä yhtä mielenkiintoisia kuin itse majakka.

Kalliokirjoituksista päätellen ne on pääosin tehty 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Muistonsa maastoon ovat jättäneet ainakin sotilaat ja majakanvartijat.

Kiinnitin myös huomiota levien ja siitepölyn suureen määrään. Vaikkei Bengtskärin lähellä ole puita mailla halmeilla, kulkeutuu siitepöly näköjään tuulten mukana sinnekin.

Vihreän eri sävyissä kasvavat levät sen sijaan ovat kuvauksellisia.

Bengtskäristä voi lähettää postikortilla "majakkapostia", jossa on oma leima.

Jälleen kerran retki Rosalaan ja Bengtskäriin oli niin upea, että eipä voi muuta kuin suositella. Tuskin tässä itsekään malttaa kovin montaa vuotta odottaa, että pääsee taas matkaan.