Aurajokirannassa, Turun kaupunginteatterin viereisellä parkkipaikalla (ns. hämähäkkiparkki) järjestettävä DBTL oli jälleen neljäpäiväinen.
Rakkauden festivaali luotti tuttuun ja turvalliseen konseptiin. Takuuvarmoja suomalaisnimä vilisi esiintyjälistassa. Dingo, Paula Koivuniemi, Mokoma ja Jean S lukevat varmasti monen muunkin festivaalin ohjelmistossa. Hieman erkoisempaa antia edustivat puolestaan ainakin Korroosio ja Eurooppa 3.
Aikaisempien vuosien tapaan ulkomaista bändikiinnitystä ei ollut lainkaan. Lähinnä raskaampaa osastoa edustaneet orkesterit kuten W.A.S.P., Sepultura ja L.A. Guns ovat yleensä olleet piristävä poikkeus.
Keskiviikkona 24.7. päivän aloitti Timo Rautiainen nykyisen bändinsä Neljännen sektorin kanssa. Muutaman Trio Niskalaukauksenkin rallin esittänyt yhtye ei sen kummemmin minuun vedonnut, mutta asiallinen meininki äijillä kumminkin tuntui olevan.
Turkulainen rhytm'n'blues-yhtye Gangster of Love ei ole suurelle yleisölle tuttu nimi. Yhtye saa ainakin kotikaupungissaan kannatusta yli musiikiliisten genrerajojen. Omaan makuuni hieman liian lyhyet ja nopeat kappaleet vaatisivat tarkempaa tutustumista. Ammattitaidollisesti yhtye on toki erittäin pätevä.
The 69 Eyesiä diggailin kovastikin 90-luvulla heti bändin ensimmäisestä levystä lähtien. Muutama orkesterin kaverikin tuli puolitutuksi erinäisillä kesäfestivaaleilla, joissa joko esiintyivät tai olivat vain yleisön edustajina. Mukavat heput ovat turhaan saaneet osansa parin suurisuisen yhtyetoverinsa käytöksestä.
En muista koska viimeksi olisin nähnyt 69 Eyesin livenä. Varmaan lähivuosina Ruisrockissa. Nyt oikein odotin tapaavani vanhan ystävän pitkästä aikaa. Yhtye latasi tiskiin niin kovia biisejä, että oksat pois. Monet orkesterin suurimmat hitit ja samalla eräät sen parhaimmat kappaleet kuten The Chair ja Wasting The Dawn onneksi kuultiin.
Lappeenrantalainen Mokoma edustaa naapurikuntansa Lemin poikien Stam1nan ohella sellaisia metallimusiikkigenrejä, joita en voi sietää. Saattaisi jopa olla, että pakkotilanteessa valitsisin jopa Petri Nygårdin pilluräpin mielummin kuin jommankumman näistä.
Mokoman keikka menikin teltan ulkopuolella tuttujen kanssa seurustellessa. Yhtyeen möykkä ja huuto kuului hyvin sinnekin asti, mutta sen vetovoima ei riittänyt lähempään tutkiskeluun.
Turkulainen Kilpi on viime vuosina ottanut rauhallisemmin verrattuna muutaman ensimmäisen levynsä aikaiseen tahtiin, mutta on kumminkin ollut koko ajan aktiivinen ainakin jossain määrin. Viimeksi taisin nähdä bändin viime vuonna Karjurockissa Lokalahdella.
DBTL:ssä nähtiin ja koettiin Kilven kymmenvuotisjuhlakeikka. Tarkemmin määriteltynä tänä vuonna on kulunut kymmenen vuotta yhtyeen ensimmäisen levyn Sähkönsinistä sinfoniaa julkaisusta.
Laulaja Taage Laihon johdolla bändi sai runsaslukuisen kotiyleisönsä hyvin mukaan. Yleisö hoilasi sanoituksia Taagen mukana ja syttyi etenkin orkesterin tunnetuimpien biisien kuten Sielut iskee tulta aikana.
Taagen mukaan DBTL-esiintyminen oli eräs bändin parhaimmista keikoista kautta aikojen, enkä lainkaan ihmettele moista.
Festivaalijuontajana toimi lähinnä Big Brother -ohjelmasta tuttu Kaki Hautoniemi. Moottoriturpa pälätti lavallakin pitkään, muttei sentään varastanut showta illan varsinaisilta esiintyjiltä. Kummalliseen peruukkiin sonnustautunut mies oli hyvä valinta höpöttämään esiintyjien välille, vaikka kaveri herättääkin tunteita puolesta ja vastaan.
Toinen vaihtoehto lavajuontajaksi olisi voinut olla Vuoden turkulaiseksikin valittu puhetyöläinen Jethro Rostedt, jonka bongasin yleisön joukosta.
