Ruisrock, sunnuntai 10.7.

SUNNUNTAI 10.7.2011
Manu Chao La Ventura (FRA), Fleet Foxes (USA), Robyn (SWE), Isobel Campbell & Mark Lanegan (UK/USA), Graveyard (SWE)

Amorphis, Jätkäjätkät, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Magenta Skycode, Michael Monroe, Olavi Uusivirta, Paleface, The Capital Beat, The Freza, Tuomari Nurmio

Ruisrockin sunnuntai jatkui helteisessä kelissä. Pellolla oli niin kuuma, ettei esiintyjiä pystynyt seuraamaan kuin hetken, sitten oli etsittävä varjoa vaikka väkisin.

Vanhan Ruisrockin alueella Rantalavalla uhonnut hämeenlinnalaishiphoppari Paleface avasi päivän. Palefacen biisien välissä tuli muun muassa kansanedustaja Jussi Halla-Ahon (ps) puheita nauhalta. Siihen päälle sitten vasemmistovihreää puhelaulua, niin soppa olikin valmis. Maailmalla on kaikki asiat huonosti, kaikki on paskaa ja etenkin Suomi.

Olen pitänyt Palefacea alias Karri Miettistä melko fiksuna jätkänä televisiohaastattelujen perusteella. Valitettavasti hänen esittämästään musiikista ei voi samaa sanoa.

Jenni Mari Vartiainen (s. 20. maaliskuuta 1983 Kuopio) on suomalainen laulaja. Hän tuli tunnetuksi Popstars-televisio-ohjelmassa perustetun Gimmel-yhtyeen jäsenenä. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ihmisten edessä julkaistiin 2007 ja toinen albumi Seili vuonna 2010. Vartiainen on urallaan saavuttanut yhdeksän Emma-palkintoa ja hänen albumejaan ja singlejään on myyty tähän mennessä yli 180 000 kappaletta. (Wikipedia)

Jenni Vartiaisen menestys on minulle suuri mysteeri. City-lehden äänestyksessä suomalaiset miehet himoitsevat häntä suomalaisjulkkiksista eniten, ulkomaisista Angelina Jolieta. Minä en kumpaakaan.

Jennin orkesteri oli pätevä, mutta täysin sieluton. Taitavat muusikot soittivat iskelmäpoppia ja kaunisääninen Jenni vei huomion. Jonkunlaiseen enkelin ja seepran välimuotoon sonnustautunut laulaja oli ottanut aivan vääränlaisen asuvalinnan, mutta kai siitäkin suurin osa miehistä sai tyydystystä.

Tylsää ja yllätyksetöntä, eikä mitään tekemistä rockin kanssa.

Manu Chao La Ventura oli päivän suurin yllätys. Youtubesta kuuntelemani yksi kappale ei edustanutkaan lainkaan yhtyeen linjaa. Bändihän olikin rokkia, eikä mitään kilinää ja kolinaa eli sellaista maailmanmusiikkia, jota sen pelkäsin olevan. Eipä voi muuta kuin kehua. Bändi oli paikoin jopa niin rankka, että olisi voinut luulla Anthraxin olevan lavalla.

Mutta mitä onkaan maailmanmusiikki?

Maailmanmusiikki, jota kutsutaan myös etniseksi musiikiksi tai etnoksi, on eri maiden kansanmusiikista vaikutteita ottavaa kevyttä musiikkia. Maailmanmusiikki syntyy, kun länsimaista populaarimusiikkia yhdistellään yhteen tai useampaan kansanmusiikin tyylilajiin. Joskus maailmanmusiikilla tarkoitetaan myös kaikkea musiikkia, joka ei ole länsimaista taidemusiikkia tai populaarimusiikkia. Muutamat maailmanmusiikin tyylilajit, kuten raï ja reggae, ovat saaneet suurta kansainvälistä suosiota. Myös jotkut perinteistä länsimaista populaarimusiikkia esittävät muusikot ovat tehneet maailmanmusiikkivaikutteisia levyjä, joista tunnetuimpiin kuuluu Paul Simonin eteläafrikkalaisten muusikoiden kanssa levyttämä Graceland-albumi. Muita ensimmäisiä länsimaisen nykyajan populaarimusiikin ja ei-länsimaisen musiikin yhdistelijöitä ovat esimerkiksi The Beatles ja Santana. (Wikipedia)

On kuitenkin melko erikoista, että Ruisrockin pääesiintyjänä on bändi, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Aktiivisena musiikkiharrastajana se on suorastaan kummallista. Tässä Manua pähkinänkuoressa.

Manu Chao (oik. José Manuel Thomas-Arthur Chao, s. 21. kesäkuuta 1961 Pariisi, Ranska) on ranskalais-espanjalainen laulaja. Hänen äitinsä on baski ja isänsä, kirjailija Ramón Chao, La Coruñan kaupungista Galiciasta. Hän syntyi Ranskassa, jonne hänen vanhempansa olivat paenneet Francon diktatuuria vuonna 1956.

Manu Chaon musiikki tunnetaan useiden eri tyylien, kuten rockin, salsan, reggaen, cumbian, chansonin ja skan yhdistämisestä. Hänen levyillään lauletaan monilla eri kielillä, esimerkiksi englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, arabiaksi ja wolofiksi, niitä myös yhdistellen. Manu Chaon onkin sanottu luoneen kokonaan uuden mestiza-musiikkityylin, jota ovat sittemmin seuranneet ja edelleen kehittäneet useat muut artistit, muun muassa Amparanoia, Dusminguet, Los de Abajo, Wagner Pá ja Macaco.

Ennen soolouraansa Manu Chao soitti yhtyeissä kuten Hot Pants, Los Carayos ja Mano Negra, joista Mano Negra saavuttikin suurta suosiota varsinkin Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Oman uransa lisäksi Manu Chao on ollut mukana usean muun yhtyeen levyillä vierailevana artistina, sekä toiminut esimerkiksi Amadou & Mariamin albumin tuottajana.

Varsinkin soolourallaan Manu Chao on tullut tunnetuksi myös poliittisesta kantaaottavuudestaan. Hän on sympatisoinut meksikolaista EZLN-liikettä, joka on näkynyt muun muassa hänen levyillensä sisällyttämissä otteissa Subcomandante Marcosin puheista. Tämän lisäksi hän on esiintynyt useissa poliittisissa tapahtumissa, kuten Genovassa G8 maiden kokouksen yhteydessä järjestetyissä mielenosoituksissa vuonna 2001, sekä Tanskassa Ungdomshusetin tukimielenosoituksessa lokakuussa 2007. Myös hänen kappaleidensa sanoitukset sisältävät usein voimakasta yhteiskuntakritiikkiä. (Wikipedia)

Manun yllätyshyvän keikan jälkeen oli aika siirtyä Michael Monroen pariin. Hölmösti telttalavalle sijoitettu keikka päätti samalla vuoden 2011 Ruisrockin. Monroen uusi kitaristi on ruotsalainen Dregen, joka 90-luvun lopulla esiintyi suomalaisfirman kännykkämainoksessa ja oli täten uransa huipulla tässä maassa. Musiikillisista ansioista hänet tunnetaan Backyard Babiesin riveistä. Bändi on nyt tauolla, saapa nähdä miten Dregen sukkuloi jatkossa bändien välillä. Yhtyehän on todella hyvä, suosittelen kaikille.

Michael Monroe on keikalla takuuvarma. Energiaa riittää ja musiikki pääosin ykkösluokkaa. Kaikenmaailman kainalobasistit ja muut patsastelijat voisivat ottaa edes hiukan oppia tämän orkesterin lavaliikunnasta.

Ruisrock on 2000-luvulla vakiinnuttanut paikkansa Suomen suurimpana rockfestivaalina. On näköjään aivan sama ketä siellä esiintyy, porukka tulee kuitenkin. Ei kai 25 000 lipun ostanutta ihmistä voi olla väärässä. Ehkä minä olen. Mutta kyllä rokkifestivaalilla pitäisi olla enemmän rokkia!

Ruisrock, perjantai 8.7.

Ruisrock esiintyjät 2011

PERJANTAI 8.7.2011
The Prodigy (UK), The National (USA), Paramore (USA), Hurts (UK), Primus (USA), Carpark North (DEN), Nekromantix (DEN/USA)
Anssi 8000 & Maria Stereo, Circle, CMX, Jarkko Martikainen, Kotiteollisuus, Lama, Pariisin Kevät, Pelle Miljoona Oy

Ylläoleva kuva juomahinnastosta kertoo paljon Ruisrockin järjestäjien ahneudesta. Kuinka paljon hintoja voidaan vielä nostaa, että raja tulee vastaan? Kun ulkona on noin 30 asteen helle, on juotavaa pakko ostaa jo terveydentilankin kannalta, eikä pelkästään juopumistarkoitukseen. "Seitinohuet, ranskalaistyyliset päiväkännit" tulevat nekin näillä hinnoilla kalliiksi.

Ensimmäisen kerran olin Ruisrockissa vuonna 1987. Tapahtuma on niistä ajoista muuttunut melkein täysin. Eipä oikeastaan ole enää mitään samaa, aluekin melkein eri, vaikka Ruissalon kansanpuistossa yhä ollaankin. Festivaalialue on nykyään painottunut läheiselle pellolle, eikä puistoon ja hiekkarannalle.

Järjestäjien tietojen mukaan perjantaina Ruississa rokkasi 24 000 ihmistä. Määrä ei kumminkaan tuntunut niin suurelta, mutta tuskin lukuja kovasti kaunistellaankaan. Pääesiintyjä Prodigyn aikana tanner oli tömissyt siihen malliin, että promoottori Juhani Merimaa totesi tänään tv-uutisissa sen olleen "vain extravibraa". Merimaahan teetti tieteellisen tutkimuksen Rammsteinin Ruisrockin keikan (-05) jälkeen. Hän halusi tietää, voiko maa revetä ja nielaista 20 000 ihmistä syövereihinsä. Pelto todellakin "eli" Rammsteinin aikana, sen ilmiön koin minäkin ja varsin oudolta se todellakin tuntui. Prodigyn keikkaa en jäänyt seuraamaan, vaan lähdin heti Pelle Miljoona Oy:n esiintymisen jälkeen pois. Tämä siksi, että kaukaa viisaana halusin välttää ruuhkat.

Pelle Miljoona Oy oli jälleen todella kova. Helmikuinen keikka Turun Caribiassa oli sekin kokemisen arvoinen, mutta festivaali-ihmisenä haluan mielummin tilaa liikkua ja seurata yhtyettä vähän väljemmissä olosuhteissa. Pellen poppoo soitti melkein kaikki Moottoritie on kuuma -levyn (-80) kappaleet sekä muutamia muita eri kokoonpanojensa aikaansaannoksia, kuten Viesti teille kovikset ja Mulla menee lujaa.

Pelleä ennen samalla Coverse -lavalla esiintyi toinen suomipunkin legenda, Lama. Yhtye oli todella vetreä. Vanhat, lyhyet ja ytimekkäät rallit kuten Iso-Pasi, Turpa kiinni ja nussi sekä Olen homo toimivat tehokkaasti ja yleisö eli villisti mukana. Lama soitti yli tunnin, jossa kuitenkin oli vartti liikaa. Tiivistettynä se olisi ollut vielä parempi. Encoreen säästetyt hitit Totuus löytyy kaurapuurosta (oikeasti Laman biisi, josta tehtiin coveri television puuromainokseen eikä toisinpäin) ja Väliaikainen (puolestaan Laman tekemä coveri) saivat seurakseen Unicef -yhtyeen hitin Käkimassaa. Sen lauloi basisti Rane Raitsikka, joka on kotiutunut takaisin Suomeen yli kahdenkymmenen vuoden Kalifornian reissultaan.

Ruisrockin esiintyjäluettelo on tänä vuonna säälittävää luettavaa. Jos festivaalin paras esiintyjä on mielestäni Pelle Miljoona Oy, voiko juhlan taso olla kovin korkea? Sunnuntaina koko festarin pääesiintyjäksi nostettu "maailmanmusiikin supertähti" Manu Chao kiikutetaan lavalle. En ollut koskaan kuullutkaan koko hemmosta ennen kuin nimensä keväällä ilmestyi esiintyjälistaan. Kyllä rokkifestarilla pitäisi olla tarjolla kunnon rokkia, eikä mitään pillipiipari- ja bongorumpu-ukkeleita. Samaa mieltä ovat kaikki tuttuni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut - Ruisrockin 2011 bändikattaus on katastrofaalisen kehno.

Joku saattaa kysyä, että miksi sitten tungen itseni Ruisrockiin jos esiintyjät ovat huonoja? No, ensinnäkin siksi, että siellä tapaa paljon tuttuja, joita ei välttämättä näe edes kerran vuodessa. Paikkana Ruissalon kansapuisto on upea. Kalja-alueilla on kiva istua ja seurustella tuttujen kanssa. Koska sain tänäkin vuonna järjestettyä itselleni vip-kortin, helpottuu myös logistinen siirtyminen alueelle jonkin verran. Mikäs siellä on ollessa, vahingossa saattaa joku aiemmin tuntematon  bändikin soittaa hyvää musiikkia.

Primus on yhdysvaltalainen alternative rock -yhtye, joka perustettiin Kaliforniassa 1980-luvulla. Yhtyeen keulahahmo on laulaja/basisti Les Claypool. Yhtyeen muita jäseniä ovat kitaristi Larry LaLonde sekä rumpali Tim Alexander. (Wikipedia)

Primus on monelle tuttavalleni tärkeä bändi, mutta itse en pidä siitä periaatteessa lainkaan. Ruisrockin keikkakin sen taas hyvin osoitti. Yksi äijä nyplää bassoaan hiki otsalla ja luulee olevansa nerokaskin. Tylsääkin tylsemmät biisit kolisevat tyhjyyttään. No, tulipahan tämäkin nähtyä. Vai olenko nähnyt Primuksen ennenkin? Onko se ollut Provinssirockissa? En muista. Ajanhukkaa.

Päivän ensimmäinen esiintyjä, minulle aiemmin täysin tuntematon tanskalaisyhtye Carpark North ei kuulostanut lainkaan hassummalta. Köyhän miehen Oasista se oli, mutta varsin viihdyttävä. Nekromantix olisi kiinnostanut, mutta oli järjestäjien järjenköyhyyttä panna se ja Lama esiintymään samaan aikaan. Uskomaton moka.

Lauantain jätinkin välin ja satsaan sunnuntaihin. Silloin lavalla on ainakin Michael Monroe, joka on takuuvarma.